”Steelfactory” on väkevä muistutus siitä, että U.D.O. on yhtye elämänsä kunnossa
U.D.O. on bändi, joka laulaja Udo Dirkschneider keulakuvanaan on julistanut hevimetallin ilosanomaa lähemmäs kolmekymmentä vuotta. Pitkä taival ei kuitenkaan ole väsyttänyt monia miehistönvaihdoksiakin vuosien saatossa kokenutta yhtyettä, ja itsehän olen sitä mieltä, että bändi on julkaissut suurimman osan parhaista levyistään vasta viimeisen vuosikymmenen aikana. Vuoden 2007 ”Mastercutor” aloitti uuden kultakauden, jolle yksitoista vuotta myöhemmin ei vieläkään näy loppua. Silloinkin, kun bändi on vähän takellellut esimerkiksi ”Rev-Raptor”-levyn muovisten soundien kohdalla, on se onnistunut korjaamaan virheensä ja palaamaan entistä vahvempana. Tästä todisteena ovat viime vuosien järisyttävät albumit ”Steelhammer” ja ”Decadent”, ja nyt myös uutukainen ”Steelfactory”.
Viimeiset pari vuotta U.D.O. on kiertänyt maailmaa Dirkschneider-nimellä soittaen vanhoja Accept-biisejä ajalta, jolloin Udo Dirkschneider kyseisessä orkesterissa vielä lauloi. Dirkschneider-projektin vaikutuksen voi kuulla uudella U.D.O.-levyllä. Jo heti levyn väkevän avausbiisin ”Tongue Reaper” alkutahdeista lähtien melodioissa on selvää kaikua Acceptin kasarituotannosta. ”Make the Move” on taas lähestulkoon Accept-klassikko ”Living for Tonite” pienillä eroavaisuuksilla. Onkin yllättävää, että kyseinen biisi on valikoitu yhdeksi levyn singleistä, sillä se on yksi levyn vähiten kiinnostavia biisejä. Samaa voisi sanoa ensimmäisestä singlestä ”Rising High”, joka on enemmän tai vähemmän tusinabiisi, joka ei erotu edukseen juuri ollenkaan. Singlevalinnat ovatkin sinänsä yllättäviä, koska ne eivät anna todellista osviittaa siitä, miten väkevä levy ”Steelfactory” oikeasti on. Ainoastaan musiikkivideobiisiksi valikoitu ”One Heart One Soul” erottuu edukseen ollen yksi koko levyn tarttuvimpia biisejä.
”One Heart One Soul” on vain yksi ”Steelfactoryn” monista perinteisistä U.D.O.-ralleista, jotka hyödyntävät bändille tuttua ja turvallista kaavaa häkellyttävin tuloksin. Esimerkiksi ”Raise the Game” kuulostaa tutulta 2000-luvun U.D.O.-biisiltä, joka ei sinänsä lisää mitään uutta vanhaan kaavaan, mutta se rokkaa niin raskaasti ja asenteella, että se on suorastaan vastustamaton. Samoin bassovetoinen ja vahvalla groovella säkeissään etenevä ”Hungry and Angry” on samaa vanhaa U.D.O.:a, mutta silti se osuu juuri oikeaan hermoon, jonka vuoksi siitä on mahdotonta olla tykkäämättä.
Mainos päättyy
”Steelfactoryn” todellinen vahvuus ei kuitenkaan ole yksittäisissä loistavissa biiseissä vaan levykokonaisuuden tasaisessa laadussa. Levyllä on väkevä soundi, joka onnistuu poikkeuksellisen hyvin kuulostamaan samaan aikaan sekä yhtenäiseltä että monipuoliselta. Esimerkiksi levyn kärkihetkiin heti alussa nouseva ”In the Heat of the Night” erottuu monia sitä ympäröiviä biisejä huomattavasti popahtavampana, kun taas levyn loppupuolelta löytyvä ”Eraser” erottuu NWOBHM-tyylisellä riffittelyllään. Jopa irtobiiseinä mitäänsanomattomat vedot kuten ”Make the Move”, ”Blood on Fire” ja ”A Bite of Evil” toimivat levykokonaisuudessa paljon paremmin, koska ne auttavat levyn tahditusta ja tekevät siitä monipuolisemman kokonaisuuden. Samoin levyn päättävät tunnelmalliset ”Rose in the Desert” ja ”The Way” ajavat asiansa hidastamalla tempoa ja tuomalla kuuntelukokemuksen päätökseen monien muiden U.D.O.-albumien tapaan balladilla.
Kokonaisuudessaan ”Steelfactory” jää kuitenkin edeltäjistään ”Steelhammer” ja ”Decadent” hiukan jälkeen sen vuoksi, ettei se oikeastaan tuo U.D.O.:n soundiin mitään uusia piirteitä. Perinteisenä ja tutun turvallisena U.D.O.-levynä se on kuitenkin vahvimpia levyjä bändin koko tuotannossa, ja soundillisesti bändi on nyt entistä lähempänä sitä täydellisintä hiottua timanttia.
8½/10
Kappalelista:
Mainos päättyy
1. Tongue Reaper
2. Make the Move
3. Keeper of My Soul
4. In the Heat of the Night
5. Raise the Game
6. Blood on Fire
7. Rising High
8. Hungry and Angry
9. One Heart One Soul
10. A Bite of Evil
11. Eraser
12. Rose in the Desert
13. The Way
U.D.O.:n kotisivut
U.D.O. Facebookissa
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Markus Mickels