Steelfest Open Air 24.–25.5.2013 @ Villatehdas, Hyvinkää
Viime vuonna joulu tuli yllättävän aikaisin syksyllä, kun Steelfest Open Air julkaisi ensimmäiset kymmenen kiinnitystään. Kun jo tässä joukossa oli sellaisia nimiä kuin Tsjuder, Darkened Nocturn Slaughtercult ja Destruction, ei tarvinnut arvailla, että tie käy taas toukokuussa Hyvinkäälle. Ja tulihan se toukokuukin pitkän odotuksen jälkeen, joten nokka kohti Hyvinkään Villatehdasta, jossa toinen yleisölle avoin Steelfest Open Air järjestettiin.
Perjantaina saavuin paikalle parahiksi Satanic Warmasterin aloitettua settinsä. Aivan keikan alkuun en ehtinyt, koska jonot olivat tänä vuonna huomattavasi viimevuotista pidempiä. Tämä varmasti kertoi siitä, että festarin suosio oli ainakin jonkin verran kasvanut. Tänä vuonna toinen lavoista oli sijoitettu sisätiloihin, ja heti Satanic Warmasterin aikana tuli esille tilan kolkkous ja kaikuvuus, varsinkin kun yleisöä oli suureen tilaan paikalla tässä vaiheessa vielä aivan liian vähän. Mutta tilasta viis, bändi heitti kuitenkin todella topakan keikan, jonka se hienosti päätti onnistuneeseen Bathory-coveriin. Kyllähän tätä bändiä olisi mielellään vähän pidemmänkin setin verran kuunnellut.
Mutta turha tässä vaiheessa oli alkaa nillittää keikan pituudesta, koska pitikin jo kiirehtiä tsekkaamaan ulkolavan puolelle, millaista meininkiä saa aikaiseksi nokialainen Purtenance, jota kenelläkään ei ole ollut mahdollista nähdä livenä 20 vuoteen. Bändihän ei elinaikanaan ehtinyt julkaista kuin yhden täyspitkän, mutta viime vuonna se julkaisi yllättäin mini-cd:n. Bändi örähtikin Steelfestissä siihen malliin, että tuli melkein nostalgiakyynel silmäkulmaan. Vaikka tällaiset ylösnousemukset tuntuvat olevan viime vuosien muoti-ilmiö, eivät ne ainakaan minua haittaa. Purtenance osoitti keikallaan, että old school death metal toimii!
Mainos päättyy
Tänä vuonna loistavan ”Risti”-levyn julkaissut The Crescent puolestaan oli yksi niistä bändeistä, joka joutui liian suuren
tilan uhriksi. Ymmärrän sen, että bändi oli laitettu soittamaan sisälavalle, mutta tämä kaikuva halli ei antanut oikeutta The Crescentin musiikille. Jotenkin keikka ei nyt vain toiminut, mutta tästä syytän ennemmin suurta tilaa kuin bändiä. Seuraavana ulkolavalla räiskänyt Goatmoon puolestaan keräsi ainakin innostuneen kuulijakunnan paikalle. Menemättä sen enempää bändin ideologiseen puoleen voi vain sanoa, että kyllähän tämä musiikillisesti toimii. Samaa mieltä tuntui olevan jo selvästi lisääntynyt yleisökin, joka toki tietynlaisia tervehdyksiäänkin ilmaan heilutteli. Esimerkiksi ”Finnish Steel Storm” nyt vain lähti niin hyvin, ettei siitä voinut olla pitämättä.
Seuraavaksi astuttiinkin sitten ”Askel lähemmäs Saatanaa” Hornan saattelemana. Varmaan yleisön määrän kasvu vaikutti siihen, että nyt sisätiloissakin soundit olivat hiukan paremmat kuin aikaisemmilla bändeillä. Horna heitti joka tapauksessa tiukan vajaan tunnin setin, jossa ei turhia biisejä kuultu. Tässä on yksi suomalainen bändi, joka tuntuu lähes jokaisella keikallaan onnistuvan erityisen hienosti.
Kun kotimaiset bändit oli saatu taputeltua lavalta vapailla, oli aika päästää ulkomaan elävät vauhtiin. Ensimmäinen omalle kohdalleni sattunut ulkomaan akti oli saksalainen Darkened Nocturn Slaughtercult, joka astutti lavalle naisenergiaakin – ja tässä tapauksessa ehkä hiukan siitä valtavirrasta poikkeavaa naisenergiaa bändin laulajaneito Onielarin muodossa. Ja kyllä 
nyt mentiin jo aivan omassa sarjassa, kun bändi vetäisi energisen messun Steelfestin Hanneman-stageksi ristityllä sisälavalla. Saksalaiset paiskoivat menemään niin lujaa, että ei voinut kuin ihailla esiintymistä. Tällaista täytyykin mustanpuhuvan live-esiintymisen olla! Hyvien vetojen putki jatkui myös ulkolavalla, kun itävaltalainen Belphegor pysähtyi Hyvinkäällä 20-vuotisjuhlakiertueellaan. Uusi live-vokalisti Barth sopi bändiin mielestäni loistavasti. Bändi myös esitteli juhlavuotensa kunniaksi tuotantoaan koko uransa varrelta, vaikkakin 2000-lukupainotteisesti.
Mainos päättyy
Perjantai-illan päätteeksi rässättiin, kun yksi teutonisuuruuksista nimeltään Sodom kiipesi lavalle. Odotin keikkaa kauhunsekaisella jännityksellä, koska muutamat edelliset näkemäni Sodomin festarikeikat ovat olleet melkoista sähellystä syystä tai toisesta. Mutta tällä kertaa sakemannit näyttivät, kuinka sitä thrash metallia soitetaan. Angelripper ryhmineen osoitti tällä keikalla olevansa yhä kova tekijä. Keikkaan oli saatu sisällytettyä niin uutta materiaalia kuin klassikkojakin ”Agent Orangesta” ”Sodomy and Lustiin”. Kiitos Sodom, palautit tällä keikalla uskoni olemassaoloosi! Tämän jälkeen olikin hyvä lähteä jatkamaan iltaa vielä muissa maisemissa; jatkoklubiakin olisi ollut tarjolla, mutta sen jätin tällä kertaa suosiolla välistä.
(Katso Sodomin live-kuvat, ja KaaosTV myös haastatteli itseään Tom Angelripperiä)
Lauantain festaripäivä koitti aurinkoisena, ja sain kuin sainkin roudattua itseni paikalle nähdäkseni muutaman biisin Barathrumin keikasta. Sen enempää en bändiä tällä kertaa ehtinyt seurata, joten vaikea keikasta on oikein mitään sanoa. Omakin mielentila vaati tässä ulkoilmaa, jota pystyikin vetämään kitusiinsa seuraavana esiintyneen italialaisen Darkendin tahdissa. Ryhmä vetäisi aivan viihdyttävän setin, vaikka musiikkinsa on omaan makuuni ehkä hiukan liian ”kevyttä”. Mutta kyllä tällä päivän käyntiin sai.
Kesäisen lauantain kunniaksi sisälavan bändit saivat jäädä tältä päivältä vähemmälle huomiolle, joten seuraava seuraamani akti oli Kadotus.
Hiukan bändin sijoittaminen ulkolavalle hämmensi, mutta toisaalta eipä tarvinnut nyt valittaa sisälavan kaikuvista soundeista. Kadotus suolsikin synkkyyttä aurinkoiseen päivään mallikkaasti ja nousi jopa yhdeksi päivän positiivisista yllättäjistä.
Seuraavan nostalgiapläjäyksen tarjoili yksi 80-90-lukujen vaihteen suosikeistani, pudasjärveläinen National Napalm Syndicate, joka esitti ensilevynsä vuodelta 1989 kokonaisuudessaan, vieläpä alkuperäiskokoonpanossa. Keikan alussa tuntui, että ei nyt oikein irtoa, olisiko syynä ollut ehkä tämä kokoonpano, joka Hyvinkäälle oli kasattu. Ehkäpä tällä ryhmällä ei ollut soitettu kovin paljon yhdessä viime aikoina? Mutta keikan edetessä myös meininki tiivistyi, ja kyllähän tämän tahdissa oli hienoa muistella ”niitä vanhoja hyviä aikoja, kun miehet olivat rautaa” …tai no jotain. Eikä vanhojen muistelu vielä tähän loppunut
, sillä seuraavaksi täytyikin jo siirtyä sisätiloihin todistamaan Hyvinkään oman Necromancerin lavalle nousua. Eipä ole tätäkään bändiä turhan usein viime vuosina keikkalavoilla nähty. Tässä epävirallisessa nostalgiakilpailussa Necromancer vetäisi nyt hiukan pohjoisen poikien ohi NNS:n loppukiristä huolimatta. Taisipa Necromancerilla oli kotikenttäetu, joka laittoi bändin mäiskimään sen verran kovan setin, ettei siitä voinut olla pitämättä.
Mainos päättyy
Päivän yksi ehdottomasti positiivisimmista kokemuksista oli norjalainen Blood Red Throne, joka paiskoi Steelfestin yleisölle brutaalit death metallit! Aivan hiljattain uuden levynsä julkaissut bändi esitteli uutta materiaaliaan, joka todellakin toimi livenä. Viimeistään tässä vaiheessa lähti hilseet lentämään yleisön päästä. ”In Hell I Roam” kuvaa bändiä loistavasti ja johdatti Steelfestin loppunousuun. Tässä olivat taas tekijämiehet asialla!
Lopullinen katharsis olikin omalla kohdallani seuraava kaksikko, kun ensin sisälavalle asteli norjalainen Tsjuder ja tämän jälkeen ulkolavalle Saksan thrash-klassikko Destruction. Näistä odotin itse huomattavasti enemmän norskeja, joiden paluulevy ”Legion Helvete” parin vuoden takaa on pyörinyt itselläni kestosoitossa. Tämän levyn jälkeen olen bändiä parikin kertaa ehtinyt näkemään, ja noiden keikkojen perusteella oli vara odottaa kunnon vihaa lavalle. Ja eipä pettänyt Tsjuder tälläkään kertaa, vaan trio räyhäsi Hyvinkään iltaan black metalliaan siihen tyyliin, ettei voinut kuin myhäillä tyytyväisenä. Setissä olivat mukana myös uusimman levyn suosikkibiisini ”Vårt Helvete” ja ”Slakt”, mistä en lähde ollenkaan valittamaan. Tiukka repäisy Tsjuderilta, ja kuulin jälkikäteen useammankin epäilijän kiittelevän bändin Steelfest-keikkaa loistavaksi. Sinällään oli mielenkiintoista nähdä, miten näinkin aggressiivisen repäisyn jälkeen porukka lähti sisälavalta ulos hymyillen tyytyväisenä.
Uskalsin tässä vaiheessa ep
äillä, että näinköhän Tsjuder oli päivän kohokohta. Mutta sitten lavalle syöksyivät Saksan veteraanirässärit ja pyyhkivät festaripölyt yleisöstä. Niin vain Destruction näytti kaikille paikalla olleille, että 30-vuotinen ura ei näitä miehiä väsytä! Keikan aikana kuultiin niin uutta materiaalia kuin klassikoitakin. Täytyy sanoa, että viime vuonna ilmestyneen hienon ”Spiritual Genocide” -levyn matsku toimi loistavasti livenäkin. Varsinkin nimibiisi sai pään jo nytkymään melkoisen villiin tahtiin. Ja olihan siellä mukana myös biisejä 80-luvulta asti, joten bändi tarjoili hyvin biisejä niin vanhoille kuin uusillekin faneille. Loistava keikka, loistavaa thrash metallia!
Nämä kolmikot jäivät itselleni ehdottomasti lauantain kohokohdiksi; tämän jälkeen Mayhemin pörinät eivät enää edes jaksaneet suuresti kiinnostaa, varsinkin kun keikan alussa soundit olivat todella heikoissa kantimissa. Tokihan Mayhem on visuaalisesti hieno bändi, mutta olisikohan niiden sian päiden shokkiarvo jo hiukan heikentynyt? Näissä mietteissä jätinkin vuoden 2013 Steelfestin taakseni.
Mainos päättyy
Kaiken kaikkiaan järjestelyt Steelfestissä toimivat. Perjantaina porttien jonot venyivät hiukan, mikä johtui varmaan siitä, että useimmat kiirehtivät paikalle työpäivän päätteeksi. Alaikäiset varmasti harmittelevat, että pääsy oli heiltä tänä vuonna evätty, mutta koko festari anniskelualueena toimi kyllä meille täysikäisille loistavasti – kerrankin ei tarvinnut juoda sitä välioluttaan jossain ahtaassa karsinassa. Villatehtaan portista ulos lähtiessäni heittelin järkkäreille perinteiset ”Kiitos ja anteeksi” -lausahdukset. Toivottelivat pirulaiset tervetulleeksi ensi vuonna uudelleen, enkä tätä mahdollisuutta takuulla jätä käyttämättä. Steelfest Open Air osoitti, että se on noussut vahvaksi tekijäksi Suomen festarikartalle. Joten milloinkas niitä ensi vuoden bändijulkistuksia voisi alkaa odotella?!
Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Riku Mäkinen (perjantai) ja Rudi Peltonen (lauantai)