Steelfest Open Air @ Villatehdas, Hyvinkää 16.–17.5.2014

Steelfest, tuo metallimörköjen kesän aloittaja, toi tänäkin vuonna Hyvinkäälle sellaisen kattauksen metakkaa, että Kaaoszinen oli pakko ryömiä paikalle useamman henkilön voimin. Muutamia harmittavia peruutuksia festari koki jo ennakkoon, mutta näistäkin huolimatta line up oli ainakin paperilla erittäin toimiva. Joten raportointikynät terään, kamera käteen ja kohti Steelfest Open Airia!

Perjantai 16.5.2014

Perjantaina saavuimme paikalle heti iltapäivällä ja hienoisen säätämisen jälkeen pääsimme alueelle. Heti täytyy kiittää sisäänpääsyn sujuvuudesta – ainakaan viiden jälkeen ei jonoista ollut mitään tietoa, vaan alueelle pääsi kävelemään sutjakkaasti. Näin jäi aikaa hörpätä kahvit ennen siirtymistä hallin puolelle seuraamaan musiikkitarjontaa. Osaltamme festarit aloitti tänä vuonna Baptism, joka on tullut viimeisimmän vuoden aikana nähtyä livenä monta kertaa. Ja kyllä bändin rituaali toimi festarialoituksena vallan mainiosti, eikä keikasta ole muuta valiteltavaa kuin ensimmäisille bändeille annettu suhteellisen lyhyt soittoaika. Vierailevana tähtenä lavalla nähtiin Mynni, joka ei nähtävästi malta pysyä yhtenäkään vuonna Steelfestin lauteilta poissa. Joka tapauksessa, kyllä Baptismilla nämä festarit polkaistiin hienosti käyntiin.

Seuraavana vuorossa oli festarin ensimmäinen ulkomaan elävä, kun ulkolavalle asteli turkkilainen Raven Woods. Turkki nyt ei varsinaisesti ole metallimusiikin johtomaa, mistä kertoo erään festarikävijän kommentti: ”Miksi ihmeessä näitten muitten bändien kohdalla on ilmotettu, että ne on Suomesta. Ja sitten tän kerrotaan olevan Turusta (TUR)?” Joten hienoisella mielenkiinnolla tätäkin esiintyjää odottelimme, vaikkei bändin suhteen juuri ennakkokäsityksiä ollutkaan. No, olihan se omanlaisensa välipala festarikattauksessa, mutta tuskinpa tämän bändin takia tarvitsee levykauppaan lähteä. Bändi oli kuitenkin itse silmin nähden innostunut esiintymisestään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lähes yhtä eksoottinen paikka kuin Turkki on toki Hyvinkääkin, mistä löytyy esimerkiksi sellainen bändi kuin Hautakammio, joka tuli Steelfesteille soittamaan peruutuksien paikkaajan asemassa. Tällä pumpulla ei siis keikkamatka ollut kovin pitkä, ja varmasti se sai osakseen pientä kotikenttäetuakin kiivetessään Steelfestin sisälavalle. Hautakammio on nuori bändi, ja kokemattomuus paistoi myös Steelfestin esiintymisestä läpi. Mutta lisää keikkaa, lisää treeniä ja lisää julkaisuja, niin eiköhän tästä saada Suomen black metal -kentälle yksi uusi tekijä. Nyt ei vain oikein lähtenyt; ehkäpä Steelfestin lava oli kuitenkin vielä hiukan liian suuri tälle esiintyjälle.

Lisää suomalaista bläkkistä suollettiin kuultavaksemme, kun seuraavaksi oman aikansa Steelfesteillä sai varkautelainen Maveth. Vasta yhden täyspitkän julkaissut bändi oli etukäteen ajatellen hiukan yllättävä valinta päälavalle, mutta kyllä bändi paikkansa loppujen lopuksi hyvin lunasti. Yksinkertaisesti muutamalla käännetyllä ristillä lavansa visualisoinut Maveth tykitti menemään vallan mukavaa black-deathiä, ja ehdottomasti toivon bändille lisää näkyvyyttä metallikentällä.

Tämän jälkeen olikin suomalaiset esiintyjät taputeltu perjantain osalta, ja oli aika antaa ulkomaisten bändien virran viedä. Luvassa oli niin pohjoismaista, eurooppalaista kuin rapakontakaistakin osaamista. Tämän rallin pääsi aloittamaan ruotsalainen Valkyrja, joka jostain syystä on jäänyt itseltäni aikaisemmin näkemättä. Mutta eipä hätää, tämä korjattiin Steelfesteillä. Valkyrjan kyllä tunnistaa naapurimaamme bändiksi asiaa tietämättäkin, sen verran ruotsalaiselta black metallilta bändi kuulostaa (ja näyttää). Mutta eipä asiassa mitään valittamista ole, sillä ainakin perjantain keikka oli mielestäni oikein viihdyttävä pläjäys. Bändi kyllä selvästikin jakoi yleisön mielipiteitä, sillä vastakkaisia lausuntoja tuli sieltä täältä kuultua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Sitten päästiinkin jo bändikattauksessa Norjan Osloon, kun Aura Noir tuli ja näytti, miten black/thrashiä veivataan! Nämä norjalaiset tykittivät menemään sellaisella vauhdilla, että heikompaa olisi saattanut alkaa jo hirvittää. Kaaoszine nostaa bändin joka tapauksessa yhdeksi perjantain kovimmista vedoista. Aura Noir todisti sen, että bändi voi olla hemmetin kova, vaikka kitaraa veivattaisiin istualtaan. On ylipäätään hienoa nähdä, että kitaristi Aggressor on yhä bändin kokoonpanossa mukana. Aura Noir täräytti kolmen vartin keikassaan Hyvinkään hämärtyvään iltaan niin uudempaa matskua (esimerkiksi ”Abbadon” viimeisimmältä ”Out To Die” -levyltä) kuin vanhempiakin biisejä (mm. ”Swarm Of Vultures”). Kiitos, Norja – kiitos, Aura Noir.

Mutta eipä se hienous tähän suinkaan päättynyt, vaikka ensin vähän tuli epäiltyä, ettei norskien black-thrashin jälkeen mikään enää tunnu miltään. Saman genren piirissä jatkettiin vielä sisälavalla, kun ruotsalainen konkari Nifelheim jysäytti tulemaan täyslaidallisen. Hellbutcher on pienessä koomisuudessaankin vain yksinkertaisesti niin pirun kova bändin keulakuva, ettei voi muuta kuin myhäillä tyytyväisenä. Jälkeenpäin tulin miettineeksi, olenko itse asiassa nähnyt koskaan huonoa Nifelheimin keikkaa – ja täytyy myöntää, että eipä tällaista tullut mieleen. Bändi siis jatkoi Steelfestissä samaa linjaa kuin aikaisemminkin.

Näiden kahden tykkikeikan jälkeen olisi nähtävästi vielä pitänyt innostua illan viimeisistäkin bändeistä. Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt. Ei Deströyer 666 missään tapauksessa huono ollut, mutta jotenkin tästä jäi tällä kertaa sellainen maku, että tämä nyt on niin nähty ja kuultu niin monta kertaa. Ehkäpä festari-illan rakennetta olisi voinut miettiä niin, että väliin olisi töräytetty jokin vähän toisentyyppinen bändi. Illan päättäjän Inquisitionin kohtaloksi puolestaan koitui sisähallin liian suuri ja kumiseva tila. Kaksi miestä ei oikein saanut tuota tilaa otettua haltuunsa; soundeistakin täytyy ainakin vähän valittaa. Ehkäpä olisi pitänyt itse jaksaa raahautua vähän lähemmäs lavaa, sillä toimittajakollegan mukaan eturivissä kuunneltuna soundi oli jopa yllättävän täyteläinen. Mutta näin ne mielipiteet menevät ristiin: toinen meistä nostaa Inquisitionin ehdottomaksi illan voittajaksi pieneksi pettymykseksi jääneen Deströyer666:n keikan jälkeen ja toinen poistuu festareilta bändin tämänkertaiseen keikkaan pettyneenä.

Jatkoklubiakin olisi vielä ollut Jalostamossa tarjolla, mutta koska paikan täyttymisellä kovasti peloteltiin, jätimme tämän mahdollisuuden välistä. Jotenkin ajatus pienestä, täyteen tupatusta klubista ei vain ollut työpäivän mittaisen festaripäivän jälkeen päällimmäisenä mielessä, vaan siirryimme väljemmille vesille jatkaman iltaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lauantai 17.5.2014

Lauantaina sai naamansa kipeäksi jo ennen festarialueelle siirtymistä kuunnellessa hotellin terassilla erinäisiä tarinoita yhdestä sun toisesta tapahtumasta. Kiitoksia siis niille, joille kiitos tästä kuuluu. Mutta eihän siinä auttanut jäädä tarinoimaan, vaan siirryimme kohti  Villatehdasta hyvissä ajoin alkuiltapäivästä, koska luvassa oli suomalaista osaamista.

Ensimmäisenä lauantain bändinä näimme pian 20 vuoden rajapyykkiä kolkuttelevan Alghazanthin, joka viime vuonna julkaisi hienon ”The Three-Faced Pilgrim” -levynsä. Vaikka yhtyeen settilista luonnollisesti koostuu tuoreemmasta materiaalista, jäi keikasta lähinnä mieleen pieni nostalginen henkäys 90-luvun puolelta, sekä visuaalisesti että musiikillisesti.

Päälavalla puolestaan tarjoiltiin välillä death metallia, kun vanha kunnon Convulse pääsi nousemaan Steelfestin yleisön eteen. Keikka ei jättänyt suuria tunteita jälkeensä vaan oli sellaista peruskauraa, jonka tahdissa voi mukavasti viettää aurinkoista festaripäivää.

Mutta sitten saapuivat hallin puolelle turkulaiset ja täräyttivät kunnon setin Steelfestille. On mukavaa, että Archgoat on aktivoitunut keikkailemaan Suomessakin; Steelfesteille bändi buukattiin paikkaamaan peruutuksia – ja onneksi paikattiinkin. Archgoat vastasi yhdestä lauantain kovimmasta vedosta. Lisää tätä, kiitos! Samaa kovuutta jatkoi myös Goatmoon, joka toki jakaa mielipiteitä natsiheilahduksillaan, mutta itse nautin Goatmoonissa ennen kaikkea musiikista. Toki sieltä lavalta ne perinteiset provosoivat eleet nähtiin jälleen kerran, mutta mitäpä niistä sen enempää, omasta mielestäni ne nyt vain kuuluvat yhtyeen ”imagoon”.

Paluun keikkalavoille tehnyt legendaarinen Mustan Kuun Lapset näytti ainakin yleisön reaktioista päätellen olleen yksi festareiden odotetuimpia esiintyjiä, sen mitä yhtyeen esiintymistä ehdin todistamaan. Valitettavasti tai onneksi, miten sen nyt ottaa, pitää festareilla välillä keskittyä myös ihmisten kanssa seurustelemiseen, ja tästä syystä oma kokemukseni M.K.P:stä jäi muutaman viimeisen kappaleen mittaiseksi.

Urfaustin ritualistinen black metalli ulkolavalla auringon paistaessa oli jokseenkin hämmentävä kokemus. Vaikka yhtye rauhallisella tunnelmoinnillaan tarjosikin yleisölle sitä perjantaina kaipaamaamme vaihtelua, niin totuus on se, että olisimme mieluummin nauttineet yhtyeen rituaalista sisälavan pimeydessä. Ehkä esiintymispaikan takiakin toinen meistä ei lämmennyt ollenkaan Urfaustin tämänkertaiselle esiintymiselle.

Eurooppaa juuri parin muun norjalaisbändin kanssa kiertänyt Aeternus pääsi poikkeamaan rundillansa myös Suomessa ja Steelfesteillä Hyvinkäällä. Keikka oli alkusekunneista viimeiseen sointuun asti yhtä murhaa! Ilmaisuaan viime vuosina enemmän dödömäiseen suuntaan kallistanut Aeternus saa kyllä ehdottomasti Kaaoszinen pointsit lauantailta. Mutta eipä ruotsalainen Necrophobic jäänyt kovinkaan paljon huonommaksi, vaan tykitti menemään täysillä sisälavalla. Bändi buukattiin Steelfestiin aivan viimeisten joukossa, ja tässä olikin varsin hieno täydennys muutenkin loistavaan bändikattaukseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Puolalainen Vader veti koko Villatehtaan alueen täyteen porukkaa, ja tässä vaiheessa kuulimmekin, että luukulle oli saanut lauantaina laittaa ”Sold Out” -kyltin. Piakkoin uuden levyn julkaiseva Vader rykäisi lauantai-iltaan todella toimivan keikan, joka jäi kyllä valitettavan lyhyeksi. Puolasta tulevilla metallibändeillä on kyllä aivan omanlaisensa live-soundi, joka kuuluu myös Vaderin soitossa. Mutta tällä keikalla ei turhia puhalleltu välisoittoja, vaan koko keikan ajan mentiin eikä meinattu. Hieno keikka, joka innosti kuuntelemaan uudelleen tulevaa levyä, joka ei meinannut aueta itselleni millään. Vaderin settilista oli sinällään hienoinen yllätys, sillä vaikka yhtyeeltä on juuri tulossa uusi albumi ”Tibi Et Igni”, emme ainakaan itse setistä tunnistaneet kuin ”Where Angels Weep” -kappaleen ko. albumilta. Tämä tosin johtunee siitä, ettei levyä ole vielä julkaistu, vaikka toimittajat ovatkin siitä jo hyvän tovin saaneet nauttia.

Vuoden 2014 Steelfestin päättäjäksi oli valikoitunut Primordial, jota voitaisiin pitää hiukan festarin yleistä linjaa ”kevyempänä” bändinä. Primordialin lauantain keikka jakoi meidän kirjoittajien mielipiteet, vaikka molemmat kovasti bändin keikkaa olimmekin odottaneet. Pieni festariväsymys alkoi jo tässä vaiheessa painaa päälle, mutta Rikun mielestä tämä irlantilaisorkesteri pesi lattiaa kaikilla aiemmilla esiintyjillä. Etenkin tuoreimman levyn ”Redemption At The Puritan’s Hand” kappaleista ”No Grave Deep Enough” sekä “Bloodied Yet Unbowed” kajahtivat Hyvinkään yössä todella komeasti. Ja jos viime vuonna festareiden sisälava kärsikin hiukan heikosta äänenlaadusta, tänä vuonna siitä ei ainakaan Primordialin kohdalla ollut tietoakaan. Rudi puolestaan piti keikkaa jotenkin kaksijakoisena: nopeammat osuudet keikasta toimivat totuttuun tyyliin loistavasti, mutta kun lähdettiin laahaamaan, jollotus ei enää jaksanut innostaa ainakaan tätä festarikävijää. Mutta molemmat taisimme lauantaina poistua Steelfestin porteista tyytyväisinä festareihin.

Yleistä:

Mitä tapahtuman järjestelyihin tulee, niin hiukan ihmetystä ja kummastusta aiheutti ulkolavan rajaaminen aidalla anniskelualueesta, kyseessähän oli kuitenkin K18-tapahtuma. Tästä tuskin on järjestäjiä syyttäminen, vaan eiköhän siellä joku fiksumpi päättäjä ole uusia säädöksiä tehnyt. Huvittavaa se silti oli, kun sisälavan bändejä sai katsoa oluttuoppi kourassa, jos näin tahtoi. Suomen viisaista säädöksistä kertonee myös ruokailualueen ja anniskelualueen erottaminen toisistaan, koska eihän nyt kenellekään tulisi pieneen mieleenkään sekä ruokailla että nauttia ruokajuomasta yhtä aikaa. Niin, ja bajamajoille pääsy juoman kanssa oli myös kielletty. Nämä erikoisuudet aiheuttivat hämmennystä etenkin muutamissa tapaamissani ulkomaalaisissa yleisön edustajissa. No, Suomi on Suomi, mitä siihen oikein muuta voi vastata?

Muutamia valituksia kuulin sekä tapahtuman aikana että jälkikäteen anniskelun panttikäytännön toimivuudesta. Kenties siellä muutamaan kertaan on veloitettu liikaa, eli kuulemma unohdettu se pantti hyvittää, itse emme kyllä moista huomanneet. Ja sattuuhan niitä virheitä tekevälle, jos näin on päässyt käymään. Muuten järjestelyt toimivat tänäkin vuonna erinomaisesti, eikä esimerkiksi palveluihin tarvinnut jonottaa juuri ollenkaan.

Kokonaisuudessaan Steelfest oli siis jälleen niin loistava tapahtuma, kuin se on jo muutaman vuoden ajan ehtinyt olemaan; sitä todisti myös loppuunmyyty lauantaipäivä. Jo perinteeksi tullut festivaalikesän aloitus on nousut muutamassa vuodessa yhdeksi Suomen merkittävämmäksi metallitapahtumaksi, ja toivottavasti se saa jatkoa taas ensi vuonna. Ja vaikkei siellä Hyvinkäällä tänäkään vuonna kahveja keitetty, niin ensi vuonna tullaan taas, jos vain sisään päästetään! Jokos voi alkaa odotella niitä ensi vuoden julkistuksia?

Teksti ja kuvat: Rudi Peltonen ja Riku Mäkinen