Steelfest tuli, näytti ja voitti, osa 2

Steelfestin perjantai näytti jo ilmaltaan paljon lämpimämmältä kuin aloituspäivä. Aikataulu taas ilmoitti, että luvassa on jälleen aimo nippu hyviä bändejä – ja odotettavissa myös hurjasti tuttujen kanssa tarinointia, koska tuntui, että perjantaina ja lauantaina paikalla olivat yksinkertaisesti kaikki. Tämänpä takia sitten kävikin ne perinteiset, eli bändien aktiivinen seuraaminen jäi perjantaina hiukan muun toiminnan varjoon. Mutta tässäpä kuitenkin viisi syytä, miksi paikalla oli hyvä olla myös festarin kakkospäivänä:

1. Impenetrable Darkness

Perjantainen festivaalipäivä alkoi läpitunkevan synkissä merkeissä, kun Impenetrable Darkness -niminen coverpumppu saattoi päivän ensitahdit hallin puolella. Kuten nimestä arvata saattaa, oli kyseessä nimenomaan Burzumin kappaleisiin keskittyvä yhtye. Liiaksi ei Burzumin biisejä livenä soitella, joten oli myös varsin ilo huomata, kuinka hyvin ne lopulta elävänä elämässä toimivat. Pääpaino oli “Filosofemin” materiaalilla, ja sitä olisi voinut totuuden nimissä jakaa muillekin albumeille.

2. White Death

Iskussa oli myös kovasti odotettu White Death. Tässä vaiheessa myös yleisöä alkaa selvästi valumaan enemmän keikkapaikalle. Bändi toimi livenä yhtä hyvin kuin levyltä, eikä yllätyksiltäkään säästytty, kun yhtyeen nokkamies Vritrahn ristiinnaulittiin lavalle. Tästä on vaikea enää pistää paremmaksi! White Death oli oma ihana itsensä ja toimiva kokonaisuus, jossa visuaalista ilotulitusta riitti tälläkin kertaa.

3. Sosiaalinen toiminta ja Akitsan totaalinen missaus

Warmoon Lordin jälkeen jouduin jonkinlaiseen aikajatkumoon, ja aikataulutkin katosivat mystisesti. Morbosidad jäi lähinnä vilkaisun varaan, mutta Akitsaa olin kovasti alleviivannut meneväni katsomaan. Ensin törötin sisähallissa ihan liian aikaiseen ja ihmettelin, miksi siellä on vain kourallinen ihmisiä. Täytyi oikein kysäistä järjestysmieheltä, lopettiko Akitsa jo. Ei kuulemma ollut edes aloittanut. Huokaisin helpostuksesta, en siis ollut missannut bändiä – vielä. Mutta siinä puoli yhdeksän aikaan, kun Kanadan heebot vihdoin kiipesivät lavalle, olin niin uppoutunut hauskuttamaan ihmisiä jossakin ulkopöydässä, että unohdin koko keikan. Jälkikäteen harmitti ainakin hetken, koska kehuja keikasta sateli kovasti. Mutta sitten pitikin vissiin jo rientää viihdyttämään seuraavia näkemiäni tuttuja. Steelfestissä on se hyvä puoli, että vaikka parkkeeraisit johonkin ulkoalueen pöytään, et voi olla ainakaan kuulematta toisella lavalla soittavia bändejä. Näin taisi perjantaina pääasiassa käydäkin.

4. Denial of God

Pimeä perjantai-ilta, lähes täysi kuu ja tanskalainen Denial of God – siinäpä yhdistelmä, joka sai vähintäänkin myhäilemään keikkaa hallin etualalta seuratessa. Olen yhäkin aivan hullaantunut bändin viimeisimmästä “The Hallow Mass” -levystä, ja edellinen Steelfestin keikka oli pelkkää parhautta. Eikä huonommaksi jääty tälläkään kertaa. Loistavat valot, jylhät soundit ja hienoakin hienompi black metal sai kylmät väreet kulkemaan kropan läpi. Denial of God oli ehkä aika erilainen bändi perjantain muiden esiintyjien joukossa, ja siksi tämä varmasti nousikin ihan päivän parhaimmistoon.

5. Perjantai-illan huipennus: Satanic Warmaster

Toisen festaripäivän huipennus antoi kuitenkin odottaa itseään ihan viimeiseen asti. Viimeisenä sisälavalle astelleen Satanic Warmasterin ensi-iskusta lähtien oli täysin selvää, että voittaja on tässä. Tunnin keikankin aikana Satanic Warmaster onnistui esittelemään loistavan läpileikkauksen urastaan. Biisejä kuultiin ensilevyltä aina uusimpaan sinkkujulkaisuun asti. “Carelian Satanist Madness” oli yksi keikan kohokohta, mutta mitenkään sitä ei voi nostaa muuta keikkaa korkeammalle. Satanic Warmaster osoitti, että sydäntä viiltävään black metal -keikkaan ei kaivata sirkustemppuja, vaan kylmän viileä soitanta riittää. Tällainen festaripäivän päätös oli täysi napakymppi, jonka jälkeen jäimme vielä hetkeksi analysoimaan päivän antia – mutta sitten taidettiin jo tulla huomauttamaan, että olisi aika siirtyä porttien ulkopuolelle.

Toki perjantaissa todistettiin myös muita hienoja keikkoja. Sargeist oli oma pettämätön itsensä, Warmoon Lord taas osoitti olevansa yksi tämän hetken kiinnostavimpia suomalaisia black metal -bändejä. Beelzeebubthin Mystifier-matsku taas edusti kulttiosastoa, ja lavalla kyllä sattui ja tapahtui niin paljon, että itseäkin melkein hengästytti. Perjantai(kin) oli hieno Steelfest-päivä!

Koonnut: Antti Mikkolainen ja Rudi Peltonen
Kuvat: Niko Sihvonen / Rocktografia