Steelfestin yleisön helliminen jatkui lauantaina

Toisena festaripäivänä Steelfestin yleisöä houkuteltiin ajoissa paikalle halvoilla juomilla, milläpä muullakaan. Tämän lisäksi hyvä kesäkeli sekä ensimmäinen bändi Kalmankantaja olivatkin saaneet ihmisiä festarialueelle mukavasti jo alkuiltapäivästä.

Hyvinkääläinen Kalmankantaja siis avasi toisen festaripäivän sisälavalla, ja bändi olikin oikein onnistunut valinta päivän ensimmäiseksi esiintyjäksi. Kalmankantajan melodisen tunnelmoiva black metal johdatteli sopivan pehmeästi päivään. Ainakin itselleni tämä bändi toimi loistavasti. Eniten harmitti se, etten ehtinyt puolen tunnin rykäisyä aivan ensitahdeista asti todistamaan, sen verran hyvänkuuloista fiilistelyä päivän avausakti sai lavalla aikaiseksi. Ehkä jatkossakin kannattaa panostaa enemmän tällaisiin kunnollisiin päivänavauksiin kuin niihin huumoriakteihin lukeutuviin ryhmittymiin. (RP)
Kalmankantaja sopi sisätiloihin kuin nyrkki silmään. Yhtyehän on julkaissut muuten 10 (!) täyspitkää albumia ja pienjulkaisut kaupan päälle, mutta itsekään en ollut ottanut yhtyettä kovin monta levyllistä haltuun ennen Steelfestejä, mutta tämän esiintymisen johdosta täytyy kyllä korjata tilanne pikimmiten. Kyllä soisi yhtyeelle muutenkin enemmän kuin päivänavaajan roolin, vaikka esiintymistä olikin katsomassa ihan kiitettävästi väkeä. Mukavan tunnelmoivaa black metalia, joka ei muuttunut kuitenkaan liian tylsäksi maalailuksi tai liiaksi hempeilyksi. (RM)

Lauantainakin tuli todistettua se, ettei kesäinen auringonpaiste ole kaikista ominaisin black metal -bändien esiintymissää. Tästä joutui kuitenkin kärsimään myös lahtelainen Front, jonka kaahaus olisi sopinut huomattavasti paremmin jonnekin pimeään sisätilaan. Tästä huolimatta Front veti oman settinsä tiukalla asenteella. (RP)
Komppaan tätä. Ja valitettavasti siinä missä Kalmankantaja veti sisähalliin ihan kiitettävästi väkeä, ei Front näyttänyt kiinnostavan kuin kourallista. Kyseessä oli vielä käsittääkseni yhtyeen ensimmäinen keikka, joten olosuhteet huomioon ottaen bändi suoriutui esiintymisestään todella mallikkaasti. (RM)

Baptism herättää minussa usein ristiriitaisia tuntemuksia: olen todistanut bändiltä todella kovia keikkoja – mutta toisaalta myös suunnattoman tylsiäkin vetoja. Steelfesteillä Baptism ei yltänyt parhaimpien suoritustensa tasolle, joten puolessavälissä keikkaa siirryin istuskelemaan ulkotiloihin nauttimaan ensimmäisistä kesäpäivistä. (RP) Baptismin kaltainen yhtye tässä vaiheessa festareita on minustakin vähän kuin suosikkikarkki sen jälkeen, kun olet ahtanut puoli kiloa makeisia naamaasi. Ihan hyvältä se edelleen maistuu, mutta ähky alkaa vaivata. Liian perusveto, jotta se olisi innostanut enempää. (RM)

Siinä Steelfestin penkkejä kuluttaessa ohi hurahti myös ulkolavalla metelöinyt Anal Blasphemy, jota kävin vilkaisemassa muutaman biisin ajan. Bändi oli tuonut mukanaan myös lisärekvisiittaa, kun lavalla nähtiin muutama hyvinkin vähäpukeinen naismerkkinen henkilö. Bändin musiikillinen anti ei minusta ollut kovinkaan kummoinen, mutta selvästi keikalla oli myös kannattajansa. (RP)
Täytyy sanoa, että itse tykkään Anal Blasphemysta nimenomaan keikoilla. Musiikillisesti yhtye on kaukana omasta maustani, mutta liveshow on strippareiden, introjen ja vokalisti Molestor Kadotuksen rienauksen ansiosta todella viihdyttävää katsottavaa. Eikä ainoastaan siksi, että lavalla näkyy paljasta pintaa vaan koska kokonaisuus toimii. (RM)

Jenkkilästä Steelfesteille saapunut Fin oli todiste siitä, että kaksi miestä saa aikaan sellaisen äänimaailman, joka täyttää isonkin hallin. Vaikka soundit eivät ehkä olleet tälle bändille parhaimmalla mahdollisella tasolla, nautin kuitenkin keikasta. En ole Finiin kovin syvällisesti aikaisemmin tutustunut, mutta tämähän täytyy jatkossa ottaa kovempaan kuunteluun. Voisi olla hienoa nähdä yhtye pienemmällä klubilla, jossa sen musiikki varmasti pääsisi paremmin oikeuksiinsa. Lauantain osalta Steelfestin sisätilasta täytyy mainita vielä se, että siellä oli kyllä tuhottoman huono ilma. Aina ulkoa sisälle astuessa tuntui, kuin jokin näkymätön seinä olisi tullut vastaan. Ehkäpä tässä on lämpimän sään kirous sitten? Kollega Mäkinen oli kuitenkin jenkkibändistä aivan vastakkaista mieltä. (RP)
Niinpä, en voisi olla enempää eri mieltä Finistä. Musiikillisesti yhtye oli tylsää ja livenä vielä tylsempää katsottavaa. Fin on yksi malliesimerkki siitä, miksi kahden miehen yhtyeet voisivat mielestäni aivan hyvin pysyä pääosin studioyhtyeinä. Mitä ideaa on katsoa esitystä, jossa ei ole mitään katsottavaa? Rumpalia ei näe ja kitaristi-laulaja seisoo lavan toisessa nurkassa koko keikan ajan. (RM)

Seuraavaksi siirryttiin death metalin pariin, kun ruotsalainen Cut Up rykäisi oman settinsä käyntiin. Bändin riveissä nähdään Vomitorysta tuttuja kasvoja, ja kyllähän musisoinnistakin nuo juuret kuuluvat. Kieltämättä death metal -bändi tässä välissä oli piristävä poikkeus alkupäivän linjasta. Suurta vaikutusta Cut Up ei kuitenkaan Hyvinkäällä onnistunut tekemään, mutta olisi siinä vaiheessa huonompaakin taustamusiikkia voinut todistaa. (RP)

Riihimäkeläinen Skepticism on niitä yhtyeitä, jonka levyjä en juurikaan kotona kuuntele, vaikka tämä alun perin vuodesta 1991 toiminut yhtye jonkinnäköistä kulttistatusta nauttiikin, mutta kylläpä yhtye osasikin luoda tunnelman sisälavalle. Hautajaispuvuin ja valkoisin ruusuin luotu liveperformanssi sai aikaan todellisen ahdistuksen, mutta vain positiivisessa mielessä. Todella murskaava show. (RM)

Brittiläinen Lvcifyre ei ennakkoon ollut itselleni festarin kovin bändi, mutta kylläpä bändi pääsi yllättämään positiivisesti. Bändin black/death-kaahauksesta tuli mieleen useampikin jenkkiläinen kollegansa, ja ehkä hiukan enemmän jotakin omaa Lvcifyren ulosantiin olisi toivonut. Muutaman kerran liian usein tuli keikan aikana mieleen kysymys ”Missä minä tämän olen kuullut aikaisemmin?” Soitanta oli joka tapauksessa kohdillaan, ja erityisesti täytyy kiittää kahdesta örinävokalistista. Kyllä tämä varsin toimiva live-vetäisy oli! (RP)

Behexenin keikkaa ei pääse todistamaan turhan usein, joten bändin tuominen Steelfestin yleisön eteen on kiitoksen arvoinen teko. Black metalin aatteellista suuntausta edustava bändi esiintyi sopivan kylmästi, mutta turhaa hötkyilyä ei tämän yhtyeen kohdalla edes kaivannut. Metallinkalsea tunnelma vetäisi ehdottomasti täysillä mukaansa. Täytyykin sanoa, että kotimainen Behexen edusti itselleni koko lauantaina parhainta antia. Bändi suuntaa piakkoin keikoille Jenkkilään, mutta toivottavasti kuulemme sitä nopeasti uudelleen myös Suomessa. (RP)

Kun edellä oli julistettu rakkautta Saatanaan, ei hollantilainen Sinister oikein jaksanut innostaa. Vaikka bändillä on historiaa jopa 1980-luvulle saakka, ei kokemus nyt vienyt voittoa vaan ennemminkin pitkästytti. Seuraavana sisälavalle noussut konkari Enthroned vei mielestäni voiton näiden kahden veteraanin kisassa. Nämä belgialaiset eivät koskaan ole oikein nousseet black metalin kovimpaan kastiin, mutta Steelfestissä keikka oli hyvinkin nautittavaa tunnelmointia. (RP)

Puolalainen Mgla kuuluu niihin bändeihin, jotka eivät petä livenä varmaan koskaan. Pimenevässä illassa Mgla heitti toimivan setin ilman turhia kumarteluja. Tuttuun tapaan mustilla kankailla kasvonsa peittänyt bändi keskittyi suoltamaan nihilististä metalliaan Hyvinkään iltaan – ja teki sen jälleen kerran loistavasti. (RP)
Itse en oikein ymmärrä Mglan hienoutta livenä. Tai varsinaisesti en ymmärrä, mikä siinä on hienoa, koska sehän on hienoa! Nyt menee liian syvälliseksi, joten tyydyn toteamaan vain, että Mgla nyt vain yksinkertaisesti on hiihtomaskimetallin kruunaamaton ykkösnimi. (RM)

Tämän jälkeen joutui hetken tuumimaan, että näinköhän norjalainen Carpathian Forest enää pystyy innostamaan niin lujasti, kuin etukäteen odotin. Onneksi epäilyni oli aivan turha. Voitaisiin tietenkin keskustella siitä, onko Carpathian Forestissa enää jäljellä mitään muuta kuin Nattefrost, mutta jätetään tämä spekulointi muihin tilanteisiin. Ainakin minulle bändi toimi uusien soittajienkin voimin. Näytti siltä, että esimerkiksi Svarttjernistä tuttuja jeppejä lavalla musisoi (jollen ole aivan väärässä).  Sinällään on mielenkiintoista, että bändi, joka ei ole julkaissut kymmeneen vuoteen mitään uutta materiaalia, jaksaa innostaa vielä näin paljon. Täytyy vain sanoa, että lauantain draamankaari oli loistavasti rakennettu: Kalmankantajan tunnelmoinnista erilaisten fiilisten kautta Carpathian Forestin pimeyden sanomaan. Norjalaiset lopettivat vuoden 2017 Steelfestin hienolla tavalla! (RP)
Komppaan Carpathian Forestia ja totean vielä samaan hengenvetoon, että varsinkin viimeisten esiintyjien kohdalla draamankaari oli molempina päivinä aivan täydellinen. Vaikka periaatteessa voisi kuvitella, että jokin tunnelmoiva yhtye sopisi päättämään kekkerit vetämällä illan viimeiset hitaat, niin paskan marjat! Etenkin näin pitkien päivien jälkeen, joissa sitä tunnelmointiakin on kuitenkin nähty jo ihan riittämiin, kunnon ”haistakaa vittu” -tylytys illan viimeisenä orkesterina on vähän kuin voittomaali jatkoajalla. Sekä Peste Noire että Carpathian Forest olivat tähän tehtävään ihan nappivetoja. (RM)

Kokonaisuuten Hyvinkään Steelfest oli jälleen kerran onnistunut kokonaisuus – melkein uskaltaisin sanoa jo tässä vaiheessa, että kesän kovin festari Suomessa. Bändikattaus oli sopivan äärimmäinen, mutta selvästikin myös sellainen, että sillä saatiin väkeä paikalle. Molempina päivinä porukkaa oli ainakin loppuillasta paikka pullollaan. Tästäkin huolimatta homma toimii hyvin. Jatkakaa samaan malliin!

Lue raportin ensimmäinen osa
Steelfest Open Air

Teksti: Rudi Peltonen ja Riku Mäkinen
Kuvat: Jani Kormu / Kormugraphy ja Riku Mäkinen (Kalmankantaja ja Front)