Stella Blackrose – Death And Forever

Kirjoittanut Juha Attola - 24.10.2012

Stella Blackrosen viimeisin albumi näkee päivänvalon nyt myös tälläkin Pohjolan alueella. Levyhän julkaistiin yhtyeen kotimaassa, Tanskassa, jo toukokuun puolella. Kyseessä on yhtyeen toinen albumi ja tyylisuuntana melodinen rock, naispuolisella laulajalla varustettuna.

”Death & Forever” nimisen albumin avausraidaksi on päätynyt ”My Sanctuary” -niminen kappale, joka etenee varsin rauhalliseen tahtiin, mutta nappaa kuulijan kyllä saman tien otteeseensa. Hieman pop-henkisiä melodioita kappaleesta löytyy, mutta pääpaino on kuitenkin rock-osastolla. Seuraava kappale ”Vultures pt. II” on hivenen ”rokimpi” veto, muttei valitettavasti läheskään niin mielenkiintoisen kuuloinen, kuin hyvän tunnelman omannut avauskappale.

”Feathers” -kappale lähtee käyntiin vähän raskaammalla kitarasoundilla, mutta tuntuu jotenkin jumittavan paikoillaan, eikä oikein missään vaiheessa tunnu pääsevän kunnolla käyntiin. Kun sama ongelma toistuu jälleen ”Propaganda” -kappaleessa, niin mielenkiinto albumia kohtaan alkaa väkisinkin lopahtaa. Yhtyeellä on hallussaan kyllä kaikki oikeat osat, mutta niiden lopullinen sijoittelu ei ole nyt mennyt aivan kohdalleen. Hyviä melodioita levyltä löytyy sieltä täältä ja myös muutamat hyvät kitarasoolot jne., mutta jotenkin kappaleet ovat jääneet hieman ponnettomiksi ja sisällöttömiksi. Yhtyeellä on myös hienon äänen omaava laulaja, josta tule hetkittäin mieleen Skunk Anansie-yhtyeen vokalisti Skin, mutta hänkään ei mielestäni pääse aivan parhaimmilleen näissä kappaleissa. Uskoisin että hänellä kyllä olisi kykyjä kovempitasoisiinkin suorituksiin; nyt jää hetkittäin sellainen fiilis, että hän hieman ikään kuin pidättelee eikä päästele täysillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Stella Blackrose on saanut kotimaassaan Tanskassa erittäin paljon huomiota, mutta en kyllä tämän albumin jälkeen oikein ymmärrä miksi. Maasta kun on viimevuosien aikana tullut muutama todella kovatasoinen yhtye, niin en jaksa ymmärtää miksi he innostuvat niin kovasti yhtyeestä joka on selkeästi vasta kasvamassa. Levyn tuottajaksi on saatu Jacob Hansen joka aikaisemmin on työskennellyt mm. Volbeatin, The Stormin ja Hatespheren kanssa. Tuotantopuolikin siis levyllä on ihan kunnossa, joten ainoaksi ongelmaksi jää nuo kohtalaisen mitäänsanomattomat ja tasapaksut kappaleet. Toivottavasti yhtye saa seuraavalle albumilleen hieman enemmän energiaa ja hivenen monipuolisuutta. Taitoa yhtyeeltä kyllä pitäisi löytyä.

6/10

Kappalelista:

1.My Sanctuary
2.Vultures pt.II
3.Feathers
4.Propaganda
5.Guts
6.Death & Forever
7.Mad Sky
8.Morphine
9.Rest Your Head In My Fire
10.Shut The Moon Down

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://stellablackrose.dk/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat