Steve Lukather Toton tulevaisuudesta: ”Ostimme nimen, joten käytetään sitä v*tun nimeä”

Kirjoittanut Joonas Arppe - 24.2.2021
Steve Lukather

”I Found The Sun Again” -sooloalbuminsa helmikuun 26. päivä tapahtuvaan julkaisuun valmistautuva kitaristi Steve Lukather antoi Eonmusicille päivityksen koskien Toton tämänhetkistä tilaa ja sen tulevaisuutta. Forty Tours Around The Sun -40-vuotiskiertueensa vuonna 2019 loppuun saattanut yhtye ei Lukatherin mukaan ole sisäisesti kovinkaan hyvissä väleissä:

”Oli lakikiistoja. Se oli hankalaa. Oli ihmisiä, jotka eivät tulleet toimeen keskenään. Kaikki alkoi hienosti ja loppui karmeasti – haasteiden nostoa ja sekopaskaa. Koko homma oli epämiellyttävä, surullinen loppu jollekin, joka oli joskus todella kaunista. Kuin pieleen mennyt avioliitto, sanoisin. Surullista, mutta minulla ei ole yhtään huonoja tuntemuksia. Mutta kokemus oli silti surkea.”

Laulaja Joseph Williamsin kanssa Totoa jatkanut Lukather kertoi myös yhtyeen perustajajäsenen, kosketinsoittaja David Paichin sekä ”Africa”– ja ”Hold The Line” -hitit levyttäneen laulaja Bobby Kimballin olevan huonossa kunnossa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Hautasimme bändin ja toimme sen takaisin henkiin. Totesimme Josephin kanssa: ’Ostimme nimen, joten käytetään sitä vitun nimeä.’ Me olimme ainoat kaksi jätkää, jotka halusivat jatkaa. David ei pystynyt, sillä hän ei pysty terveydentilansa takia edes matkustamaan. Puhun yhä silloin tällöin Bobbyn kanssa, olemme hyvissä väleissä. Hän on dementoitunut, eikä hänellä mene hyvin. Hän ei ole kunnossa henkisestikään. Kymmenen vuotta minua vanhempana hän on jotain 73-vuotias ja elänyt todella kovaa. Hänen mielensä on vain niin – kun hänelle puhuu, hän on normaali hetken ajan, ja alkaa yhtäkkiä höpistä lapsuudestaan tai jotain.”

Kitaristi ampui samalta istumalta alas huhut kehitteillä olevasta Toto-dokumenttielokuvasta, mutta kertoi työstäneensä dokumenttia omalla tahollaan ennen koronaviruksen iskemistä:

Totosta ei koskaan tule elokuvaa. On liikaa pahaa verta ja lakisotkuja. Teen dokumenttia itse – omasta näkökulmastani. Työstimme sitä viime vuonna, mutta vitun COVID tuli ja pilasi kaiken. Sony rahoitti sitä, Slash ja Ringo Starr ja kaikenlaisia hulluja hahmoja oli mukana. Olimme juuri pääsemässä syvälle sen työstöön, kun meidän piti lopettaa. Joten niin kauan kun ihmiset eivät voi matkustaa, projekti on jäissä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lue Steve Lukatherin haastattelu kokonaisuudessaan täältä.

Luetuimmat

Uusimmat