Steve ‘n’ Seagullsin ”Another Miracle” -albumi julkaistiin tänään

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.11.2020

Steve ‘n’ Seagulls -yhtyeen ”Another Miracle” -albumi julkaistiin tänään 20. marraskuuta vinyylinä, CD:nä, kasettina ja digitaalisesti Playground Musicin kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyltä on jo julkaistu ennakkosinglet ”Carry On Wayward Son” sekä ”Sweet Maria”. Yhtye kommentoi:

”Neljäs levymme ’Another Miracle’ aloitti muotoutumisensa oikeastaan hieman varkain jo reilusti vuoden 2019 puolella. Yhtyeen kokoonpanossa tapahtui muutoksia, ja koko ajan meistä tuntui, että olemme jonkinlaisen uuden ja jännittävän kynnyksellä. Halusimme toki pitää kiinni yhtyeemme juurista, mutta samalla halusimme löytää uusia ja tutkimattomia puolia. Uudistunut kokoonpano tuntui tuoreelta ja energiseltä. Tämä tallentui mielestämme onnistuneesti myös levylle. Kuultavissa on yhtyeellemme ominaista energistä reuhtomista, mutta myös entistä enemmän sävyjä ja kauneutta.

Esituotantovaihe oli tällä kertaa hieman pidempi ja levyn tuottaja Timo Kämäräinen oli vahvasti mukana jo varhaisesta vaiheesta alkaen. Materiaalia oli paljon, uudelleensovituksia ja myös omaa tuotantoa. Lopulta levystä hioutui erittäin onnistunut kokonaisuus, jossa kuuluvat vahvasti bändin oma sointi ja omat sävellykset. Tuottaja Kämäräinen ja äänittäjä Abdissa ’Mamba’ Assefa ohjasivat meitä hellän jämäkällä otteella kohti uusia musiikillisia seikkailuja. ’Another Miracle’ on levy, joka kumartaa syvään perinteelle ja on samalla raikkaan moderni.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Steve ‘n’ Seagulls on saanut alkunsa vuonna 2010 esittämällä ladon seinästä revittyjä versioita metalli- ja rockbiiseistä. Soitinarsenaali on alusta asti ollut vähintään riittävän laaja; banjo, mandoliini, rummut, kontrabasso, haitari, kitara, huilu ja muuta mukavaa. Ajan myötä yhtyeestä on hioutunut timantinkova kokonaisuus, joka kiertää ympäri maailmaa tuomassa yleisölle musiikin ilosanomaa suoraan kylmästä pohjolasta. Nykyisin bändin ohjelmistossa on lainaklassikkoja ja omaa tuotantoa.

Kesällä 2014 yhtye kuvasi muutamia videoita ja latasi ne YouTubeen. Näistä videoista kolmas, banjovetoinen versio AC/DC:nThunderstruck”-biisistä sai aikaan maailmanlaajuista ihmetystä ja on tähän päivään mennessä saavuttanut yli 105 miljoonaa katsontakertaa YouTubessa. Videot alkoivat raivata tietään musiikkijulkaisuihin, kuten Guitar World, Revolver, Loudwire, Blabbermouth, Metal injection ja Metal Sucks. Tästä tie vei bändin keikkailemaan yli 30 maahan, neljälle mantereelle ja myös levytysstudioon.

Steve’n’Seagulls on aiemmin julkaissut kolme kokopitkää levyä. Ensimmäinen levy ”Farm Machine” (2015) ja sitä seurannut ”Brothers in Farms” (2016) kiihdyttivät menoa entisestään. Yhtye keikkaili yli 140 keikan vuositahtia, myös festivaaleilla ympäri Euroopan. Molemmat levyt löysivät tiensä fanien ulottuville ja nousivat albumilistalle Suomessa ja myös Billboardin Bluegrass-listalle. Toinen levy nousi ensimmäisenä suomalaisena levynä Billboardin Bluegrass-listan sijalle yksi. Kolmas levy ”Grainsville” (2018) sisälsi jo hieman enemmän bändin omaa tuotantoa ja nousi myös edeltäjiensä tapaan albumilistalle Suomessa ja Billboardin Bluegrass-listalle. Kolmannen levyn julkaisun jälkeen yhtye soitti lähes 200 esiintymistä käsittäneen kiertueen, joka loppui Suomeen joulukuussa 2019. Kiertue sisälsi kattavasti keikkoja Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat