Steve Vai julkaisee ”Vai/Gash”-albumin tammikuussa – ensimmäinen single ulkona nyt

Kirjoittanut Piia Takala - 12.11.2022

Kitaravirtuoosi Steve Vai aikoo julkaista uuden ”Vai/Gash”-albumin 27. tammikuuta 2023. Ensimmäinen single, ”In The Wind” on nyt julkaistu musiikkivideon muodossa, ja sen voi katsoa tämän artikkelin lopusta.

Albumilla kuultavat kappaleet eivät ole täysin uusia, sillä Vai kertoo tiedotteessa kirjoittaneensa ja äänittäneensä kappaleet jo vuonna 1991, niitä kuitenkaan koskaan julkaisematta. Hänen mukaansa kappaleet syntyivät noin parissa viikossa eräänlaisena tajunnanvirtana, sillä Vai halusi tuolloin kuunnella tietynlaista musiikkia ajellessaan Harley Davidson -moottoripyörillä yhdessä ystäviensä kanssa. Samoissa piireissä hän tutustui albumin laulaja Johnny ”Gash” Sombrottoon, joka menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa syyskuussa 1998.

“He would have absolutely been the greatest rock lead singer you would ever want to know. All the elements were in place, but he was gone. Disheartened, I put the entire project on the shelf, and would listen to it at least once a year for the past 30 years, especially around the anniversary of his passing. Then recently something compelled me to want to put it out now. I wish you would have had a chance to get to know John. I believe you would have loved him just as we all did. For now, he is ‘In the Wind’.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Steve Vai

”Vai/Gash”-kappalelista:

  1. In The Wind
  2. Busted
  3. Let’s Jam
  4. Woman Fever
  5. She Saved My Life Tonight
  6. Danger Zone
  7. New Generation
  8. Flowers Of Life

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat