Steven Tyler tyrmää väitteet Aerosmithin lopullisesta lopettamisesta: ”Eikö hän tiedä, ettei Aerosmithista pääse eroon?”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.11.2026

Aerosmithin laulaja Steven Tyler on kommentoinut yhtyeen tulevaisuudesta liikkuneita väitteitä. Hollywood Bowlissa järjestettyjen konserttien yhteydessä koomikko Bill Burr kuvaili esiintymisiä yhtyeen historian viimeisiksi, mutta Tyler ei ollut väitteen kanssa samoilla linjoilla.

Aerosmith esiintyi lokakuun lopussa kahdesti Hollywood Bowlissa ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen. Konserteissa kuultiin myös vierailevien artistien tulkintoja yhtyeen kappaleista. Burrin kommentti sai fanit pohtimaan, oliko yhtyeen pitkä ura lopullisesti päättymässä.

”Bill Burr siis sanoi, että nämä ovat viimeiset keikkamme? Eikö hän tiedä, ettei Aerosmithista pääse eroon? Maailmanlopussa jäljellä ovat vain torakat, Aerosmith ja luultavasti Bill Burr,” Tyler vitsaili yleisölle sunnuntain konsertissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Laulajan puheista ei kuitenkaan voi päätellä, että yhtye olisi vahvistanut uusia konsertteja tai kiertuetta. Illan lopussa Tyler kiitti yhtyetovereitaan yhteisistä 55 vuodesta ja kuvaili yhteistä matkaa pitkänä ja merkityksellisenä.

Kitaristi Joe Perry puolestaan kiitti konsertissa esiintyneitä vierailijoita heidän tulkinnoistaan. Yhtyeen tulevaisuutta hän ei puheessaan tarkemmin kommentoinut.

Aerosmith ilmoitti vuonna 2024 lopettavansa kiertämisen Tylerin äänihuulivamman vuoksi. Nyt järjestetyt konsertit ja Tylerin kommentit ovat kuitenkin nostaneet esiin kysymyksen siitä, nähtäisiinkö yhtye vielä joskus uudestaan keikkalavoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy