Miksi tehdä kaksituntista proge-eeposta, kun hiukan yli puoli tuntia kestävä, kuusi kappaletta sisältävä EP ajaa saman asian? Steven Wilsonin lyhytjulkaisu ”4½” käy läpi tunteiden kirjon ja tiivistää Wilsonin soolotuotannon kuuteen kappaleeseen. Viisi kappaletta on syntynyt edellisten pitkäsoittojen ”The Raven That Refused to Sing (And Other Stories)” (2013) ja ”Hand. Cannot. Erase.” (2015) nauhoitusten aikana, mutta ne eivät syystä tai toisesta sopineet albumien kokonaisuuksiin. ”4½” on vuoden 2016 yksi parhaista, ellei jopa paras julkaisu, lyhyydestään huolimatta.

Avausraita ”My Book of Regrets” on klassinen Steven Wilsonin kappale, joka kuulostaa juuri siltä, mitä mieheltä odotetaan. Urbaanit lyriikat Lontoon elämästä kohtaavat tarttuvan melodian ja monipuolisen soolon, jolloin kappale venähtää lähes kymmenen minuutin pituiseksi. ”My Book of Regrets” on yksi kolmesta albumin kappaleesta, johon mahtuu instrumenttien lisäksi myös lauluraita. Instrumentaalista tunnelmointia tarjoaa seuraava kappale ”Year of the Plague”, joka valmistui vuonna 2013.

”Happines III” muistuttaa huomattavasti Wilsonin vanhempaa kappaletta ”Postcard”, joka julkaistiin albumilla ”Grace for Drowning” (2011). ”Happines III” on silti tarttuvampi ja nopeatempoisempi pop-kappale, joka sopii hyvin keskelle kahta tunnelmallisempaa instrumentaalia. Kertosäe jää varmasti soimaan päähän pitkäksi aikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Steven Wilsonin virtuoosimaisuus biisinikkarina ja muusikkona tiivistyy upeasti kahden seuraavan instrumentaalin aikana. Kaunis, jazzahtava ”Sunday Rain Sets In” jatkuu raskaalla progemetallikappaleella ”Vermillioncore”. ”Vermillioncoren” bassokuvio ja riffi ovat raskainta Steven Wilsonia sitten vuoden 2013 albumin ”The Raven That Refused to Sing (And Other Stories)” hittikappale ”Luminolin”. Helmikuussa Tampereen Pakkahuoneen keikan raportissa kirjoitin kappaleesta ja tilanteesta näin: ”Kahden kappaleen ajaksi (”Vermillioncore” ja ”Sleep Together”, jotka päättivät varsinaisen setin) bändin ja yleisön väliin laskettiin verho, joka katkaisi kontaktin. Videot pyörivät verholla ja bändi näkyi etäisesti taustalla. Idea oli loistava ja tunnelma muuttui aivan erilaiseksi. Tuntui kuin olisi jäänyt yksin vangiksi aggressiivisen musiikin keskelle, eikä pakokeinoa olisi.”

Albumin viimeinen kappale ”Don’t Hate Me” on uusi versio Porcupine Treen kappaleesta, joka julkaistiin vuonna 1999 albumilla ”Stupid Dream”. ”4½”-julkaisulla kappaleeseen on otettu mukaan israelilainen naislaulaja Ninet Tayeb, joka laulaa myös muutamassa ”Hand. Cannot. Erase.:n” kappaleessa. Tayeb on esiintynyt Wilsonin kanssa myös osalla kiertueen konserteista. Tulkinta ”Don’t Hate Mestä” on hyvin vahva ja tukee Wilsonin lauluääntä täydellisesti.

Kuten aiemmin sanoin, mielestäni ”4½” kokoaa Wilsonin soolotuotannon yksiin kansiin: tunnelmointia, tarttuvia rock- ja pop-kappaleita, aggressiivista progemetallia ja nerokasta lyriikkaa. Muusikkona, tuottajana ja biisintekijänä Steven Wilson on maailman eliittiä, eikä hänen tuotantonsa taso heikkene vuosien varrella. Harvalla multi-instrumentalistilla on kaiken lisäksi vielä sana näin hyvin hallussa. Upeat teema-albumit saavat ”4½:sta” loistavan pikkuveljen, joka ei jää muiden varjoon vaan tukee laadukasta tuotantoa. Seuraavan pitkäsoiton odotetaan ilmestyvän ensi vuonna. Nälkäinen fanaatikko saa ”4½:sta” hyvin täyttävän ja terveellisen välipalan, joka auttaa selviytymään ensi vuoteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kappalelista:

10/10

1. My Book of Regrets
2. Year of the Plague
3. Happiness III
4. Sunday Rain Sets In
5. Vermillioncore
6. Don’t Hate Me

Kirjoittanut: Mikko Äijö

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy