Steve’n’Seagulls julkaisee uuden albumin syyskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.6.2016

Steve N Seagulls 2016Maailmaa traktorin selässä valloittava Steve’n’Seagulls julkaisee kakkosalbuminsa ”Brothers In Farms” syyskuun 9. päivä. Bändi nousi maailmanmaineeseen youtubeen lataamillaan videoilla, joita on katsottu jo kymmeniä miljoonia kertoja. Steve’n’Seagullsin metalliklassikoista tekemät bluegrass -versiot ovat ihastuttaneet ympäri maailmaa ja viime syksynä mm. Coloradon osavaltio vakuuttui bändistä niin, että julisti syyskuun 21:sen päivän Steve’n’Seagulls -päiväksi. Bändin debyyttilevy, viime vuonna julkaistu ”Farm Machine”, nousi Billboardin bluegrass-listan sijalle kolme.

Ensimmäinen single bändin uudelta albumilta on 21.7. julkaistava Iron Maiden -cover ”Aces High”.

Steve’n’Seagullsin loppuvuoden kalenterissa on yli 80 keikkaa; bändi kiertää kesällä Eurooppaa, lähtee syyskuussa Pohjois-Amerikan kiertueelle ja palaa Eurooppaan taas marraskuussa. Mittavan kiertueen kaikki päivämäärät löytyvät tämän linkin kautta. Suomessa Steve’n’Seagulls nähdään seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

02.07. Mustakari in Memories, Kokkola
09.07. Rantajamit, Lohja
09.07. Sieravuori, Eura
10.07. Kirkastusjuhlat, Aitoo 1
28.07. Apollo Night Club, Turku
29.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
30.07. Qstock, Oulu
15.09. Viking Mariella
16.09. Viking Mariella
17.09. Tavastia, Helsinki
14.10. Amarillo, Lappeenranta
15.10. Möysän Musaklubi, Lahti
21.10. Logomo, pienisali, Turku
22.10. Tulisuudelma, Vantaa
28.10. Klubi, Tampere
29.10. Lutakko, Jyväskylä
04.11. Hevimesta, Oulu
05.11. Puikkari, Kuopio

Bändin videotervehdys uuden albumin tiimoilta löytyy täältä.

www.facebook.com/stevenseagulls
www.stevenseagulls.com
www.twitter.com/seagullsband
www.instagram.com/stevenseagullsband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat