”Onko se hard rockia? Punk rockia? Vai kenties stoner rockia? Se on ainoastaan rockia” – näin kuvailee musiikkiaan pariisilainen Sticky Boys. Yhtyeen kolmatta albumia ”Calling The Deviliä” koristaa itse vihtahousu nojatuolissa viinilasi ja puhelin käsissään. Pienet pirulliset kerubit leijuvat istuvan vuohen ympärillä. Vaikka kannessa komeileekin paholainen ja levyn nimi on provosoivasti ”Calling The Devil”, ei levyllä kuulla vihtahousun ylistyslauluja vaan tiukkaa punk-henkistä rock ’n’ rollia.

Ranskalainen Sticky Boys ei ole itselleni entuudestaan tuttu, joten en osaa ottaa kantaa yhtyeen aiempaan tuotantoon. ”Calling The Devil” sai minut kuitenkin kiinnostumaan yhtyeestä – Sticky Boysin tapa soittaa napakat punk rock -rallinsa on vakuuttava, ja erityisen suuren vaikutuksen teki vokalisti-kitaristi Alex Kourelisin ääni, joka on karkea ja muistuttaa aavistuksen verran Lemmy Kilmisterin sekä Turbonegron Anthony Madsen-Sylvesterin ääntä. Kourelisin ääni taittuu myös hienosti pehmeämmäksi kuten kappaleissa ”Drifting Away” ja ”An Afternoon In The Park”. Rääkyvämmästä ilmaisusta pääsee nauttimaan ”Better Daysissa” ja ”Good Morning Sunshinessa”.

Vaikka Sticky Boys ei halua leimautua muuksi kuin rockbändiksi, ”Calling The Devilin” pohjalta yhtyeen voi sulloa punk rockin kategoriaan. Soittotaitojensa puolesta yhtye on todella pätevä, ja levyllä kuullaan punk rockin virrasta poikkeavaakin. ”The Vision” on utuisa, melankolinen ja aavistuksen psykedeelinen. Äänimaailma on rauhallinen ja pelkistetty, ja kappale toimii tunnelmansa puolesta alustuksena ”An Afternoon In The Parkille”, joka on rento ja joutuisa fiilistelykappale. ”Ready To Go” on pirteä punk rock -ralli, joka vastaavasti heijastelee The Ramonesin vaikutteita. Bonusraita ”The Dog Is Going Out” on hiukan outolintu albumin konseptiin nähden, mutta toimii levyllä todella hyvin. Erikoisena piirteenä kappaleessa kuullaan yhtyeen jäsenten ulvomista, mikä nostaa väistämättä hymyn huulille.

Levyn kaksi viimeistä kappaletta ovat jenkkirockista vaikutteita ottanut ”She Won’t Let Me In” sekä ”Elvis 666”, joista jälkimmäinen vetää pidemmän korren. Jo ensimmäisellä kerralla, kun kuulin kappaleen saatesanat ”I’m gonna break your god damn neck you son of bitch” olin täysin myyty. ”Elvis 666” on muuten hyvä ja tiukka punk rock -kappale, mutta tuolla pienellä asenteellisella lisällä siitä tulee loistava! Kappaleessa myös vakuutellaan että Elvis elää sittenkin. Sticky Boysin kolmas täysipitkä on erittäin hyvä. Vaikka levyllä on kaiken kaikkiaan 14 kappaletta, taso on pysynyt korkeana. Levy tarjoaa energistä rockia, mutta myös muutaman syvällisemmän vedon, jotka täydentävät kokonaisuutta. ”Calling The Devil” on ehdottomasti tutustumisen arvoinen!

9/10

Kappalelista:

1. In Confidence
2. Better Days
3. Good Morning Sunshine
4. Tough Machine
5. The Lonely Tree
6. The Vision
7. An Afternoon In The Park
8. Ready To Go
9. The Dog Is Going Out (bonus track)
10. Real People
11. Calling The Devil
12. Drifting Away
13. She Won’t Let Me In
14. Elvis 666

Sticky Boys Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen