Stone Mammoth julkaisi kauan odotetun debyyttialbuminsa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 12.2.2021

Vuonna 2012 perustettu seinäjokinen hard rock/stoner-bändi Stone Mammoth julkaisi tänään samannimisen debyyttialbuminsa Inverse Recordsin kautta. Tämä vahvasti 70-luvun heavy -ja rockmusiikista vaikutteensa ottava bändi äänitti kyseisen albuminsa jo vuonna 2014. Albumin äänitykset kestivät kaksi päivää, ensimmäisen ollessa soundcheck-päivä ja toinen varsinainen äänityspäivä.

Kitaristi Timo Vuorela kertoo:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Lähtökohtana oli harjoitella kappaleet niin hyvin, että studiossa saa vain vetää nauhalle. Ja näin myös tehtiin. Kaikki on orgaanista ja luontevaa. Kaikki on vedetty nauhalle samalla otolla. Vain laulut on jälkiäänitetty. Clickiä ei tarvittu, koska meillä on maailmanluokan rytmisektio ja näin musiikki saa virrata vapaana. Mitään ei ole tuplattu, vaan soundin suuruus tulee sormista ja lähtösoundeista. Kantavana ajatuksena nauhoitussession aikana oli Black Sabbathin Black Sabbath -levyn nauhoitukset, jotka kuuluisasti eivät kestäneet kovin kauan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat