Stone Sour – “House Of Gold And Bones Part I”
Slipknot-miesten sivuprojektin leimaa ehkä ikuisesti kantava Stone Sour julkaisi neljännen levynsä “House Of Gold And Bones Part I” lokakuun lopussa. Edellinen levy “Audio Secrecy” jätti vähän laimean tuntuman hittilevy “Come What(Ever) Mayn” jälkeen, joten suorituspaineet tälle julkaisulle olivat melko massiiviset. Ja odotuksia lisää sekin tieto, että kyseessä on kaksiosainen paketti, jonka toinen puolisko jää vielä pimentoon.
Radioystävälliseen ja helposti kuunneltavaan “Audio Secrecyyn” verrattuna “House Of Gold And Bones Part I” on synkkä ja raskas, mikä juontanee juurensa osin vokalisti Corey Taylorin kohtaamiin vaikeuksiin Stone Sourin ulkopuolisilla osa-alueilla, eikä vähiten Slipknot-basisti Paul Grayn kuolemaan. Osittain tämän henkilökohtaisen tunnekuohun takia biiseissäkin on enemmän särmää ja tarttumapintaa kuin edeltäjissään.
Kokonaisuudessaan levyn merkittävimmät tunteet ovat turhautuneisuus ja melankolia. Levyn avaava “Gone Sovereign” päätyy pehmeähköstä alusta huolimatta melko intensiiviseenkin tunteeseen, ja odotukset levystä sen kuin kasvavat. “Gone Sovereignia” jatkaa lähes saumattomasti “Absolute Zero”, jossa koko levyllä läsnä olevat kiukku ja turhautuminen vain kasvavat kohti kolmatta biisiä “A Rumor Of Skin”.
Mainos päättyy
Seuraavat, levyn puolivälistä löytyvät biisit “The Travelers” ja “Tired” edustavat ehkä Stone Sourin tavaramerkkimäisintä biisilajia: koskettava heviballadi, joka ei kuitenkaan ole “vain balladi”. Näistä ensimmäinen on pikemminkin alkusoitto jälkimmäiselle. Samankaltaista otetta olisi kaivannut myös levyn lopulla kuultavalta “vain balladilta” “Taciturn”, joka yrittää tavoitella ehkä samaa fiilistä kuin “Audio Secrecylla” kuultu “Hesitate”, mutta ei pääse kuitenkaan samoille asteille asti.
Synkkyys ja suoranainen raivo nousevat tuon hienoisen suvantovaiheen jälkeen vahvemmin esille biisissä “RU486”. Tämä tuo jo mieleen “Come What(Ever) Mayn” aikojen raskaammat biisit ja hiukan Slipknotinkin. Meno on tuohon “veljesbändiin” nähden kuitenkin melodisempaa, mutta vertailulta on kovin vaikea välttyä, koska jo pelkästään vokalistin tunnusomainen ääni on niin vahva elementti molempien bändien materiaalissa.
Levyn ehdottomasti vahvimpiin biiseihin kuuluu “Influence Of A Drowsy God”, joka laimeahkon “Taciturnin” jälkeen palauttaa levyn sille tasolle, jota muukin levy edustaa. Tätä seuraa toisen kerran “The Travelers”, joka on raskaampi jatkumo aikaisemmalle samannimiselle biisille. Tällä kertaa se toimii alkusoittona levyn päättävälle “Last Of The Realille”, joka tuntuu jättävän pienen kysymysmerkin ilmaan; aivan kuin levy jäisi kesken. Tämä tosin selittyy sillä, että toinen osa on vasta tulossa.
Kaiken kaikkiaan tosiasia on, että “House Of Gold And Bones Part I” on kokonaisuutena edeltäjäänsä ehyempi ja vahvempi. Toisaalta yhtä totta on se, ettei “Come What(Ever) Mayn” tasolle aivan päästä. Myös mielenkiinto tulevaa “Part 2:a” kohtaan on onnistuttu nostamaan varsin korkealle.
8/10
Kappalelista: 
1. Gone Sovereign
2. Absolute Zero
3. A Rumor Of Skin
4. The Traveler
5. Tired
6. RU486
7. My Name Is Allen
8. Taciturn
9. Influence Of A Drowsy God
10. The Traveler (pt 2)
11. Last Of The Real
Kirjoittanut: Nina Hurme
Mainos päättyy