Stoner-yhtye Bongzilla julkaisee uuden albumin tänä kesänä

Kirjoittanut Teemu Hakala - 14.3.2023

Toukokuussa Suomeen saapuva yhdysvaltalainen stoner-järkäle Bongzilla on julkaisemassa uutta albumia kesäkuun 2. päivä Heavy Psych Soundsin kautta.

Ensimmäinen single ilmestyy maaliskuun 20. päivä ja samalla käynnistyy levyn ennakkotilaukset.

Vuoden 2020 alussa bändi perusti oman levy-yhtiön nimeltä Gungeon Records ja uudelleenjulkaisi klassikkoalbuminsa ”Apogee”. Maaliskuussa 2020 Cooter Brown jättäytyi yhtyeestä terveydellisistä- ja perhesyistä. Bändi jatkoi tästä eteenpäin kolmikkona.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pandemian alettua yhtye alkoi treenata jälleen ja nauhoitti useita eri levytysprojekteja – rajoitettu ”Wake Brewing” 7-tuumainen, täyspitkä albumi nimeltään ”Weedsconsin”, splitti-LP Tons yhtyeen kanssa, 7-tuumainen splitti Boris -yhtyeen kanssa sekä ensimmäinen 7-tuumainen splitti-sarja, joka julkaistiin Gungeon Recordsin kautta.

Kaikki julkaisut äänitettiin Future Apple Tree Studiosissa Rock Islandissa, Illinoisissa lokakuussa 2020 legendaarisen John Hopkinsin toimesta ennen hänen äkillistä poismenoaan loppusyksystä 2020.

Bongzilla allekirjoitti sopimuksen italialaisen Heavy Psych Sounds vuonna 2021.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat