Stonerista kohti hard rockia – Sparzanzan ”Into The Sewers” täytti 15 vuotta
Sparzanza ilmoitti elokuussa tulevansa Suomeen ja soittavansa tammikuussa neljä keikkaa. Lähestyvien tammikuun päivien vuoksi, nyt onkin ajankohtaista julkaista juhla-arvostelu yhtyeen toisesta albumista. ”Into The Sewers” julkaistiin 15 vuotta sitten ja levy poikkeaa melkoisesti Sparzanzan nykyisestä linjasta.
Hammaröstä, Vänern-järven rannalla sijaitsevasta kaupungista kotoisin oleva Sparzanza julkaisi 15 vuotta sitten toisen albuminsa. Vuonna 1996 perustettu yhtye julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2001, jonka jälkeen albumien julkaisutahti onkin vakiintunut. Esikoisalbumin mukaisesti ”Into The Sewers” jatkoi stoner rockin linjalla, mutta toisin kuin edeltäjänsä, tältä albumilta löytyy hittiainesta.
Ennen kuin sukelletaan albumin kansien sisään, täytyy minun mainita levyn kansista hieman. ”Into The Sewersin” kannet ovat ainutkertaiset, sillä ne ovat ainoat kannet Sparzanzan diskografiasta jotka on toteutettu sarjakuvamaisesti. Kansikuvassa on kaksi nahkatakkista miestä hyvin kallellaan olevan moottoripyörän päällä ja taustalla juoksee mies ase kädessä. Kansilehden sisältä paljastuu, että moottoripyörän selässä ovat rumpali Anders Åberg ja kitaristi Calle Johannesson. Myös yhtyeen muut jäsenet seikkailevat erilaisissa kuvissa kansilehden sivuilla.
Mainos päättyy
Kun Sparzanzan debyyttialbumia ja ”Into The Sewersia” vertaa toisiinsa, ei voi olla huomaamatta eroa. Debyytti on soundinsa suhteen lähempänä karua stoner rockia kuin seuraajansa. ”Into The Sewers” on enemmän kohti hard rockia, vaikka onkin vielä kaukana ”In Voodoo Veritaksen” ja myöhemmän tuotannon soundeista. Kun ”Into The Sewersiä” vertaa esikoislevyyn, huomaa myös sen kuinka vokalisti Fredrik Weileby on kehittynyt laulajana eikä yhtyeen soundikaan kuulosta niin amatöörimäiseltä.
”Into The Sewers” on aika tasaisen hyvä albumi, jolla on muutama kappale ylitse muiden ja vastaavasti pari kappaletta, jotka hyytyvät keskinkertaisiksi. Levyn onnistuneimmiksi teoksiksi ovat nousseet syntisen synkkä ”Little Red Riding Hood”, josta löytyy karmea musiikkivideokin. ”Into The Sewers”, ”Kindead” ja ”Kings On Kerosene” ovat albumin korvamadot, joista jälkimmäinen lukeutuu levyn kestosuosikkeihini.
Albumin ehkä yhdeksi puhuttelevammaksi kappaleeksi nousee ”Euthanasia”, jossa vokalisti katsahtaa itseään peilistä ja toteaa ”When I see myself in the mirror/ I see the reflection of the broken man/ I will never be myself again”. Näissä lauseissa on jotakin minun sieluani puhuttelevaa. Toisaalta samansuuntaista tematiikkaa löytyy myös ”Kindead”-kappaleesta. Omalla kohdallani levyn etäisimmiksi kappaleiksi ovat jääneet kaksi viimeintä kappaletta, vaikka molemmissa on toimivia rakenteita.
”Into The Sewers” ei vedä vertoja Sparzanzan viimeisille julkaisuille, mutta se ei tee siitä huonoa levyä. Levylle on taltioitu sen aikaisen, stoner rockista hard rockia kohti suuntautuneen Sparzanzan olemus. Vaikka olen ostanut ”Into The Sewersin” vasta kaksi tai kolme vuotta takaperin, enkä aivan sisäistänyt levyä heti, jaksaa albumin laittaa nykypäivänäkin suhteellisen usein pyörimään. ”Into The Sewers” ei ole mikään uraauurtava, vaan enemmänkin hyvä toinen albumi ruotsalaisyhtyeeltä, joka alkoi löytää omaa ääntään. Levy on tutustumisen arvoinen yhtyeen kuuntelijoille, mutta miksei myös muillekin.
Kappalelista:
- Children Shouldn’t Play With The Dead Things
- Into The sewers
- Pay The Price
- Euthanasia
- Kindead
- Kings On Kerosene
- Little Red Riding Hood
- Anyway
- Son Of A God
- Sparzatan
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen