Stratovariukselta uusi albumi tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.11.2010

Yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaisyhtyeistä, Stratovarius, julkaisee 13. pitkäsoittonsa tammikuun 12. päivä 2011. ”Elysium” nimeä kantavalta uudelta albumilta saadaan eesimakua vielä tämän vuoden puolella, kun 5 kappaletta sisältävä ”Darkest Hours” EP päätyy kauppojeen hyllyille 24. marraskuuta.

Stratovariuksen edellistä ”Polaris” -albumia seuranneen kiertueen jälkeen bändi puhkui intoa ja uusia kappaleita syntyi nopeassa tahdissa. ”Elysium” -levyn kappaleet ovat Stratovariusta parhaimmillaan: voimakasta, melodista ja vahvaa soitannollista taituruutta. ”Elysium” on monipuolinen albumi, joka tulee vahvistamaan Stratovariuksen paikkaa metallimaailman kärjessä jälleen kerran.

Marraskuun lopussa julkaistava EP sisältää uudelta albumilta löytyvät kappaleet ”Darkest Hours”, sekä ”Infernal Maze”. ”Darkest Hours” kertoo rohkeudesta kohdata vaikeita ja kipeitä asioita elämässä ja niistä selviytymisen vahvistavasta vaikutuksesta. EP:llä on kappaleesta myös demoversio, joka tarjoaa kuuntelijalle mahdollisuuden tarkastella kuinka sävellys on kehittynyt tuotannon eri vaiheissa. Näiden lisäksi mukana ovat myös harvinaiset live-tallenteet Stratovarius -klassikoista ”Against The Wind”, sekä ”Black Diamond”. ”Darkest Hours” julkaistaan CD:nä, Downloadina, sekä rajoitettuna LP -versiona.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kansainvälistä huomiota saavuttaneet albumit ”Fourth Dimension” (1995) ja ”Episode” (1996) nostivat Stratovariuksen maailman power metal yhtyeiden kärkikastiin. ”Episode” -albumilla yhtye löysi oman soundinsa ja sillä käytettiin mm. jousisektiota, sekä monipäistä kuoroa. Seuraajat ”Visions” (1997), ”Destiny” (1999), sekä ”Infinite” (2000), kasvattivat tasaisesti yhtyeen tunnettavuutta Skandinavian ulkopuolella, erityisesti Japanissa. Vuonna 2003 julkaistuilla albumeilla ”Elements, PT.1” , sekä ”Elements, PT. 2”, yhtyeen power metallissa soivat progressiiviset ja sinfoniset sävyt saavuttivat huippunsa. ”Stratovarius” (2005) jäi kitaristi/säveltäjä Timo Tolkin viimeiseksi albumiksi yhtyeen riveissä. Yhtyeen 12. albumi “Polaris” (2009) esitteli uuden vahvan kokoonpanon ja osoitti, että yhtyeen musiikki puhuttelee edelleen ihmisiä kaikissa maapallon kolkissa.

Parhaillaan Stratovarius valmistautuu liittymään legendaarisen saksalaisyhtye Helloweenin seuraan ”7 sinners world tour” -maailmankiertueelle, joka starttaa Itävallan Wienistä 26.11.2010. Suomeen kiertue rantautuu joulukuun puolessa välissä Tampereen Pakkahuoneelle (14.12.2010) ja Helsingin Kulttuuritalolle (15.12.2010).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat