Stray Trainin ”Blues From Hell: The Legend Of The Courageous Five” on vakuuttava taidonnäyte

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 26.12.2017

Stray Train julkaisi viime vuonna tyrmäävään ”Just ’Cause You Got The Monkey Off Your Back Doesn’t Mean The Circus Has Left Town” -debyyttinsä, joka sai jatkoa tänä syksynä. Toinen albumi on huomattavasti lyhyemmin nimetty mutta silti yhtä paljon mielenkiintoa herättävä. “Blues From Hell – The Legend Of The Courageous Five” jatkaa slovenialaisyhtyeen bluesrockin viitoittamalla tiellä poiketen kuitenkin melkoisesti debyyttialbumista.

Slovenialaisyhtye vakuutti minut reilu vuosi sitten ilmestyneellä esikoisellaan, jolla Stray Train ei löysäile tuumaakaan. Yhtyeen raskas bluesrock-soundi käänsi maailmani ylösalaisin ja jäin koukkuun. Olinkin äärimmäisen innoissani huomatessani uuden albumin ilmestyvän tänä syksynä. Uusin levy sisältää kaksitoista kappaletta, ja toisin kuin debyytillään on yhtye uskaltanut varioida uudella tavalla. Stray Train ei ole lähtenyt tekemään toista debyyttiä, vaan se on rohkeasti astunut uusille urille.

Suurin ero levyjen välillä löytyy melodioiden ja lauluosuuksien suhteen. Esikoislevy edustaa pääosin hengästyttävää ja groovaavaa bluesrockia mutta ”Blues From Hellille” on tuotu enemmän southern rockia ja tunnelmointia. Merkittävänä erona on myös vierailevien solistien osuus. Siinä, missä debyytti kulkee pitkälti vokalisti Luka Lamutin äänen varassa, löytyy uusimmalta levyltä peräti neljä vierailevaa vokalistia. Toki Lamutin ääni on edelleen pääosassa albumilla, mutta esimerkiksi ”Emona”-kappaleessa Tina Kresnikin osuudet ovat todella merkittäviä kappaleen tunnelman kannalta. Brian Williamsin ja Lenny Jayn taustalaulut ovat ”House Of Cardsissa” vastaavasti myös olennaisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Stray Trainin kitaravetoisuus tuli debyytillä hyvin esille, eikä kitaristien Jure Golobicin ja Boban Milunovicin merkitys ole vähentynyt ”Blues From Hellilläkään”. Murakat riffit ja taidokkaat kitarasoolot ovat edelleen merkittävä osa Stray Trainin olemusta, eikä niitä voi olla ihailematta ”Days Gone”- tai ”Mad Machine” -kappaleilla. Kosketinsoittimet varastavat huomion tosin muutamassa kappaleessa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii nimikkokappale ”Blues From Hell”, jossa Sven Figeen käsittelyssä Hammond B3 saa aikaan mitä kieroimpia melodioita. Kaikki kunnia ei kuitenkaan mene kosketinsoittimien piikkiin, vaan oman hienoisen lisänsä antavat kertasäkeistöjen Tina Kresnikin lauluosuudet.

”Blues From Hell: The Legend Of Courageous Five” on hienostunut kokonaisuus, jossa jokaisella yksityiskohdalla on merkitystä. Hienostuneisuudella en niinkään tarkoita sitä, etteikö ”tavallinen rahvas” voisi tai kestäisi kuunnella levyä. Hienostunut kokonaisvaikutelma syntyy siitä, kun kaikki osaset täydentävät tosiaan ja loksahtavat sulavasti paikoilleen. Levyllä ei yksinkertaisesti kuulosta olevan mitään harkitsematonta tai turhaa.

Albumi on myös sisällöllisesti todella rikas: siltä löytyy hauskoja ja rentoja rockralleja kuten ”Electrified” ja ”House Of Cards”, synkkyyttä ”Blues From Hellin” muodossa ja kivuliaampaa tulkintaa ”Love Is Just A Breath Awayn” ansiosta. Aggressiivisia rockralleja ei ole samalla tavalla kuin edellisellä levyllä, vaikkei Stray Train löysäile tälläkään albumilla. Vierailevat vokalistit ja kauniit melodiat kuitenkin pehmentävät albumin äänimaailmaa. Tämä ei ole toki negatiivinen asia, sillä sen seurauksena monet kappaleet ovat tunnelmiensa suhteen todella kauniita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Stray Trainin toinen albumi ei ole seurannut esikoisalbumin jalanjälkiä, vaan se tuo rohkeasti esille slovenialaisyhtyeen herkempää puolta. Kahdentoista kappaleen albumi on sisällöllisesti todella laadukas, eikä jätä toivomisen varaa. Stray Train on todistanut uusimmalla levyllään kykenevänsä tekemään myös syvällisempää musiikkia. Tästä huolimatta tarttuvuus ja hyväntuulisuus eivät kuitenkaan ole hävinneet Stray Trainin soundista, vaan ne ovat edelleen keskeinen osa sitä. ”Blues From Hell: The Legend Of Courageous Five” on mykistävä taidonnäyte, joka lupailee yhtyeelle hienoa tulevaisuutta.