Striker ei petä – ”Play To Win” jatkaa kanadalaisyhtyeen raudanlujalla otteella

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 7.10.2018

Vuonna 2007 perustettu Striker on ollut vuosien varrella ahkera julkaisujen suhteen. Edmontolaisyhtye on alusta saakka julkaissut musiikkia lähes vuosittain. Vuonna 2010 julkaistiin debyytti, vuonna 2012 oli toisen albumin vuoro ja kolmas albumi näki päivän valoa  vuonna 2014. Vuoden 2016 jälkeen täysipitkiä onkin alkanut tippua ulos vuosittain.

Viime vuonna markkinoille tullut ”Striker” on todella aggressiivinen ja mukaansa tempaava albumi, joka nosti odotukset korkealle tulevan albumin suhteen. ”Play To Win” jatkaa yhtyeen energisen, kitaravetoisen NWOBHM-linjalla olematta kuitenkaan klooni edeltäjänsä kanssa. Merkittävin ero albumien välillä tuntuu löytyvän melodisuudessa. Siinä, missä edeltävä levy oli suoraviivaisempaa paahtoa, on ”Play To Winin” monipuolisilla, pirteillä melodioilla mahdollisuus antaa enemmän syvyyttä Strikerin soundiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tyyliltään kanadalaisyhtye lähentelee jonkin verran Whitesnakea, mutta Striker on Whitesnakea kuitenkin huomattavasti aggressiivisempi. Yhtäläisyyksiä löytyy tällä levyllä myös Bon Jovin suuntaan. Tällaiset vivahteet löytyvät lähinnä tarttuvien kertosäkeistöjen muodossa. Nämä havainnot eivät silti pistä korvaan, sillä Strikerilla on selkeä oma soundi, jota yhtye tuo vahvasti esille.

”Play To Win” on piristävä levy, joka ottaa luulot pois niiltä, jotka ajattelevat, ettei nykyään enää tehdä kunnollista ja nopeatempoista uuden aallon brittiheviä. Sitä nimittäin löytyy runsaasti tältä levyltä. Toki joukkoon on päätynyt myös muutama hitaampi kappale kuten ”Standing Alone” ja ”Hands Of Time”, joista jälkimmäinen on erityisen hieno niin soundinsa kuin puhuttelevan sanomansa vuoksi.

Vaikkei Strikerin uusin levy onnistunut synnyttämään itsessäni yhtä suurta yllättymistä kuin edeltäjänsä, on ”Play To Win” silti korkeatasoinen albumi. Levyllä on hienoja sävellyksiä, ja kitaristit Tim Brown ja Chris Segger soittavat hengästyttäviä riffejä ja sooloja. Ja aivan kuten edeltäjänsä myös ”Play To Win” saattaa innostaa kuuntelijansa tarttumaan ilmakitaraan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8½/10

Kappalelista:

  1. Heart Of Lies
  2. Position Of Power
  3. Head First
  4. On The Run
  5. The Front
  6. Play To Win
  7. Standing Alone
  8. Summoner
  9. Heavy Is The Heart
  10. Hands Of Time

Striker Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy