Suicide Silence Nummirockin tuorein kiinnitys

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.1.2014

Suicide Silence 2013Kaliforniasta saapuva raivokasta deathcorea runnova Suicide Silence on pitänyt vuoden päivät hiljaiseloa alkuperäisen laulajansa menehdyttyä moottoripyöräonnettomuudessa marraskuussa 2012 (Mitch Lucker † 1.11.2012). Yhtye julkaisee helmikuussa kokoelma-DVD:n, joka on omistettu yhtyeen edesmenneelle vokalistille. Uutta albumia bändiltä odotetaan julkaistavaksi kesän alkuun. Nyt yhtye nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa uuden vokalistin kera.

Kotimaisten tähtien loistokkuutta vahvistamaan saapuvat viime syksynä Lyijy -albumin julkaissut Poisonblack, sekä tuoreet albuminsa helmikuussa julkaisevat Kuolemanlaakso ja Fear of Domination.

Tänä vuonna Nummirockin Demosetä laajentaa reviiriään jalkautumalla Helsinkiin, Tampereelle, Ouluun ja Kuopioon, joissa käydään Wacken Metal Battlen semifinaalit. Semifinaalien voittajat soittavat finaalissa, joka otellaan Nummirockissa. Suomen finaalin voittaja pääsee esiintymään loppuun myytyyn Wacken Open Air 2014 –tapahtumaan. Tarkemmat säännöt ja osallistumisohjeet löytyy Metal Battle Finlandin internetsivuilta: http://www.metalbattle.fi/.
Nummirockin jo aiemmin julkaistut ulkolaiset yhtyeet ovat W.A.S.P., Behemoth ja The Black Dahlia Murder. Kotimaiset; Stone, Turisas, Turmion Kätilöt, Wolfheart, Medeia, Tuoni, Speedtrap, Mörbid Vomit. Lisää esiintyjiä tullaan julkaisemaan talven ja kevään aikana.
Kolmen päivän ennakkoliput ovat myynnissä Tiketin ja Lippupalvelun myyntipisteissä ja verkkopalveluissa 110 eurolla. Totuttuun tapaan auto- ja telttapaikka kuuluvat ennakkolipun hintaan. Lipun hintaan lisätään myyntipaikkakohtainen toimituskulu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat