Suicide Silencen Eddie Hermida: ”Tämä olisi albumi, jonka kirjoittaisin jos kuolisin huomenna!”
Yhdysvaltalainen deathcoren mestari Suicide Silence julkaisee tämän viikon perjantaina äärettömän ristiriitaisen vastaanoton saaneen omaa nimeään kantavan albumin Nuclear Blast Recordsin kautta. Yhtye otti albumilleen varsin suuria vaikutteita nu-metallin kultaiselta aikakaudelta ja bändi kuulostaakin tulevalla albumillaan hyvin erilaiselta verrattuna yhtyeen varhaisempaan tuotantoon. Saimme puhelimen päähän eräänä tammikuun pimeänä iltana bändin laulaja Eddie Hermidan, joka avasi Kaaoszinelle syitä, joiden takia yhtye päätti ottaa hypyn tuntemattomaan sen sijaan, että olisi jatkanut tutulla ja turvallisella linjalla:
Kuinkas vuosi 2017 on otettu vastaan Suicide Silencen leirissä?
Mainos päättyy
Eddie Hermida: Mahtavasti. Paremmin kuin osasin olettaa. Vain rakkautta vihan muodossa, enkä voisi olla iloisempi.
Teemme tämän haastattelun luonnollisesti siksi, koska teiltä on ilmestymässä nimikkoalbumi helmikuussa. Näin yleisesti, voisitko kertoa meille vähän lisää albumin kirjoittamisesta. Oliko se normaali prosessi vai oliko mukana paljonkin muuttujia tällä kertaa?
Mainos päättyy
Eddie Hermida: Se oli todella erilaista jo senkin takia, että asuimme studiossa käytännössä kaksi kuukautta. Teimme esituotannon kotona ja sen jälkeen suuntasimme studioon. Työskentelimme seitsemän päivää viikossa neljän kuukauden ajan. Paljon kovaa työtä, mutta tiesimme että meidän täytyy työskennellä kovasti saadaksemme jotain erilaista aikaiseksi.
Päätittekö jo heti albumia kirjoittamaan alkaessa, että nyt rikotaan kunnolla rajoja ja tehdään jotain erilaista, vai missä vaiheessa prosessia tämä tapahtui?
Eddie Hermida: Uskon, että bändi alkoi tekemän muutoksia jo silloin kun en vielä ollut bändissä. Olen aina nähnyt heidän tekevän asiat erilailla. He yhdistivät aina erilaisia ja jänniä ääniä hevimusiikkiin. Uskon että Mitchin poismeno pakotti meidät katsomaan taaksepäin, ja sanomaan ”nyt olemme elossa, ja juuri nyt on meidän mahdollisuus astua ulos siitä laatikosta, jonka olemme rakentaneet itsellemme.”
Albumissa on selvästi kuunneltavissa vaikutteita nu-metallista. Kuinka paljon keikkailu Kornin kanssa vaikutti tähän albumiin?
Eddie Hermida: Korn on vaikuttanut Suicide Silenceen siitä lähtien kun bändi perustetiin. Korn on yksi lempibändeistämme, niin kuin myös deftones, ja nu-metal yleensäkin. Selvästi albumilla on noita vaikutteita. Jos ei ole kuullut sitä aiemmin Suicide Silencessa, suosittelen kuuntelemaan hieman tarkemmin. Yhteneväisyyksiä tulee pakosti, koska henkilö kenen kanssa levytimme, on työstänyt ”Rootsia”, Soulflytä, Kornia, Limp Bizkitiä, Slipknotia sekä Glassjawta. Meillä on tuon tyylin kummisetä samassa tilassa kanssamme, ja se tuo pinnalle asioita joita emme edes itse tienneet itsestämme löytyvän.
Muistan keskustelleeni kanssasi Nummirockissa omista vaikutteistasi nu-metallin parissa haastattelun jälkeen. Kuinka iso ja vaikea asia sinulle oli hypätä esikuviesi saappaisiin albumin lauluja työstäessäsi?
Eddie Hermida: Se oli hermoja raastava kokemus jo ennen kuin pääsin studioon Rossin kanssa. Ja kun pääsimme studioon, muistan kun ensimmäisinä päivinä Ross kysyi minulta: ”Miksi olet täällä? Miksi teet sitä mitä teet? Ymmärrätkö miksi laulat? Miksi olet ryhtynyt muusikoksi?” Se oli sellainen introspektiivinen näkemys, joka pakotti minut näyttämään bändille, että olen hermostunut. Se taas johtui siitä että en uskonut olevani tarpeeksi hyvä bändille, mutta Ross sanoi: ”Jos joku heistä uskoisi ettet ole tarpeeksi hyvä, he kertoisivat sen sinulle heti!”, Ja hän meni kysymään jokaiselta huoneesta, ja vastaukset olivat vain tasoa ”Uskomme sinuun 100%!” Sain siitä itsevarmuutta niin paljon, että pystyin tekemään asioita, joita en ennen pystynyt tekemään. Rossin ansiosta sain siis itsevarmuutta. Olinko hermostunut aluksi? kyllä! Mutta se meni ohi nopeasti. Enkä ole ollut hermostunut tuon päivän jälkeen.
Mainos päättyy
Tuntuuko siltä, että tapa jolla laulat tällä levyllä on oikeastaan tapa, jota olet aina periaatteessa halunnut joskus kokeilla?
Eddie Hermida: 100% kyllä. Tämä olisi albumi, jonka kirjoittaisin jos kuolisin huomenna. Jos minulla olisi yksi viesti maailmalle, se olisi tämä albumi. Uskonko, että pystyn tekemään lisää? Kyllä! Uskonko että pystyn kehittymään paremmaksi laulajaksi? Kyllä! Tämä on se musikaalinen tyyli jota olen aina halunnut tehdä! Se on aina ollut lähellä sydäntäni, ja olen todella kiitollinen että pystyn vihdoin ilmaisemaan itseäni ilman rajoitteita.
Minkälaisia aiheita/ideoita on albumin lyriikoiden takana?
Mainos päättyy
Eddie Hermida: Jokainen laulu sisältää jotain erilaista. Mielestäni pääideana on, että jos olet vaikeuksissa elämässäsi, jos jokin näyttää huonolta, jos maailma tuntuisi romahtavan päällesi, minkä uskon olevan suurimman osan faniemme ja muiden ihmisten päällimmäisenä tunteena, ei ole meidän tehtävämme syyttää ympärillä olevia sekä maailmaa, vaan katsoa itseensä, ja kysyä: mitä sellaista teen, joka tuottaa negatiivisia tunteita? Tässä albumissa on kyse valosta pimeydessä jossa asumme, ja pimeydestä jonka tunnemme mukavaksi. Laulu, joka käsittelee äitini taistelua itsetuhoisia taipumuksia vastaan. Katsot kun hän onnistuu parantamaan itsensä, ei minun avullani, vaan yksin, ja tajuta että syytin häntä kun itse voin pahoin, että en tehnyt sitä minkä olisin voinut, vaan imin hänen tuskansa itseeni. Tehtäväni oli kuunnella häntä, mutten tehnyt sitä koskaan. Lauluja kuten ”Doris”, jossa puhumme tädistäni, joka lähti perheestämme koska hän ei kestänyt meitä. Lauluja, kuten ”Run”, jossa lähetän viestin isälleni joka menee: ”Tiedän, että olit täällä minua varten, mutta ehkä se olin minä, joka ei ollut täällä sinua varten”. Kysyn vaikean kysymyksen, joka on ”mitä voin tehdä, jotta voin paremmin”. Ja ainoa vastaus, minkä voin keksiä on sanoa, että rakastaa, ja rakastaa ehdottomasti. Paras esimerkki on perheesi, koska perheesi ei tule koskaan olemaan täydellinen. Perheesi tekee virheitä, ja fakta on että se on silti sinun perheesi. He ovat omaa vertasi, joten paras keino olla iloinen on antaa anteeksi ja jatkaa elämistä. Me kaikki tiedämme sen, mutta emme tee sitä. Viestini on syy, miksi sanomme ”Suicide Silence”. Se on albumin nimi, koska hiljaisuus tarkoittaa egon itsemurhaa.
Yleensä nimikkoalbumin julkaisu on aika vahva kannanotto bändiltä. Mikä on tarina sen takana?
Eddie Hermida: Kyllä, ja siinä se on! Tämän albumin viesti on, että kun on yksin, todellakin yksin ja hiljaa omissa ajatuksissaan, silloin on vähiten yksin, ja silloin voit vastata elämän vaikeisiin kysymyksiin.
Siirryitte pois mukavuusalueeltanne, ja olette saaneet ”Doris”-kappaleesta melkoisesti kritiikkiä. Mitä mieltä itse olet saamastanne kritiikistä?
Eddie Hermida: Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun olen lukenut todella paljon kommentteja, koska en ole ollenkaan huolestunut. Näen negatiiviset kommentit lähinnä huomion ja rakkauden kaipuuna. Tiedän että kuulostaa siltä kuin peittelisin jotain, mutta totuutta ei voi peittää. Ja totuus on että he ovat hämmentyneitä ja tuskissaan, eikä heillä ei ole muuta tapaa ilmaista sitä kuin vihana internetissä.
Mikä sai teidät astumaan laatikon ulkopuolelle, eikä tekemään uutta deathcore-albumia?
Eddie Hermida: Deathcoren tekeminen olisi ollut tämän bändin kuolema. Jos olisimme pysyneet laatikossa, olisimme kuolleet. Se vaati aluksi todella paljon voimia, mutta tajusimme hyvin nopeasti sen olevan ainut vaihtoehto yhtyeellemme jatkon kannalta. Kaikki halusivat tehdä sen. Emme todellakaan tehneet sitä sen takia että se olisi ollut laskelmoitu liike, vaan syy siihen oli, että tunsimme itsemme muusikkoina kuolleiksi. Tunsimme itsemme musiikin vangeiksi. ”Oi luoja, jos en kirjoita raskainta break downia, tyypit lopettavat musiikkimme kuuntelemisen, ja lopettavat levyjemme ostamisen”. Se on vastakohta syylle, miksi aloin tekemään musiikkia. Halusin tehdä musiikkia tehdäkseni jotain erilaista.
Deathcore tuntuu genrenä olevan varsin rajoitettu.
Eddie Hermida: Varsinkin nyt se on! Raha ei hirveästi liiku, joten ihmiset levyttävät halvalla, ja kun levy on halpa, se kuulostaa samalta kuin kaikki muut. Ja se on helppoa. Voi istua alushousuissaan kirjoittamassa lyriikoita siitä kuinka kauhea maailma on, koska se on helpompaa laittaa uutiset päälle ja nähdä kauheus. Tiedätkö mikä on vaikeaa? Kirjoittaa rakkaudesta pimeydessä. Tiedätkö mikä on vaikeaa? Kirjoittaa rakkaudesta. Aito deathcore on simppelisti muuntumassa popiksi, ja pop on helppoa musiikkia. Siinä ei ole mitään haastetta, se ei pakota ihmisiä tuntemaan. Sellainen musiikki antaa ihmisille sen minkä he haluavat, ja nopean rahan toivossa. Minusta se on yököttävämpää kuin ottaa askel ulos laatikosta ja tehdä jotain erilaista ja haastaa ihmisiä.
On kirjoitettu paljon siitä, että genre olisi kuolemassa koska otitte seuraavan askeleen. Moni bändi on jo sen tehnytkin, kuten Bring Me the Horizon, joka aloitti deathcorella ja on nykyään ovat enimmäkseen electronista rockia. Onko genre mielestäsi kuolemassa?
Eddie Hermida: Emme kuulosta Bring Me The Horizonilta tällä albumilla, emmekä ole menossa helppoon pop-musiikkiin, kuten he tekivät. He päättivät tehdä muottiin tehdyn pop-albumin. He sanoivat ”Ai näinkö Linkin park teki? Hienoa! Meidän pitäisi tehdä sama juttu!”. Se on halpaa, eikä se haasta ketään. Deathcoren kanssa kävi samoin, ja se on harmillista tuotteen kannalta. Se pakottaa muusikon muottiin, emmekä me ole sellaisia. Olemme ihmisiä, jotka rakastavat musiikkia joka genressä ja jokaiselta näkökannalta. En ole tavannut yhtäkään muusikkoa, joka ei pitäisi kaikesta. Miksi pysymme yhdessä asiassa? Koska me pelkäämme. Koska uskomme ymmärtävämme faneja. Totuus kuitenkin on, että emme ymmärrä, ja aiomme todistaa sen tällä albumilla.
Uskotko, että raha liikkuu huonommin kun bändit ja ihmiset tekevät ns. varmoja vetoja albumeillaan?
Eddie Hermida: Todellakin! 100%! Kerronpa kuka tekee rahaa: Adele. Rahaa tekevät ne ihmiset, jotka uskaltavat haastaa itsensä studiossa. Ne ihmiset jotka antavat sydämensä musiikille, jota tekevät. Ne ihmiset menestyvät. Ne ihmiset jotka yrittävät menestyä, epäonnistuvat.
Mitä mieltä olet ns. juhlakiertueista, joissa bändi soittaa parhaita albumeitaan livenä?
Eddie Hermida: Mielestäni se on hyvä homma, jos kyseessä on bändi kuten Korn tai Hatebreed, ja henkilökohtaisesti rakastan sitä. Todellisuudessa kaikki ovat hyviä tapoja saada nopeaa rahaa. Kun olimme kiertuella Kornin kanssa ja he soittivat debyyttinsä kokonaisuudessaan läpi joka iltana, ja se oli minulle iso juttu. Katsoin kiertueen jokaisen keikan hymyillen. Olen todella onnekas että sain nähdä heidät joka päivä. Kun kysyin Jonathan Davisilta, tykkääkö hän soittaa debyyttiä livenä, hän vastasi vihaavansa sen soittamista, mutta tekee sen fanien takia. Se sai minut ajattelemaan positiivisesti kyseisestä asiasta: näin miehen antavan ottamatta itse mitään. Se teki minusta todella ylpeän Korn-fanin, ja todella ylpeäksi siitä, että sain olla osa kiertuetta.
Mitkä viisi nu-metal albumia ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen sinuun muusikkona?
Eddie Hermida: En oikeastaan osaa listata näitä mitenkään järjestykseen mutta sanoisin, että Kornin ”Follow the leader”, Slipknotin Slipknot, Staindin ”Dysfunction”, Limp Bizkitin ”Significant Other”, sekä System Of a Downin ”System of a Down”.
Lopuksi, minkälainen tulevaisuus bändillä on? Näemmekö teidät mahdollisesti Suomessa, ja otatko jälleen mustetta ihoosi?
Eddie Hermida: Haluisin tavata ystäväni Peterin, ja hankkia pari tatuointia. Suomi on paikka jossa meistä pidetään paljon. En malta odottaa, milloin pääsen takaisin. Teillä on hienoimpia koskaan näkemiäni maaseutuja. Tarvitsen kunnon saunomishetken! Kaipaan saunaa. Ja haluan olla osana metalliyhteisöänne yhä enemmän ja enemmän. Kiitos faneille kun seuraatte meitä, ja vihaajille, koska vihaatte. Rakastan heitä yhdenvertaisesti.
Eddie Hermida: Terveisinä: Pitäkää metalli hengissä, ja antakaa minulle sauna pian!
https://www.facebook.com/suicidesilence/
Haastattelu: Arto Mäenpää