Suicide Symbiosis – Hegira Denied
Kuopiosta maailmalle pyristelevä Suicide Symbiosis kasattiin vuonna 2010 ja nyt kuulostellaan bändin ensimmäistä demoa. ”Hegira Denied” yhdistää Ruotsin maan death metallia vanhan liiton death metalliin. Onko se onnistunut ratkaisu?
Todellakin nyt jätkillä on oman näköistä musiikkia. Säkeet ja kertosäkeistöt kulkevat ruotsimetallin hengessä ja väliosissa ollaan sitten todella raskaissa tunnelmissa. Bändin musiikki on kuin One Man Army And The Undead Quartet ja Six Feet Underin sekoitusta. Demon kolme biisiä eroaa jonkin verran toistaan, mutta kokonaisuus on silti toimiva. ”The Weak Denied” biisin suomeksi puhutut kohdat toivat mieleen Rytmihäiriön, joka käyttää vastaavaa kikkaa useissa biiseissä. Vokaalit vaihtuvat perus huudosta, matalan korinan kautta puhtaisiin osuuksiin – toimivat varsin hyvin, joten ratkaisu on hyvä.
Idea on hyvä ja toteutus toimii, mutta soundit meinaavat kusta koko jutun. Äärettömän diskanttivoittoisesta soundista on leikattu kaikki muna pois, jota tällainen musiikki tarvitsee. Onneksi tämä ei karsi bändin potentiaalia – Suicide Symbiosis lähestyy death metallia niin erilaisesta kulmasta, että se pääsee yllättämään arvostelijan. Hatunnoston arvoinen avaus tältä kuopiolais-ryhmältä, josta toivottavasti kuullaan tulevaisuudessa.
7/10
Kappalelista:
01. Hate Apostate
02. Stand Fearless
03. The Weak Denied
http://suicidesymbiosis.bandcamp.com/
Kirjoittanut: Janne Partanen
2 comments on “Suicide Symbiosis – Hegira Denied”
Comments are closed.
Henry H.
Kiitokset arvostelusta, paremminhan se meni kuin odoteltiin.
Pitää seuraavaan julkaisuun katsella sitten ihan kunnolla noita studiotouhuja.
Olisiko kuitenkin mahdollista vaihtaa tuo nettiosoite arvostelun lopusta sillä Myspace sivustojen päivittäminen on lopetettu eikä siellä ole k.o. demon kappaleetkaan kuunneltavissa?
http://soundcloud.com/suicide-symbiosis
http://www.mikseri.net/artists/?id=106743
http://suicidesymbiosis.bandcamp.com/album/hegira-denied
Tuossa nuo ajan tasalla kulkevat sivustot vielä :)
Janne Partanen
Tottakai, muutettu.