Kuva: @Ti.vanhel

Sulphur And Mercury vie aikamatkalle 80-luvun okkulttiseen heavyyn – uusi single ja keikka Helsingissä joulukuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.11.2025

Monikansallisista veteraanitekijöistä koostuva Sulphur And Mercury on julkaissut uuden singlensä ”Summon the Seer”, joka toimii ensimaistiaisena yhtyeen tulevalta debyyttialbumilta. Samalla yhtye on vahvistanut ensimmäisen Suomen-keikkansa, joka järjestetään 11. joulukuuta Helsingin Bar Loosessa yhdessä Dead Shape Figuren ja Orphan Wavesin kanssa.

Yhtyeen juuret juontavat vuoteen 2021, kun italialainen kitaristi Francesco Conte (Nero Omega, Spiritual Front, ent. Klimt 1918) ja yhdysvaltalainen laulaja Jason Netherton (Misery Index, Asphalt Graves, ent. Dying Fetus) tapasivat Cerveterin muinaisen Banditaccian nekropoliksen varjoissa. Molempia yhdisti intohimo 80-luvun salatieteistä ammentavaan okkulttiseen heavy metaliin — tyyliin, jota aikoinaan edustivat Mercyful Fate, Celtic Frost, Satan ja brittien Sabbat.

Sulphur And Mercury julkaisi vuonna 2024 debyytti-EP:nsä ”Alchemia Prophetica” italialaisella Time to Kill -levymerkillä. Levy toimi eräänlaisena porttina aikamatkalle menneisyyteen, jossa 1980-luvun hämyinen mystiikka yhdistyy moderniin metallisoundiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Conte muutti pian EP:n julkaisun jälkeen Helsinkiin, ja bändin riveihin liittyivät suomalaiset metallikentän konkariosat: Kride Lahti (ent. Church of the Dead, ent. Dead Shape Figure), Tami Luukkonen (Cataleptic, Gorephilia, ent. Solothus) sekä rumpali Jaakko “Spider” Forsman (Goatburner, Skulmagot, Pikakassa, Ratface). Tämä kokoonpano mahdollisti yhtyeen live-debyytin Suomessa ja käynnisti työstön ensimmäisen pitkäsoiton parissa, jonka on määrä ilmestyä vuoden 2026 aikana.

Uutuussingle ”Summon the Seer” julkaistiin lyriikkavideon muodossa ja on kuunneltavissa kaikissa merkittävissä striimauspalveluissa. Kappale jatkaa yhtyeen tinkimätöntä linjaa – tummaa, melodista ja esoteerista heavy metalia, joka tuntuu yhtä aikaa sekä muinaiselta että ajattomalta.

Sulphur And Mercuryn kokoonpano:
Jason Netherton – laulu (Misery Index, Asphalt Graves, ex-Dying Fetus)
Francesco Conte – kitara (Nero Omega, Spiritual Front, ex-Klimt 1918)
Kride Lahti – kitara (ex-Church of the Dead, ex-Dead Shape Figure)
Tami Luukkonen – basso (Cataleptic, Gorephilia, ex-Solothus)
Jaakko ”Spider” Forsman – rummut (Goatburner, Skulmagot, Pikakassa, Ratface)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Diskografia:
”Alchemia Prophetica” EP (Time to Kill, 2024)

Kuuntele ja seuraa:
Facebook
Instagram
Spotify