Sum 41 joutui peruuttamaan Pariisin-konserttinsa keikkapaikan ulkopuolella tapahtuneen räjähdyksen takia: bändi ja tiimi ovat kunnossa

Kanadalainen punk rock -yhtye Sum 41 ilmoittaa sosiaalisessa mediassa joutuneensa peruuttamaan tämän illan konserttinsa Pariisissa ikävän välikohtauksen takia. Bändin mukaan räjähde oli räjähtänyt kesken roudauksen keikkapaikan ulkopuolella, ja koska räjähteen alkuperä ei vielä ole selvillä, joutuu bändi turvallisuussyistä peruuttamaan konsertin. Bändi sekä koko henkilökunta ovat kunnossa.

”Tänään roudauksen aikana Pariisissa keikkapaikan oven ulkopuolella tapahtui räjähdys. Bändi, henkilökunta ja ulkona odottaneet fanit ovat kaikki kunnossa, ja vahingoilta vältyttiin. Koska konserttimme ovat intiimejä ja kaikille turvallisia, joudumme nyt valitettavasti peruuttamaan keikan, koska emme voi taata faniemme turvallisuutta. Lisää infoa on luvassa”, yhtye kertoo tiedotteessaan.

Sum 41:n oli määrä esiintyä Pariisin Les Étoilesissa osana parhaillaan käynnissä olevaa kiertuettaan.

Kommentoi julkaisua