Sum 41 -yhtyeen laulaja Deryck Whibley muistelee toukokuussa 20 vuotta täyttävää ”All Killer No Filler” -albumia: ”Muistan kuinka häpesin albumia ja ajattelin että fanitkin saavat siitä kohta tarpeekseensa”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.4.2021

Kanadalainen punk rockin jättiläinen Sum 41 nousi raketin lailla maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen vuonna 2001 ilmestyneellä ja toukokuun 8. päivä 20 vuotta täyttävällä ”All Killer No Filler” -albumillaan. Yhtyeen laulaja-kitaristi Deryck Whibley on muistellut albumia tuoreessa Billboardin haastattelussa kertoen, että ei ole vielä tänä päivänäkään siihen täysin tyytyväinen. Whibleyn mukaan hän on oppinut ajan saatossa olemaan albumia kohtaan hieman armollisempi, mutta koki aluksi yhtyeen suosion nopean kasvun lähinnä häpeällisenä. Hän uskoi, ettei yhtyeen tekemä musiikki mitenkään tule kestämään aikaa, vaan edessä olisi vääjäämättä paluu takaisin pieneksi yhtyeeksi. Whibley muisteli levyä haastattelussa seuraavasti:

”I’ve always felt it wasn’t that great, if I’m being honest. I never quite understood — to a point where it’s almost like, when people tell me it means a lot to them or it was a really good album compared to other records, I always think they’re lying. I’ve always felt like, ’Have you listened to it lately, though? I don’t know if it holds up.'”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”When All Killer No Filler got as successful as it did I had an immediate embarrassment. Almost like you become ashamed of your own success. In some way, I feel like it snuck through and everyone’s going to find out soon that it’s not that good. Like I sort of cheated my way, somehow. That’s kind of what I’ve always felt about that record. I think if I listen to it now as I’m older, maybe I can be a little bit more objective. But for the longest time, I thought it wasn’t a very good record.”

Muistin virkistykseksi levy soimaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat