Sunnivalta alavireisen murskaava EP marraskuussa – video katsottavissa

(c) Aleks Talve

Vuodesta 2016 alkaen alavireisyyteen, murskaavuuteen ja toistoon musiikissaan tukeutunut turkulainen julkaisee nimettömän EP:nsä kasettina ja diginä marraskuun 6. päivä Suicide Recordsin kautta. Yhtyeen musiikin voi halutessaan luokitella death-doomiksi, sludgeksi tai post-metaliksi, josta löytyy yhtymäkohtia sellaisiin bändeihin kuten Amenra, Neurosis, Dark Buddha Rising ja YOB. Nyt ilmestyvä pienjulkaisu toimii myös tiivistelmänä yhtyeen kehityksestä antaen samalla esimakua tulevasta debyyttialbumista.

”Lähtökohtanamme on luoda musiikkia, jossa vahvojen tunteiden luoma tunnelma muodostuu raskaista elementeistä ja rauhallisista siirtymisistä. EP:n kolmeen kappaleeseen haettiin myös sekä unenomaista ilmapiiriä että äänirituaalin fiilistä.
Temaattisesti teksteissä käsitellään kulutuskulttuuriamme, sen vaikutusta sielunmaisemaamme ja materialismin kahleista irtaantumisen aiheuttamaa muutosta”, laulaja-kitaristi Oliver kertoo.

Biisilista:

1. Nine of Swords
2. Rakshasa
3. Gazing into the Eye of the Serpent

Kommentoi julkaisua