Sunrise Avenue polkaisi lähes loppuunmyydyn jäähyväiskiertueen käyntiin näyttävästi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.5.2022

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Sunrise Avenue aloitti kahden vuoden pandemia-odotuksen jälkeen jäähyväiskiertueensa näyttävästi Zurichissä tämän viikon maanantaina. Katso Thank You For Everything – The Final Tour -jäähyväiskiertueen avajaiskeikan tunnelmia tästä:

Seitsemäntoista keikkaa sisältävä kiertue saapuu Suomeen heinäkuussa, jolloin Sunrise Avenuen viimeisistä keikoista päästään nauttimaan uusitulla Olympiastadionilla perjantaina 8. heinäkuuta ja lauantaina 9. heinäkuuta. Bändin kotikaupungissa Helsingissä tullaan näkemään kaksi maailmanluokan show’ta. Konserttien tuotanto on isoissa puitteissa uransa aikana esiintyneen yhtyeen massiivisin. Olympiastadionin lavalla tullaan näkemään useita mittatilaustyönä tehtyjä elementtejä, jotka nähdään ainoastaan Helsingin Olympiastadionin keikoilla.

Muun muassa ”Hollywood Hills”, ”I Don’t Dance”, ”Forever Yours” ja ”Fairytale Gone Bad” -hiteistään tunnetun yhtyeen jäähyväiskiertue päättyy Saksaan syyskuun puolivälissä. Suomessa Sunrise Avenuen lämmittelijänä nähdään Egotripistä tunnetuksi tullut Knipi, muualla Euroopassa lämmittelijänä esiintyy tämän vuoden UMK:ssa toiselle sijalle sijoittunut helsinkiläisyhtye Cyan Kicks. Perjantaina 8.heinäkuuta Olympiastadionin Sunrise Avenue & Friends -konsertissa nähdään vierailijoina muusikoita ja artisteja, jotka ovat olleet mukana yhtyeen taipaleella sen alkuajoista aina näihin päiviin saakka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keikan virallisena fanihotellina toimii Helsingin Jätkäsaaressa sijaitseva Clarion Hotel Helsinki. Koodilla SUNRISEFAN saa varattua erikoishintaisen huoneen.

KONSERTTI:
Sunrise Avenue: Thank You For Everything – The Final Tour
Pe 8.7.2022 Olympiastadion, Helsinki
La 9.7.2022 Olympiastadion, Helsinki
Portit klo 17

LIPUT:
Liput palvelumaksuineen alkaen 29 / 39 / 49 / 69 / 79 / 89 / 99 euroa Lippupisteestä.
Lisäksi saatavilla VIP-paketteja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat