Sunrise Avenuen Samu Haberilta lisää soolomateriaalia: Uusi single ”Täältä tullaan” luvassa huomenna

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.4.2021

Yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä muusikoista Samu Haber ilmoitti viime marraskuussa siirtyvänsä soolouralle. Tarina saa huomenna jatkoa kun artisti julkaisee toisen soolosinglensä. Täältä tullaan on Haberin säveltämä toiveikas pop-kappale, jonka sanoitukset Haber on tehnyt yhdessä Anna Puun kanssa. Kappaleen tuotannosta vastaa Jukka Immonen yhdessä Antti ”RZY” Riihimäen sekä Haberin kanssa. Samu esittää kappaleen ensimmäistä kertaa livenä The Voice of Finland -ohjelman finaalilähetyksessä perjantai-iltana 23.4.

Kun kuunneltiin Jukan ja Antin kanssa tulevan albumin biisejä, tuli tän kohdalla meille fiilis että just tätä maailma nyt tarvitsee. Tai ainakin me kolme. On ihanaa nähdä jo vähän valoa tunnelin päässä ja uskoa siihen, että joku päivä täältä tullaan vielä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samu Haberin soolouran ensimmäinen singlejulkaisu ”Enkelten kaupunki” on menestynyt niin striimipalveluissa kuin radioissakin. Kappale debytoi heti julkaisunsa jälkeen Spotify-listan sijalla #7 ja on pian striimannut kultaa. Radioissa ”Enkelten kaupunki” on soinut ahkerasti ja on yksi alkuvuoden isoimpia radiohittejä. Debyyttisingle on soinut kuluvan vuoden aikana jo 2500 kertaa radioissa ja on tällä hetkellä vuoden seitsemänneksi soitetuin kappale. Radiolistaviikkoja on takana 22, joista kappale on viihtynyt 10 viikkoa top10-listalla.

Huippusuositun Sunrise Avenuen keulakuvana tunnetuksi tullut Haber luotsasi yhtyeensä 17 vuoden aikana ainutlaatuiseen menestykseen. Erityistä suosiota viime vuosina Haber on nauttinut saksankielisessä Euroopassa, missä hän on hurmannut Voice of Germany -ohjelman tähtivalmentajana. Sunrise Avenuen lopettamispäätöksestä kerrottiin vuoden 2019 vuoden joulukuussa, jolloin yhtye julkaisi viimeisen kappaleensa sekä Helsingin Olympiastadionille päättyvän jäähyväiskiertueen, joka koronan vuoksi on siirretty heinäkuulle 2022.

www.samuhaber.com
www.instagram.com/hapahaber
www.facebook.com/samuhaberofficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat