Suomalais-puolalainen melankolista metallia soittava Depressure julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan
Depressuren ”Leave Leave” on nykypäiväinen tulkinta kappaleen “Pettäjän tie” tematiikasta. Se kuvaa myrkyllisen ihmissuhteen emotionaalista murtumispistettä – hetkeä, jolloin itsekunnioitus viimein voittaa manipuloinnin. Se on melankolinen hevirock-sukellus kipuun, vihaan ja lopulta vapautumiseen. Kun kaikki on selvää, on lähteminen vahvuuden merkki, ei heikkoutta.
Joensuussa vuonna 2006 syntynyt Depressure on yhtä kuin raskaita tunnelmia ja melankoliaa. Se on kaipuulla kyllästettyä modernia heavy rockia, joka porautuu aivoihin aivan kuin Makitan malli nro 666. Mutta se on myös kaksi demoa, hajakeikkoja ja kymmenen vuoden hiljaisuus. Antti Heikura (laulu ja kitara) kaivoi Depressuren kuitenkin haudasta alkuvuodesta 2018, sävelsi ja äänitti ensimmäisen kokopitkän albumin “September”, joka julkaistiin helmikuussa vuonna 2020.
Bändin uusi kokoonpano rakennettiin Heikuran uudessa kotimaassa, Puolassa. Viime syksynä alkoi uuden albumin äänitys, ja “Worst Is Yet to Come” ilmestyy tänä syksynä. Nyt bändi on myös valmis jäädyttämään keikkakansan pohjoisella rockillaan.
Kokoonpano:
Antti Heikura – laulu, kitara
Paweł Kempa – kitara
Tomasz Kacmajor – rummut
Konrad Piątkowski – basso