Suomalaista rockia erinomaisissa olosuhteissa – Koitos, Varjola ja Vaasa Palaa viihdyttivät Tampereen Maanalaisessa

Huhhuh, miten mukava olikaan palata Tampereen Maanalaiseen – paikkaan, johon astuessa tuntuu kuin saapuisi kotiin. Hyvä tunnelma on olohuonemaisessa baarissa aina taattu, eikä tämäkään ilta suomihevin parissa ollut poikkeus sääntöön. Lauantai-illassa tihkusadekaan ei haitannut, kun pääsin kuuntelemaan suomalaista raskasta soundia eri sävyissä kolmen bändin voimin. Lavan räjäytti ensiksi käyntiin aina toimiva Koitos, jonka HC:lla maustettu rehti heavy oli bändipaidoista päätellen yksi illan suosikkiartisteista. Toisena lavalle asteli emolla ja corella leikittelevä moderni rock-kokoonpano Varjola, jonka lavaestetiikka toi iltaan ansaittua tunnelmaa. Viimeisenä Maanalaisen valtasi VVVSV PVLVV (Vaasa Palaa), jonka soundi ei taatusti jättänyt ketään kylmäksi suosionosoituksista päätellen. Vaikka pikkujoulusesonki syökin yleisöä klubikeikoilta, oli sen energia sitäkin tärkeämpää jokaiselle bändeistä. Kokonaisuudessaan ilta oli maukas taittelu läpi genrejen. Olin todella iloinen siitä, kuinka hyvää ja monipuolista raskasta musiikkia meillä kotimaassa tuotetaan.

Koitos

Koitoksen setti alkoi kappaleella ”Virtaa” hyvässä energiassa, vaikka äänentoistossa havaittiinkin pieniä teknisiä ongelmia. Bändi taiteili kappaleen läpi ammattimaisin elkein vaikeuksista huolimatta, ja Matti Hiitti (laulu) pyysi yleisöään heti alkumetreistä lähtien laittamaan käsiä yhteen fiiliksen nostattamiseksi. Koitos osaa ottaa yleisönsä huomioon, ja alun tahmeuksien jälkeen välispiikin huumori sai yleisön hyväntuulisena mukaan ”tekniseen säätötuokioon”. Yleisöstä kuuluikin vastaus lavalle: ”Laittakaa vaan täysille, niin kyllä se siitä korjaantuu!”.

Settiä jatkoi ”Pelkäät Kuolemaa”, jonka myötä alkukankeus oli karisteltu tehokkaasti pois. Hiitti jyrisi komeasti, ja Eemeli Forss takoi rummuissa sellaista tahtia, että heikoimpia saattoi hirvittää. Kappaleen jälkeen Hiitti kysyi yleisöltä: ”Kuka muistaa tämän klassikon?”. ”Sä olit liian täynnä itseäs” sai kädet kohoamaan ilmaan Koitoksen aikaisemman tuotannon parissa. Siinä missä Koitoksen varhaisempi tuotanto on selkeämpää HC:ta, on ”En taida kuulua tänne” (2024) -albumin tuotanto selkeä suuntaviiva kohti teemallisempaa ja synkempää taivalta. Raskas soundi maistui ainakin itselleni erinomaisesti, kun ”Sarastaa” räjähti ilmoille, ja huomasin kuin automaation avulla moshaavani biisin tahdissa. HC palasi settiin kuin sillan lailla, kun ”Lämpöjälki” nostatteli Maanalaisen lämpötilaa. Seuraavaksi olikin luvassa kenties setistä eniten odottamani ”Hei äiti, mä oon (Tainnut kasvaa kieroon)”. Ennen biisiä bändi tokaisikin: ”Jos ette ole katsoneet tämän musiikkivideota, niin menkää ihmeessä ottamaan haltuun”. Voin suositella samaa todella lämpimästi.

Seuraavaksi Maanalaisen valtasi ”Kaaostila” kylmiä väreitä herättelevien riffien siivin, ja olin vaikuttunut siitä, kuinka hyvässä vireessä Koitos oli. Stemmat kuuluivat Hannu Niemisen (kitara) ja Ville Ritalan (kitara) taustalauluissa komeasti mukana, samalla kun Aaro Pelttari (basso) piti hyvää huolta alataajuuksista. Tuntui siltä, että nyt ollaan ehdottomasti bändin suosikkikappaleiden parissa. Hyppäsipä Hiittikin breakdownin kohdalla lavalta yleisön eteen. Bändin energia todella välittyi esiintymisestä ja toimi setissä. Tässä kohtaa settiä Eemeli Forss kysyi yleisöltään: ”Paljonko kello on?”. Yleisöstä kuului leikkisä vastaus: ”Onks sulla jonnekin kiire?”. Kello oli kaksi yli kymmenen, ja bändi kertoi ehtivänsä soittaa ainakin yhden kappaleen, ennen kuin Ritalan juna suuntaisi Tampereelta kohti kotia. Kiire ei paistanut setistä läpi ollenkaan, vaan paahto jatkui hyvissä fiiliksissä kappaleen ”Tämä Maa” kajahtaessa käyntiin. Setin päätti moshaustakuulla varustettu ”Ilman Kurssia”, ja bändi kiitti yleisöään vuolaasti paikallaolosta.

Pääsin keikan jälkeen jututtamaan Hannu Niemistä. Hän kertoi Koitoksella olevan 15 valmista demoa, joista ainakin kaksi uutta kappaletta kuultaisiin suurella todennäköisyydellä seuraavalla keikalla. Pidetäänpäs siis silmät ja korvat auki tämän osalta!

Settilista:

Virtaa
Pelkäät kuolemaa
Sä olit liian täynnä itseäs
Sarastaa
Lämpöjälki
Hei äiti, mä oon (Tainnut kasvaa kieroon)
Kaaostila
Tämä maa
Ilman kurssia

Varjola

Seuraavaksi hämärällä lavalla alkoivat hehkua valopylväät kirkkaan punaisina, kun modernia suomirockia soittava Varjola otti illan haltuunsa. Vuonna 2018 perustettu Varjola on lyriikoiden taituri, ja kappaleiden sanoituksissa puhuttelevat elämän raskaammat askeleet.

Soundissa kuuluivat selkeästi core-vaikutteet ja jopa mausteet emosta. Setti alkoi energisesti, ja kappaleista välittyi emotionaalinen ja tulkitseva sävy. Olin todella ilahtunut siitä, miten melankolisista aiheista laulettiin virkistävästi suomeksi, ja miten hienosti se sopikin moderniin suomalaiseen rockiin. Bändi teki kokoonpanona hyvää työtä yleisönsä huomioimiseksi. Wesa Hauturi (laulu) kysyi: ”Mikä meininki meillä on tänä iltana?”. Kun vastaus ei kuulunut vielä tarpeeksi lujaa lavalle saakka, peesattiin fiiliksen nostattamista kommentilla: ”Hei nyt silleen, että me kaikki kuullaan!”.

Bändin soundi muistutti mielestäni paikoin Uniklubin tuotantoa modernilla twistillä. Pidin bändin estetiikkaa kajaaleineen ja tummalla tyylillä puhuttelevana, ja kokoonpanoa sangen tehokkaana tiiminä livemusiikin tarjoilussa. Kyseessä oli Varjolan kuluvan vuoden toiseksi viimeinen keikka. Sen kunniaksi Maanalainen pääsi kuulemaan ”Dissonanssi”-kappaleen Vaasa Palaa -bändin Joni Salomaan (laulu) kanssa duettona. Tämä veto oli selkeästi yksi illan kovimmista hetkistä. Siinä missä soundi oli Varjolan osalta rockimman puolella, oli tämä hetki syvä kumarrus metalcorelle, jossa päät moshasivat ja suosionosoitukset raikuivat. Totesipa bändin solistikin Jonin asteltua pois lavalta: ”Siis v*ttu mikä mies! Aivan upeeta!”.

Varjolan keikalla nähtiin moshausta ja hyppimistäkin eturiviläisten toimesta. Oli upeaa nähdä, millaisella lämmöllä bändi huomioi jokaisen paikallaolijan hyisessä lauantai-illassa: ”Te olette meidän turvapaikka tänä iltana!”. Setti taiteltiin päätökseen jämäkällä energialla, ja bändin fiilis pysyi tiukasti katossa läpi setin. Varjola kiitteli vuolaasti Maanalaista paikallaolostaan, ja jäsenet kertoivat, etteivät koskaan ota itsestäänselvyytenä sitä, että yleisö saapuu keikalle bilettämään heidän kanssaan. Setin päätti Varjolan tuotannon omakohtainen suosikkini ”Fobia”, ja ilta jatkui kohti päätöstään palavan Vaasan merkeissä.

Settilista:

100 rumaa tunnetilaa
Vapaa pudotus
Arvoton
Kova maa
Kyynelvirrat
Dissonanssi
Ääriviivat
Turvapaikka
En yksin jää
Fobia

Vaasa Palaa

Kraa Kraa! Täytyy todeta, etten ole pitkään aikaan ollut keikalla, jossa pohtisin näin vahvasti useampaan otteeseen, mitä genreä olen kuuntelemassa – ja tarkoitan tätä ilmauksen parhaimmassa merkityksessä. Vaasa Palaa on ollut omassa musiikkitutkassani jo pidemmän aikaa, mutta kylläpä kollektiivi osoitti livenä todella osaavansa viihdyttää yleisöään! Bändi astui lavalle Pahuuden Anatomia -podcastin kanssa yhteistyössä tuotetun intron saattelemana. Pidin tätä todella raikkaana tuulahduksena ja mielenkiintoisena koukkuna keikan aloittamiseksi. Suomenkielinen varoitusraita suositteli jatkamaan kuuntelua oman harkinnan mukaan, kappaleiden käsitellessä traumaattisia tositapahtumia, joissa aiheet kuten narsismi, masennus, alkoholismi ja itsemurha ovat vahvasti läsnä. Varoituksista viis, nyt oli aika pitää hauskaa!

Setti räjähti käyntiin sellaisella vauhdilla, että hymy oli herkässä bändin toimitellessa erinomaista elävää musiikkia Maanalaiselle. ”Corepolvet” olivat menossa mukana täysillä, ja Joni Salomaan huudot kappaleissa olivat todella dynaamisia ja vaikuttavia. Bändi esitteli itsensä yleisölleen huumorisävytteisesti kertoen soittavansa ”Suomen kevyintä heviä”. Pidin tätä summausta erinomaisena kuvauksena siitä, mitä 45-minuuttisen setin aikana pääsin kokemaan. Vaasa Palaa julkaisi hiljattain debyyttilevynsä ”Svn Trvmojen Soundtrvck”, jossa fiilistä temmotaan kattoon paikoin jopa lanteita keinuttavissa äänimaailmoissa, unohtamatta ihastuttavaa örinää.

Vaasa Palaa oli muiden bändien lailla karismaattinen yleisönsä huomioija. Siinä missä Koitoksen Villellä oli kiire junalle, oli Vaasa Palaan settilistan tulostamisessa ollut pieniä mutkia matkassa. Joni kertoi, ettei hänellä ollut pienintäkään käsitystä seuraavasta biisistä, sillä settilista oli jäänyt printattuna tietokonelaukkuun kotiin Vaasaan. Tämä ei onneksi haitannut ollenkaan, sillä rumpali Teemu Koski oli kartalla pelastamassa päivän kertoen, että seuraavaksi vuorossa olisi ”Krvv Krvv”. Samassa hengenvedossa bändi esitteli kenties maailman helpointa tanssiliikettä, jossa kädet nostettiin siiviksi sivuille mukaan bileissä tanssien. Olin useassa kohdassa settiä niin lumoutunut Vaasa Palaan genresurffailusta, että voisin kuvailla bändiä ilmauksella ”rennon raju”. Kaikkinensa kollektiivi oli livenä koettuna erittäin viihdyttävä ilmestys. Koko bändillä oli settinsä aikana hauskaa, ja erinomainen fiilis välittyi yleisöön selkeästi hymyjen perusteella. Setistä omana suosikkina tanssitti melkein jopa nu metal -sävyinen ”lvskuvvrjo”. Kappaleen maukas breakdown piti huolta siitä, ettei kukaan Maanalaisessa jäänyt bändin setistä kylmäksi. Myös debyyttialbumin nimikkokappale loi lämmintä tunnelmaa iltaan yhden pariskunnan tanssiessa romanttisesti biisin tahdissa. Tästä illan tunnelmallisimmasta hetkestä olisi enää puuttunut sytkärit ilmasta, sillä kappale oli fiilikseltään suorastaan elokuvallinen.

Vaasa Palaa soitti ansaitusti pienen moshpitinkin herättäneen keikan, josta itselleni jäi erinomainen fiilis. Luulenpa, että bändillä on luvassa erinomainen kasvu debyyttialbuminsa perusteella. ”Suomen kevyin hevi” ansaitsi paikkansa ainakin omilta soittolistoiltani, ja suosittelen lämpimästi ottamaan bändin liveshow’t haltuun.

Settilista:

Sisältövaroitus (intro, featuring Pahuuden Anatomia -podcast)

sä et oo nvrsisti, muttv
svttuuhvn sitä
nvururvitv
krvv krvv
mun <3 soi
lvskuvvrjo
mä vielä lyön
jeff the killer
en tiedä, mutta toivon
sun trvumojen soundtrvck
pvv se kovempvv