Suomalaisten naislaulajien show – Kettublaster ja Lasten Hautausmaa Joensuun La Barressa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.5.2016

Joensuun La Barre tunnetaan enimmäkseen raskaamman osaston bändien keikkapaikkana, mutta tänä alkukesän lauantai-iltana luvassa olisi himpun verran keveämpää meininkiä, kun lavalle astelivat joensuulainen Kettublaster ja kouvolalainen, jo debyytti-EP:llään kovan pöhinän nostattanut Lasten Hautausmaa.

Kettublasterin tytöt avasivat illan vinkeällä setillään. Jonnekin päin laajaa suomenkielisen rockin kenttää sijoittuva yhtye sai soittaa jo ihan mukavalle määrälle yleisöä, joka otti lämmittelijän vastaan ennakkoluulottomasti. Bändillä ei tietääkseni ole vielä kovin montaa keikkaa takana, minkä kyllä huomasi. Lavalla olijoiden yleisolemus oli ujosteleva ja bändikoulumainen lukuun ottamatta laulajaa, josta vaikutti löytyvän virtaa enemmän kuin pienestä kylästä. Vokalisti eläytyi ja heittäytyi biisien vietäväksi täysillä, ja ottipa hän välillä lähikontaktia baarin lattiankin kanssa. Hänen äänessään on kyllä makeita juttuja ja potentiaalia, mutta treenaaminen on vielä tarpeen. Samaa voisi oikeastaan sanoa koko bändistä ja heidän musiikistaan. Live-esiintymistä ei voi jättää yksinomaan vokalistin harteille, joten jatkossa tunnetta toivoisi näkevän myös soittajien eleissä ja ilmeissä.

Lasten Hautausmaa aloitti soittonsa puolenyön aikaan innokkaan ja runsaslukuisen yleisön suosionosoitusten saattelemana. Tämäniltainen oli yhtyeen kolmas vierailu Joensuussa vuoden sisällä, mutta itse olin onnistunut harmikseni missaamaan edelliset esiintymiset. Vaikka bändi on perustettu vasta muutamia vuosia sitten, on sen keikkakunto ja yhteensoitto näköjään ehtinyt hioutua sangen hyvälle mallille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Jos Kettublasterin vokalisti kantoi koko show’n harteillaan, myös Lasten Hautausmaan Kristiina Vaara oli lavan kiistaton tähti. Vaaran lavaolemus on vähäeleinen, mutta intensiivinen. Ääni, kuten esiintyminenkään, ei hyökkää päin kuulijaa, vaan viettelee sen puolelleen kuin varkain. Vaara ei paljoa hymyile, vaan esiintyminen on vakavampaa ja melankolisempaa musiikkiin ja erityisesti synkeisiin sanoituksiin sopien. Kuitenkin silloin harvoin kun vokalistin suu suli hymyyn, tuntui kuin aurinko olisi tullut pilven takaa esiin ja valaissut hetkellisesti koko keikkatilan. Toki myös soittajat tekivät todella hyvää työtä ja muodostivat yhdessä Vaaran kanssa bändin, jota oli ilo katsella ja kuunnella.

Mitä tulee settilistaan, oli se oivallinen yhdistelmä esikois-EP:n ja debyyttialbumin kappaleita höystettynä muutamalla uudella biisillä, jotka oli valittu settilistaan piakkoin ilmestyvältä kakkosalbumilta. Yleisö (allekirjoittanut mukaan lukien) otti uudet kappaleet ilolla vastaan siinä missä jo tutummaksikin käyneet veisut. Erityismaininnan haluan kuitenkin antaa ”Susien Laumalle”, joka on suosikkini levyltä kuunneltuna, mutta joka oli onnistuttu sovittamaan myös livetilanteeseen jännittävällä tavalla. Tämän yhden keikan perusteella menisin – ja varmasti menenkin – katsomaan Lasten Hautausmaata uudestaankin, koska tästä jäi makoisa fiilis.