Suomalaisyhtye Ikinä julkaisi tänään uuden singlensä

Kirjoittanut Henrik Savonen - 18.4.2018

Metallia, poppia, rokkia, punkkia ja kaikkea siltä väliltä yhdistelevä Ikinä on julkaissut uuden singlensä.

Uusi kappale, ”Vaatteet päältä”, on kuunneltavissa muun muassa Spotifyn sekä Deezerin kautta. Viime vuonna ”Samoista soluista” -debyyttialbuminsa julkaissut kokoonpano on ennättänyt kiertämään Suomea esimerkiksi niin Mokoman ja Stam1nan kuin Soilworkinkin kanssa. Seuraavan kerran Ikinän voi nähdä tositoimissa 23. huhtikuuta, kun yhtye esiintyy Tavastialla yhdessä Blind Channelin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye kommentoi uutta julkaisuaan seuraavasti:

’Vaatteet päältä’ on leikittelyä Ikinän kevyemmän puolen kanssa. Ikinällä harvemmin muutenkaan on biisinteossa otsa kurtussa, mutta tässä ei ainakaan! Tekstihän kertoo mahdollisen rakkauden tai kiinnostuksen kohteen kohtaamisesta, eikä ollenkaan pelätty juustoisimpiakaan fraaseja. Me tykätään juustosta!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat