Suomeen marraskuussa saapuvan The Hauntedin Marco Aro: ”Strenght In Numbers on äärimmäisen ilkeä albumi!”
Ruotsalainen thrash metal -yhtye The Haunted julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa 25. elokuuta. Albumi kantaa nimeä ”Strength in Numbers” ja se julkaistaan Century Median kautta. Yhtyeen laulaja Marco Aro tarinoi meille muun muassa tulevan albumin sisällöstä ja mielenkiintoisista muistoista uransa varrelta, kuten Lemmyn ja Kerry Kingin tapaamisesta.
Näin alkuun, miten kesä on yleensäkin lähtenyt bändin kanssa käyntiin?
Mainos päättyy
Marco: Aika hiljaisesti, sillä emme halunneet soittaa festareilla tänä kesänä, vaan halusimme panostaa albumin tekoon. Päätettiin, että otetaan tämä vuosi iisisti ja ensi vuonna jatketaan.
Missä vaiheessa tulevan ”Strength in Numbers” -nimeä kantavan albuminne kirjoitusprosessi käynnistyi?
Marco: ”Exit Wounds” -albumin jälkeen pidimme pienen paussin. Kirjoitimme ehkä yhden biisin seuraavalle levylle, ja sen jälkeen reilu vuosi oli aika hiljainen. Ollessamme kiertueella Yhdysvalloissa At The Gatesin kanssa, pidimme kiertuebussissa kokouksen, jossa puhuimme uuden albumin tekemisestä. Olimme sitä mieltä, että sen täytyy olla ilkeä levy, mutta ei niin nopea. Ola on kirjoittanut ehkä 60 prosenttia tästä albumista. Hän on huippukitaristi ja haluaa omat juttunsa mukaan, mikä sopii meillekin.
Mainos päättyy
Mistä tulevan albuminne nimi tulee?
Marco: Idea oli Jonaksen. Tosiasia on, että nykymaailmassa ei pärjää enää yksin. Hän kirjoitti myös nimikkobiisin ja esitti konseptin koko albumille, ja me pidimme siitä. Myös kansikuvitus tukee konseptiamme. Lisäksi Andreas Pettersson loi meille propaganda-henkisen kansikuvituksen.
Kuinka paljon tämän päivän tilanne maailmassa näkyy albumillanne?
Marco: Me emme ole oikeastaan koskaan olleet sellainen bändi, jolla olisi joku sanoma. Tulevalla albumillamme on tosin yksi biisi, joka niin sanotusti kiristää lenkkiä ja kertoo tuosta oranssista herrasta jenkeissä.
Mainos päättyy
Miten kaikki nämä terrori-iskut, Isis ynnä muut ikävyydet ovat vaikuttaneet sinuun biisinkirjoittajana? Ruotsissakin vasta tapahtui yksi.
Marco: Niillä ei ole ollut vaikutusta minuun. En ole koskaan ollut hyvä kirjoittamaan sellaisista aiheista biisejä, niistä tulee vain tyhmiä. Kuten sanoin, emme ole sellainen bändi, jolla olisi jokin sanoma. Yritämme pitää metallin metallina, emme halua sotkea siihen politiikkaa.
Mitä voisit paljastaa albumin muista biiseistä? Mitä aihealueita niissä käsitellään?
Mainos päättyy
Marco: Tavalliset metallimusiikin teemat, kuten väkivalta ynnä muut ovat mukana albumilla. Monet tulevat minusta itsestäni, ja siitä ajasta kun käytin huumeita. Jokainen saa itse tulkita kappaleet miten haluavat.
Huumeethan ovat tänäkin päivänä läsnä esimerkiksi festareilla? Kuinka vaikea niistä on pysytellä erossa, kun tietää oman taustansa niihin liittyen?
Marco: Olen tajunnut, ettei minulla ole enää ongelmaa niiden kanssa. Ei tee enää edes mieli. Jengi tulee välillä tarjoamaan, mutta sitä melkein toivonkin, jotta näen, miten itse reagoin. Olen tullut siihen lopputulokseen, että en halua. Siitä tulee hyvä fiilis.
Sanoit aiemmin, että albumin biisit käsittelevät väkivaltaa ja kaikkea muuta vastaavaa? Onko musiikin kirjoittaminen sinulle terapiaa vai kirjoitetaanko kyseisiä biisejä sillä fiiliksellä, joka sillä hetkellä sattuu olemaan?
Marco: Jos tällaiseen musiikkiin menee leikkimään, niin onhan se jonkinlaista terapiaa. Minä olen ollut aika vihainen jätkä aika pitkään. Tällainen musiikki auttaa paljon, enkä ole yhtä väkivaltainen kuin ennen.
Jos tarkastellaan sinun uraasi musiikin parissa, mitkä bändit saivat sinut aloittamaan laulamisen?
Marco: Kun olin 14- tai 15-vuotias coveroimme Slayerin biisejä kavereiden kanssa, itse soitin silloin rumpuja. Se treenihuone oli iso, jossa soiteltiin kaikenlaista ja järjestimme bileitä. Soitimme AC/DC:tä ja Alice in Chainsia. Jengi hoksasi jo ennen minua, että osaan laulaa. Itse vain leikilläni lauloin ja huusin, enkä ajatellut sitä. Edellä mainitut bändit ainakin saivat minut koittamaan taitojani. Lempilaulajistani yksi on ainakin Chuck Billy. Myös esimerkiksi James Hetfieldillä on ollut vaikutusta minuun ja thrash metallilla kokonaisuudessaan muutenkin.
Kuinka paljon musiikilliset vaikuttajasi ovat vaihtuneet vuosien varrella? Kuunteletko nyt täysin erilaista musiikkia kuin nuorempana?
Marco: Rakastan musiikkia musiikin takia. Nyt vanhempana esimerkiksi Rainbow ja Thin Lizzy iskevät enemmän kuin vaikkapa Testament tai thrash metal ylipäätään. Mutta aina kun palaan kuuntelemaan thrashia, muistelen kuinka siistiä se silloin aikoinaan oli.
Jos näet ihailemiasi artisteja esimerkiksi festareilla, menetkö koskaan juttelemaan vai katseletko vain kaukaa?
Marco: Kyllähän minä olen edelleen sellainen fanipoika vielä. Tuleehan siitä vähän outo fiilis kroppaan, kun juttelee vaikkapa Slayerin Kerry Kingin kanssa, vaikka hänkin on fanimme ja hyvä kaveri. Olisin kyllä halunnut tavata Lemmyn. Ei kun, tapasinhan minä Lemmyn! Katsoin häntä ja hän kysyi, missä basistimme on, ja sitten hän lähti.
Muistatko vielä, minkälainen kokemus Slayerin tapaaminen ensimmäistä kertaa oli?
Marco: Olimme silloin Testamentin kanssa kiertueella jenkeissä vuonna 1999. Olimme tosiaan kiertuebussissamme ja Kerry ja Paul tulivat sinne. Istuimme siellä pitkään, soitimme ilmarummuilla Judas Priestiä ja joimme viinaa. Se oli ensimmäinen kerta, kun tapasimme. Pokkaa sai pitää jonkin verran. Samalla kiertueella tapasimme jääkiekkoilija Janne Niinimaan. Hän tuli keikkabussiimme ja vaihdoimme jopa nimmarit. Se oli aika outo. Soitin isälleni ja sanoin, ettei hän ikinä arvaa, kuka oli bussissamme.
Palataan vielä legendaarisiin artisteihin, kuten Lemmyyn. Viime aikoina monia on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Onko jollakin heistä ollut sinuun suurempi vaikutus kuin kenelläkään muulla?
Marco: Lemmyn lisäksi Jeff Hanneman. Häneen liittyy hauska tarina. Meillä oli kiertue Entombedin, Iron Maidenin ja Slayerin kanssa. Yhtenä vapaailtana istuimme vain bussissa Lontoossa. Levy-yhtiö EMA:lla oli suuret bileet siellä, siellä oli koko baari täynnä ilmaista kaljaa ja viinaa. Tapasin Jeffin jo aikaisemmin ja hän ehdotti, lähtisimmekö juomaan muutamat kaljat. Sanoin, että mikä ettei, mutta sitten unohdin koko jutun. Menin sinne bileisiin ja olin juomassa kavereiden kanssa, kun yhtäkkiä joku löi minua selkään ja kun käännyin, näin Hannemanin, jolla oli kädet täynnä kaljaa. ’’Eikös meidän pitänyt mennä kaljalle?’’, hän kysyi. No otimme sitten parit kaljat messiin ja menimme erääseen portaikkoon istumaan. Emme edes jutelleet, joimme vain. Olimme niin kännissä, että hyvä kun pystyimme kävelemään. Sitten menimme nukkumaan.
Palataan takaisin soittamaanne musiikkiin. Osalla levyistä laulajana olet ollut sinä ja osassa Peter Dolving. Koetko jokaisen The Hauntedin albumin loogisena jatkona toisilleen vai oliko musiikki Dolvingin aikana hyvin erilaista kuin sinun aikanasi?
Marco: Peterin aikana musiikki oli kyllä erilaista. Kun jätin bändin vuonna 2003, en kuunnellut sen jälkeen sitä yhtään. Olen löytänyt ne biisit vasta nyt, kun minun on ollut pakko laulaa niitä. Hiton hyviä biisejähän ne ovat. Kuulin yhden biisin ’’Unseen’’-albumilta telkkarista, mutta en silloin pystynyt kuuntelemaan sitä kokonaan vaan suljin telkkarin.
Onko sinulla jotain omia biisejäsi The Hauntedilta, joita et missään nimessä haluaisi laulaa?
Marco: Vaikka kuinka monta. Vaikea tässä nimetä niitä, mutta niitä on. Se on kuitenkin enemmänkin kyse siitä, että en kestä ääntäni.
Olet siis itse itsesi pahin kriitikko. Kuinka vaikea tässä vaiheessa on ylittää itsensä? ’’Exit Wounds’’ -albumikin oli jo loistava, omasta mielestäni tuleva albuminne on sitäkin parempi.
Marco: Hauska juttu tässä on se, että emme edes yritä. Soitamme sitä, mitä tulee ulos. Aikaisemmin pidimme hyvin tärkeänä sitä, että levyt myyvät. Nykyään emme mieti sitä niin paljoa. Jos jengi diggaa, niin se on loistava juttu.
Kuinka pahana puutteena musiikkibisneksessä pidät sitä, että bändit joutuvat laskelmoimaan levyjensä myyntiä? Ja koska levyt myyvät koko ajan vähemmän, se tarkoittaa käytännössä sitä, että myydäkseen musiikin on oltava kaupallisempaa.
Marco: Meille se ei ole enää fyrkasta kiinni, se ei ole enää tärkeä juttu. Surullistahan tässä on se, että monet bändit yrittävät elättää itsensä musiikilla, saada laskut maksettua ja niin edelleen. He joutuvat elämään reunalla. Meidän ei enää tarvitse, kun on töitä, meillä on perheet ja saimme aikanaan hommamme toimimaan. Me vain jatkamme tätä niin kauan kun se on hauskaa.
Miten uuden albumin julkaisu näkyy keikkailussa?
Marco: Ensi vuodelle riittää tekemistä. On tullut jo paljon tarjouksia, joihin olemme vastanneet myöntävästi. Ensi vuodesta tulee rankka, mutta ei niin rankka kuin silloin, kun jouduimme olemaan poissa kotoa yli 150 päivää vuodessa. Olemme sitä mieltä, että laatu ennen määrää. Ennemmin soitamme kuitenkin festareilla kymmenille tuhansille ihmisille, kun kierrämme omaan piikkiin.
Mitä mieltä olet siitä, että tänä päivänä lämppäribändit ovat aika kipurajoilla, kun pääbändeille menee kaikki rahat? Onko se sinusta oikein?
Marco: Jos on pääbändi, niin totta kai se on oikein. Pääbändit kun eivät tienaa loppujen lopuksi niin paljon itsekään, vaikka monet niin ehkä luulevat.
Onko teillä suunnitelmia Suomen keikkojen suhteen?
Marco: On, on. Meillä on kaikenlaisia ideoita, joissa Suomikin on mukana. Ensi vuoden alussa palaamme Suomeen, tarkemmasta päivämäärästä ei ole muistikuvaa.
Kiitos paljon haastattelusta ja onnea tulevan albumin kanssa! Haluatko lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?
Marco: Eipä tässä kai muuta kuin että jos hyppäätte mukaan junaan, se vie aika pitkälle. Pysykää mukana!
https://www.facebook.com/hauntedofficial/
The Haunted in Finland 2017:
pe 3.11.2017 Tampere, Olympia-kortteli (ennakot: Tiketti)
la 4.11.2017 Helsinki, Nosturi (ennakot: Ticketmaster)
su 5.11.2017 Turku, GONG (ennakot: Tiketti)
Liput tulevat myyntiin ma 17.7.2017 klo 9.
Haastattelu: Arto Mäenpää