Suomeen pian saapuvalta IAMX:ltä EP-kokonaisuus videon kera

Kirjoittanut Niko Kuusela - 14.12.2018

Tammikuun 29. päivänä Helsingissä konsertoiva IAMX alias Chris Corner julkaisi tänään jatkoa aiemmin tänä vuonna julkaistulle ja upeita arvioita niittäneelle ”Alive In New Light” -albumilleen.

”Mile Deep Hollow2” -EP sisältää paitsi tietenkin nimikappaleen myös ”Haezerin”, ”Mr Kittyn” sekä ”IDIOTAPEn” tekemät remixit kappaleesta, akustisen ”Mile Deep Hollow” -tulkinnan, ”Unfall Isness Mixin” sekä erityisen liveversion, jossa pääosaa näyttelee heleä lapsikuoro.

1990-luvun megayhtye Sneaker Pimpsistä tutuksi tullut Corner on luonut oman teatraalisen maailmansa IAMX-soolouransa ympärille, ja tuo luomistyö ei ole rajoittunut ainoastaan musiikkiin vaan myös hänen persoonaansa ja näyttäviin esiintymisiin visuaalisine elementteineen. IAMX:n musiikkia on kuultu myös useissa televisiosarjoissa, joista ehkä tunnetuin on ”How To Get Away With Murder”, jonka soundrackilta löytyy peräti kuusitoista IAMX:n kappaletta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Corner on puhunut hyvin avoimesti vaikeasta masennuksestaan, joka otti ylivallan miehestä 2000-luvulla. Kyse on toisaalta myös selviytymistarinasta, josta myös tänä vuonna julkaistu ”Alive In New Light” on ammentanut voimaansa. Teema näkyy myös 18. tammikuuta Kölnistä jatkuvalla Euroopan-kiertueella, jolla IAMX toteuttaa joitakin tapahtumia mielenterveysongelmiin pureutuvan YouRock Foundationin kanssa.

IAMX:n Tavastian keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Hinta alk. 24,50 eur.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat