Suomen mystisin rockbändi julkaisi 16 studioalbumia, keikkui listojen kärjessä – eikä tehnyt yhtään keikkaa! Leevi and the Leavings, hittitehtaan tarina ilmestyy maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.2.2022

Leevi and the Leavings oli pitkälti sen johtajan ja lauluntekijän Gösta Sundqvistin (1957–2003) luomus, mutta toteuttaakseen visionsa hän tarvitsi bändin. Yhtye oli yksi Suomen suosituimmista ja jätti järkälemäisen jäljen suomalaisen populaarimusiikin historiaan. Nyt sen jäsenet kertovat, miten yhtyeen albumit syntyivät ja millaista oli työskennellä nerokkaan mutta itsepäisen Gösta Sundqvistin kanssa.

Gösta Sundqvistin tarina on kerrottu useaan kertaan, mutta nyt ääneen pääsevät hänen luottomuusikkonsa, Leevi and the Leavingsin jäsenet Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund. Uusien haastattelujen lisäksi kirjan kirjoittaja Timo Kalevi Forss hyödyntää teoksessa Sundqvistin haastatteluja ja arkistomateriaalia ja avaa yhtyeen luovaa työskentelytapaa sisältäpäin.

Gösta Sundqvist ei käyttänyt studiossa tavanomaisimpia äänitysmetodeja tai ”oikeaoppisia” tuotantotapoja. Hän oli valmis ennakkoluulottomiin kokeiluihin, joista osa epäonnistui ja osasta tuli Suomi-rockin klassikoita. Perfektionisti Sundqvist saattoi hioa tekeleitään loputtomiin ja väsyttää kanssasoittajansa sadoilla uusilla ideoillaan. Toisaalta bändillä oli studiossa myös hulvattoman hauskaa ja luovalle hulluudelle annettiin runsaasti tilaa. Leevi and the Leavings – hittitehtaan tarina kuvaakin paitsi sitä, millaista oli työskennellä Gösta Sundqvistin kanssa, myös ryhmätyön voimaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä kirja on jatkoa Gösta Sundqvistin elämäkertakirjalle. Nyt keskiössä on itse bändi, jonka jäsen myös Gösta Sundqvist oli. Leevi and the Leavings ei ollut Gösta Sundqvistin sooloprojekti eikä hän halunnut käyttää tuntemattomia studiomuusikoita. Leavingsin muut jäsenet olivat hänen luottomuusikoitaan, jotka pystyivät toteuttamaan Göstan visiot ja luomaan Leevi and the Leavingsin uniikin soundin ryhmätyön voimalla, toteaa Timo Kalevi Forss.

Leevi and the Leavings julkaisi yhteensä kuusitoista studioalbumia. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Mitä kuuluu, Marja-Leena?”, ”Raparperitaivas”, ”Unelmia ja toimistohommia”, ”Poika nimeltä Päivi”, ”Pohjois-Karjala”, ”Teuvo, maanteiden kuningas”, ”Vasara ja nauloja” ja ”Itkisitkö onnesta?”.

Timo Kalevi Forss (s. 1967) on helsinkiläinen tietokirjailija, toimittaja ja muusikko, joka on aiemmin kirjoittanut mm. menestysteoksen ”Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo” (Into, 2017). Forssille on myönnetty tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Voima-lehden toimituskunnan jäsenenä ja Lastenkirjainstituutin Punni-kirjallisuuspalkinto lasten tietokirjasta ”Mitä on punk?” yhdessä Aiju Salmisen kanssa. Muusikkona Forss toimii muun muassa yhtyeissä Atomic Blast ja Amurin Tiikerit. Forssin sanoituksia ovat esittäneet mm. Danny, Freud, Marx, Engels & Jung, Muska, Tumppi Varonen, Sinikka Sokka, Vibrakööri, Maria Hänninen, Viktor Klimenko ja Veli-Matti Järvenpää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Leevi and the Leavings – Hittitehtaan” tarina ilmestyy 23.3.2022 Like Kustannuksen kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat