Suomen omaehtoisin, persoonallisin ja sympaattisin rockfestivaali Dark River Festival alkaa ensi viikon perjantaina

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.8.2019

Viime vuoden elokuussa yleisöennätyksen tehnyt ”pikku-Nummirock” saattaa lyödä omat ennätyksensä, sillä ennakkolippujen myynti etenee vilkkaammin kuin koskaan aiemmin. Syynä tähän saattaa olla lauantain pääesiintyjä, yhdeksänkymmentäluvulla Iron Maidenissa kahdella albumilla laulanut Blaze Bayley, jonka uraa Iron Maidenissa juhlistava “25th anniversary Iron Maiden -setlist” -keikat ovat keränneet vuolaita kehuja muissa Euroopan maissa. Kyseisiä keikkoja ei tänä kesänä soiteta kuin viisi, joten paikalle kannattaa saapua ettei mene sivu suun.

Lauantaina esiintyy myös muun muassa pitkän uran suomenkielisen vaihtoehtorockin parissa viettänyt Kaskisissa 1995 perustettu Sara sekä Suomen paras KISS -tribuuttiyhtye Paul Stanley Boozing Society. Toinen ulkomaanvieras on Iced Earth– ja Blaze Bayley -soittajista koostuva Brittiläinen heavy metal -kone Absolva.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perjantai-illan lipunmyyntiä ovat liikuttaneet melodisen folk metalin terävin kärki, maailmalaajuisen suosionsa ja uuden levynsä valmistelun takia vain kaksi keikkaa tänä kesänä suomessa soittava Ensiferum, sekä yhtälailla vähäisenlaisesti kotimaassaan konsertoiva melodisen death metalin konkari Omnium Gatherum, joka palaa vuosien tauon jälkeen kotikaupunkinsa yleisön eteen.

Perjantaille kuullaan jyristelyä myös esimerkiksi sinfonisen death metalin nousevalta tähdeltä Brymiriltä sekä Kotkalaiselta Marianas Restiltä, jonka melodisen doom ja death metalin yhdistelmä hakee vertaistaan.

Ennakkolippu: 2 päivää 42,5€, 1 päivä 27,5€
Porttilippu: 2 päivää 45€, 1 päivä 30€

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osta lippu: https://www.tiketti.fi/dark-river-festival-2019-honkalan-ampumahiihtostadion-kotka-lippuja/58630

Dark River Festival
www.kymidarkriver.com

DARK RIVER FESTIVAL 2019 ESIINTYJÄT:

PERJANTAI:
Ensiferum
Omnium Gatherum
Brymir
Frosttide
Marianas Rest
Torchia
Vanhala & Aalto plays HIM
Lily Wanderlust Burlesque

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LAUANTAI
Blaze Bayley
Sara
Paul Stanley Boozing Society plays Kiss
Leverage
Absolva
Donner
Itämeri Yhtye
Luke Appleton
Siikamäki & Kurki Duo

Luetuimmat

Uusimmat