Suomen suurin klubifestivaali Lost In Music saatiin onnistuneesti päätökseen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.10.2019
Kuva: Jani Vuorialho

Suomen suurin klubifestivaali Lost in Music toi monipuolisen tarjonnan Tampereelle jo kolmannentoista kerran. Tapahtumassa esiintyi yhteensä lähes 80 artistia ja bändiä. Festivaalin kaikkien keikkojen yhteenlaskettu yleisömäärä oli 8200 ihmistä.

Festivaali alkoi keskiviikkona ja paloi kuumana torstaina yhdeksässä eri tamperelaisravintolassa, joissa koettiin musiikkia lähes kaikista genreistä.

Moni festivaalin konserteista myi loppuun: perjantaina seinät pullistelivat JVG:n keikalla Pakkahuoneella, Dog’s Homessa Holmalan tahtiin sekä Telakalla, jossa pääesiintyjänä lumosi Dallas Kalevala. Lauantaina Jack the Roosterin johdatti täpötäyteen ranskalainen, jyrkän raskas Betraying the Martyrs. Lisäksi Dog’s Home oli lauantaina loppuunmyyty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös torstaina Tullikamarin Pakkahuoneella esiintyneet Maustetytöt ja Pariisin Kevät saivat yleisön viihtymään vahvasti.

Lost In Musicin promoottori Rowan Rafferty kommentoi tapahtumaa seuraavasti:

”Halusimme koostaa festivaalin, joka palvelee laajasti niin ammattilaistapahtumaan osallistujia kuin tamperelaisia elävästä musiikista kiinnostuneita ihmisiä. Monien suosittujen, onnistuneiden keikkojen jälkeen voin sanoa, että pääsimme päämääräämme.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat