Wheel tulee tuoreella toisella pitkäsoitollaan selvästi itsevarmempana yhtyeenä esiin vuoden 2021 uusien albumeiden markkinoille. Progressiivinen ja melodisen tunnelmallinen ote raskaassa rockmusiikissa ei ole kadonnut minnekään sitten parin vuoden takaisen debyytin ja myöskään vaikutteita ei tahdota peitellä sitten millään. Toisaalta ei liene väliä vaikka niin ei tehdäkään, sillä kyllähän Suomeen (ja miksi ei koko maapallollekin) aina yksi Toolilta hyvin kiistattomasti vaikutteensa hakeva orkesteri lisää mahtuu. Varsinkin kun jälki on näinkin ammattitaitoisesti tuotettua.

Wheelin käsillä olevasta tuoreesta ”Resident Human” pitkäsoitosta tekee erikoisen muun muassa se, että sitä on äänitetty ja editoitu peräti neljässä eri studiossa, aina Helsingin Finnvoxista Sonic Pump studiosiin. Ja ellei siinä ole vielä tarpeeksi studioita, niin myös miksaus ja masterointi on tapahtunut kahdessa muussa studiokompleksissa. Albumin pääasiallisena tuottajana on toiminut yhtyeen vokalisti/multi-instrumentalisti James Lascelles, joka albumilla hoitaa kitaroiden lisäksi pianon, organin ja syntetisaattoreiden soiton, rytmiryhmä Santeri Saksalan (rummut) ja Aki ”Conan” Virran (basso) huolehtiessa lopusta. 

Sanat ”melodinen” ja ”seesteinen” tulevat mieleen aivan ensimmäisenä avauskappaleesta ”Dissipating”. Rauhallisella riffillä ja lähes huokauksilta kuulostavilla rumpu-peltien filleillä alkava järkäle lähtee kunnolla käyntiin vasta puolentoista minuutin jälkeen. Basson riffit johdattaa kappaletta rytmillisen verkkaasti kohti jonkinlaisia Anathemaakin muistuttavia toteavan sävyisiä laulun lurituksia. Kappale kuulostaa pitkälti siltä, kuin sen sävel olisi tehty laulua tukemaan eikä päinvastoin, kuten progressiivisessa rockmusiikissa on useimmiten aistittavissa. Vasta noin kuuden minuutin kohdalla alkaa kappaleessa sen raskaammat vaiheet, ja se yltyykin lopulta jopa pieneen kitara-sahaukseen, vain muuttuakseen jälleen outron alussa progressiivisempaan rytmiin ja hyvin tunnelmalliseen lopetukseen, kellottaen yli 11 minuuttia. Periaatteessa ”Dissipating” avaus sisältää peräti 5 eri outroa, joten meno on kappalerakenteellisesti hyvin hurjaa.

Seuraava ”Movement” on jo reippaampi raita musiikkia, eikä laulun tulkinnasta voi olla huomaamatta Maynard James Keenan – tyylistä vokalisointia. Sitä tämä albumi on hetkittäin läpikotaisin. Myös Ruotsalaisen Soen-yhtyeen alku-uran kaltaiset edesottamukset sekä progressiivisen rockmusiikin kokeilevat tahot ovat albumilla kuultavissa, vaikkakin Wheel seisoo tiukasti ilmaisunsa ytimessä myös omin saappain, jopa  hieman reteässä takakenossa. ”Movement” on albumin raskainta antia, erittäin menevine riffeineen, eikä kappaleesta voi kuin pitää. Tässä kohdin pistää hieman ihmetyttämään, miksi  albumi ei olisi voinut alkaa ”Movement” kappaleella, sen ollessa kuitenkin selvästi avausraitaa ytimekkäämpi. Trendi tuntuu kuitenkin muutenkin nykyajan musiikkiskenessä olevan kaavoihin kangistelun minimointi kaikin mahdollisin tavoin, etenkin kunnianhimoisilla yhtyeillä, joten mitäpä sitä pienistä jauhamaan sen enempää.

”Ascend” vie albumia kitaravallin ja melodian muodostamina kerroksina eteenpäin ja jälleen ollaan avausraitaa kovemmalla riffien sykkeellä liikkenteessä. Tunnelmointiakaan ei ”Ascendista” puutu ja pienimuotoinen kaoottisuus sekä soundien kokeilevuuskin korostuu kappaleessa. Lopputulos on yhtä kitaramelodiaa ja muutamia rytmikikkailuja lukuunottamatta kahta edellistä kappaletta hieman vaisumpi, vaikka homma toimiikin, erityisesti dynamiikaltaan.

Seitsemän kappaletta sisältävän albumin neljäntenä oleva ”Hyperion” kuulostaa alun säkeistössä varmastikin eniten Tool-yhtyeeltä, kuin mihin juuri kukaan koskaan kykenee. Edes Tool itse ei viimeisimmällä ”Fear Inoculum” albumilla onnistunut kuulostamaan yhtä paljon itseltään, kuin Wheel kyseisessä kappaleessa puolet ajasta. ”Hyperion” taittaa ”Resident Human” albumin sen keskivaiheella ollen kokonaisuutena lopulta sen kirkkain kruunu, kaikessa eeppisyydessään, polveilevuudessaan, ihailtavuudessaan ja progressiivisuudessaan. Kappale antaa tilaa koko yhtyeelle, ja jälleen vaihteeksi jopa bassoriffit pääsee oikeuksiinsa, kitaran keksittyessä ylä-ääniseen tunnelmointiin.

Ja heti kun edellistä kappaletta päästään kehumasta, niin seuraava ”Fugue” pitää sisällään albumin melko selkeästi hienoimman ja menevimmän yksittäisen riffin. Vaikka kappale on muuten varsin herkän oloinen, lähes kuulaalta kuulostavalla laululla tunnelmoituna, on se silti mestarillisen riffinsä ja rytmityksensä ansiosta varsin moshattavakin teos. Myös toisiksi viimeisenä oleva albumin nimikappale ”Resident Human”, jossa on ylitsepääsemättömän paljon sisältöä sulatettavaksi vain muutamalla kuuntelulla, kuuluu selkeään parhaimmistoon koko albumin kestoa ajatellen. 

Wheelin ”Resident Human” albumilla kuuluu Tool-vaikutteet varsin selkeästi ja niin paljon, että tyylisuuntaa voisi melkeinpä alkaa nimittämään aivan omaksi ala-genrekseen, sillä tiedossahan on, ettei Wheel ole kuitenkaan ainoa lajissaan. Miltäpä kuulostaisi vaikka ”toolian metal”? Näin hienosti ja intohimoisesti soittavaa ja asiaansa omistautuvaa ryhmää olisi silti sääli kutsua pelkäksi perässähiihtäjäksi, vaikka kieltämättä senkin makua kokonaisuudessa on jonkin verran. Jokainen Wheel-yhtyettä ja tyylillisesti tummanpuhuvaa progressiivisen raskasta ja tunnelmallista rockmusiikkia kuunteleva päättäkööt lopulta itse, miten suuri osuus kokonaisuudesta on jotain muuta kuin omaa. ”Resident Human” on kaikesta huolimatta albumi, jolla yhtyeellä on kaikki avaimet menestyä isommin myös kansainvälisesti. Lisäksi käsillä on jo tässä vaiheessa vuoden yksi parhaista albumeista.

9/10

Kappalelista:

Dissipating

Movement

Ascend

Hyperion

Fugue

Resident Human

Old Earth