Suometallia ja folk-rymistelyä loppuunmyydyllä Tavastialla – Kalmah & Ensiferum 10.8.2019
Rammsteinin perjantain keikka oli saanut kaikkien medioiden huomion, ja myös sakemannien lauantain keikkaa moni odotti kuin kuuta nousevaa. Itse en kyseisellä keikalla ollut perjantaina, mutta kuulopuheiden mukaan valtavien pyrojen ja tietenkin ihmispaljouden ansiosta oli Tampereen Ratinan stadionilla ollut erittäin lämmin tunnelma. Sitä samaa oli varmasti myös luvassa lauantaina, mutta minä valitsin erilaisen tapahtuman eri kaupungissa. Matkani vei Helsingin legendaariseen rock-pyhättöön, Tavastialle, jossa esiintyi Pudasjärven metalliylpeys Kalmah ja Suomen ainoan klubikeikan tänä vuonna heittävä Ensiferum.
Saavuttuani pelipaikoille kymmenen minuuttia ennen ovien avaamista oli Tavastian edessä jo hyvin kunnioitettavan pituinen jono odottamassa tätä kotimaisen metallin iltaa. Ilmoitus loppuunmyydystä tapahtumasta sai minut ajattelemaan, että luvassa on erittäin hikinen ilta melodisen metallimusiikin tahdissa. Sisälle päästyäni kävin nopeasti katsomassa merchandise-kojun tarjonnan, minkä jälkeen parkkeerasin itseni parven laidalle odottelemaan Kalmahin esiintymisen alkua.
Mainos päättyy
Kalmahin intro pärähti soimaan ennakkoon ilmoitetun mukaisesti klo 19.45. Olen Kalmahin nähnyt pari kertaa viime vuoden aikana, joten tiesin hyvin, minkälaisessa keikkakunnossa tämä suometallin sanansaattaja on tällä hetkellä. Intron jälkeen kajahti ilmoille yksi Kalmahin parhaista vanhemmista biiseistä, ”Swamphell”. Ensimmäisenä huomasin, että kitaristi-laulaja Pekka Kokon kitara kuului todella huonosti. Tästä syystä biisin riffit eivät erottuneet kovin hyvin, sillä kosketinsoitin ja rummut olivat erittäin kovalla suhteessa muihin soittimiin. Valitettavasti soundit pysyivät samana läpi keikan. Muuten keikka oli viihdyttävä, ja Kalmah oli onnistunut sisällyttämään suhteellisen lyhyeen settiinsä kappaleen jokaiselta albumiltaan, pois lukien ”12 Gauge”. ”Swamphellin” lisäksi keikan kohokohdiksi nousivat ”Swampsong”-levyltä otetut ”Moon of My Nights” ja ”Heroes to Us”. Kuten Kalmahin keikkoihin kuuluu, musiikin lisäksi yleisö sai nauttia Pekka Kokon omintakeisesta stand up -komiikasta ja leppoisasta jutustelusta. Puhetta oli muun muuassa ikääntymiseen liittyvistä ongelmista. Debyyttialbumin ”Hades” lopetti setin, ja Pudasjärven veijarit poistuivat kiitollisena lavalta. Kalmah oli juuri niin hyvä kuin olin olettanutkin, vaikka soundeissa oli parantamisen varaa.
Ensiferum oli jo ennakkoon mainostanut, että Tavastian keikkaa varten ollaan kaivettu arkistoja settilistaa ajatellen ja myös lupailtu äärimmäisen kova vierailija. Näillä myyntipuheilla odotin innokkaana, mitä tuleman pitää. Ensiferumin olin nähnyt edellisen kerran 11 vuotta sitten Nosturissa ”Victory Songsin” kiertueella. Olikin mukavan nostalginen yllätys, kun kyseisen levyn intro ”Ad Victoriam” tärähti soimaan pari minuuttia ennen kello yhdeksää. Tätä seurasi luonnollisesti samalta albumilta erittäin kova ”Blood Is the Price of Glory”. Meno jatkuikin vähintään yhtä loistavilla kappalevalinnoilla ”Token of Timen” ja ”One More Magic Potionin” tahdittamana. Bändi vaikutti muutenkin olevan äärimmäisen läsnä, ja yhtye soitti äärimmäisen tiukasti yhteen. Etenkin basisti Sami Hinkka jaksoi pyöriä ympäri lavaa, ilmeillä ja kosiskella yleisöä minkä kerkesi. Hittiputki jatkui vielä ”In My Sword I Trustin” verran, kunnes oli aika rauhoittua hitaamman ”Smoking Ruinsin” parissa. Tämä kaava kävikin keikan aikana tutuksi. Muutamat räväkät rallit ja sitten välillä hitaampaa antamaan taukoa kitaristi-örisijä Petri Lindroosille, Sami Hinkan ja Markus Toivosen hoitaessa puhtaat laulut. Parin tuoreimman levyn kappaleiden jälkeen oli vuorossa ”Two of Spades”, jonka alkaessa kerkesin elää toivossa, että saisimme Frederikin mukaan, miehen laulaessa kuitenkin kappaleen studioversiossa. Vanha kunnon Reetu olisikin ollut erittain kova vieras, mutta näin ei nyt tällä kertaa käynyt.
Mainos päättyy
Keikka eteni kovalla vauhdilla kohti varsinaisen setin viimeistä kappaletta, joka varmasti lämmitti jokaisen soturimetallin ystävän sydämen, ”Victory Song”. Ja kuinka hienosti se soikaan. Parvelta näki hyvin, kuinka pitti pyöri ja paidatkin oli lentänyt jo mäkeen monelta lauantaisoturilta. Hien kyllästämälle yleisölle Ensiferum oli kuumaa valuuttaa. Bändi poistui hetkeksi lavalta, minkä jälkeen encoren ensimmäisenä biisinä saatiin ”Two Paths” -levyn sinkkubiisinäkin julkaistu ”For Those About to Fight for Metal”. Tämän jälkeen bändi esittelikin heidän kovan vierailijansa, Nitte Valon. Mitä?! Se oli ensimmäinen ajatukseni. Olin ennakkoon ajatellut vierailijan olevan Frederik, Jari Mäenpää tai vaikka Vesa-Matti Loiri. Tämä oli minulle aikamoinen pettymys varsinkin, kun bändi veti Niten kanssa mielestäni uusimman levyn huonoimman biisin, ”Feast with Valkyriesin”. Laulajatar esiintyi kuitenkin vakuuttavasti ja kietoi yleisön pikkusormensa ympärille. Koko keikan viimeisenä biisinä kuultiin W.A.S.P.in klassikko ”I Wanna Be Somebody”. En kiistä, etteikö kappale olisi 80-luvun kiistaton helmi, mutta se ei sopinut mitenkään settiin, jota olimme saaneet jo puolentoista tunnin ajan nautiskella. Bändi kumarsi, ja se oli sitten siinä.
Tavastialla viihdyin suomalaisen metallimusiikin parissa, ja molemmat bändit olivat täysillä mukana Kalmahin ollessa oma leppoisa itsensä ja Ensiferumin vetäessä äärimmäisen tiukan ja hikisen keikan. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että Ensiferumin encore latisti keikan kokonaisfiilistä itseltäni. Varsinaisen setin viimeisenä soitettu ”Victory Song” oli sen verran tajunnan räjäyttävä kokemus, että odotin loppua kohden enemmän. Keikan loppuun olisin vielä mielelläni kuullut muunkin yleisön peräänkuuluttaman ”Ironin”. Nautin silti keikasta kokonaisuutena ja niin luultavasti kaikki muutkin. Pizzerian kautta tyytyväisin mielin kotiin nukkumaan.