Kimi Kärki

Suomi-doomin legenda Kimi Kärjen uudelta levyltä julkaistiin ensimmäinen video ja levyn kansitaide

Kirjoittanut J.Anttolainen - 9.8.2017
Kimi Kärki

Suomalainen kitaristi, kulttuurihistorioitsija ja laulaja / lauluntekijä Kimi Kärki on julkaissut uuden musiikkivideon tuoreelta ”Eye for an Eye”-levyltään. Uuden levyn ensimmäinen julkaistu kappale ”Beyond Distance” on tehty yhteistyössä 40 Watt Sunin Patrick Walkerin kanssa.

Kärki, joka tunnetaan suomalaisessa metalliskenessä ehkä parhaiten aiempien bändiensä Reverend Bizarren, Lord Vicarin ja Uhrijuhlan kautta, on julkaisemassa soolouransa toista albumia kotimaisen Svart Recordsin kautta. Kärjen edellinen albumi ”The Bone of my Bones” julkaistiin vuonna 2013.

Ihan perinteistä doomia tai metallimusiikkia tuleva levy ei tule kuitenkaan tarjoamaan vaan Kärjen soolouralle tyypillisempää hyvin pelkistettyä mies ja kitara -henkistä folkmusiikkia. Levyn ensimmäinen lohkaisu on rauhallinen nylonkielisellä kitaralla soitettu kappale, joka luo intiimin tunnelman esittäjän ja kuulijan välille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Siinä, missä Kärjen ensimmäinen levy soitettiin 12-kielisellä akustisella kitaralla, ovat uuden levyn soundit vielä sitäkin pehmeämmät ja lämpimämmät. Kitarat ovat nylonkielisiä, ja levyn tunnelmaa korostavat erilaiset harmoniat ja vierailevat vokalistit Paul Walker, Anna-Elena Pääkkönen, Pirita Känkänen ja John Richardson. Levyn teemat ovat sanotuksiltaan kaunokirjallisen romanttisia, asioita, jotka ovat totta tai unelmaa, iloa ja tuskaa.

Kimi Kärki – Eye for an Eye

Eye for an Eye

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Entangled in Pleasure
2. Augurs of Winter
3. Lustful, Wrathful, Sullen
4. Beyond Distance
5. Good Things in Life
6. The Load We Carry
7. Spearhead
8. The River of Shadows
9. The Last Wave

Eye for an Eye” julkaistaan 18.8.,  ja se on ennakkotilattavissa Svart Recordsin kautta.

Luetuimmat

Uusimmat