Soundcloud

Suomi-miekkahevin klassikko kuunneltavissa ensi kertaa yli vuosikymmeneen

Kirjoittanut Ingeborg Roos - 1.2.2024

Vuosituhannen vaihteessa alkunsa saanut suomalaisen miekkahevin pioneeri King’O’waR julkaisi 26.1.2024 toisen studioalbuminsa ”The Legend of Jumalation” (2002) Soundcloudiin vapaaseen kuunteluun. Aiemmin levyä on ollut saatavilla vain rajatusti CD-muodossa. Yhtyeen debyyttialbumi ”King’O’waR Has Come to Kill” julkaistiin Soundcloudiin jo muutama vuosi sitten sen täyttäessä 20 vuotta.

Yhtye keräsi aikoinaan laajaa huomiota sekä hauskalla Matti Kuusniemen toteuttamalla ”Stainless Steel”-musiikkivideolla että Sami Saarisen tarkalla soitolla ja tyylipuhtailla sävellyksillä. Massasta King’O’waRin musiikin erotti – taidokkuudestaan huolimatta – siinä soiva selkeä pilke silmäkulmassa.

Bändin tehokaksikko on tavattu julkisessa tietoisuudessa myöhemmin muistakin yhteyksistä; Kuusniemi Trash Video -elokuvaryhmän (mm. Juhlajätkät ja Mies Hervannasta) perustajajäsenenä, Ruaste-nimisen suomirock-bändin kitaristina ja LuumuArt-nimisen Youtube-kanavan ylläpitäjänä. Saarinen perusti pian King’O’waRin aktiivisen toiminnan tauottua muutaman nimekkään kotimaisen metallimuusikon kanssa Status Minor -progemetallibändin, jonka kanssa teki kolme studioalbumia. Nykyään Saarinen säveltää ja sanoittaa musiikkia vaimonsa kanssa muille artisteille akustista kitaraa käyttäen taiteilijanimellä Sippola&Saarinen.

King’O’waR tuotti kolme pitkäsoittoa vuosina 2000, 2002 ja 2004. Myös kolmas studioalbumi ”The Century of Pain” tullaan myöhemmin tänä vuonna lisäämään Soundcloudiin, bändi lupaa. Kuusniemi summaa:

“Laatikoiden kaivelu ja vanhojen proggisten julkituominen tuntuu olevan myös yleisön mielestä viihdyttävää puuhaa, joten kyllä se kolmaskin levy pian julki tuodaan”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Soundcloud-linkki ”The Legend of Jumalation” -albumiin: