”Suomihevin äidin ankarat kasvot” – klassikkoarvostelussa Mana Manan 30-vuotias ”Totuus palaa”
Vuonna 1985 joensuulaisen, meluisan rock-yhtyeen Silmienvaihtajien myötävaikuttamana syntyi outoa, jylhää, synkkää mutta voimallisen kaunista musiikkia. Vuonna 1983 Sielun Veljien ensimmäisellä (live-)albumilla kosketinsoittajana ja roudarina toiminut Jouni Mömmö oli tutustunut kansainvälisempään musiikilliseen ja eri tavoin päätä sekoittavaan kultturiin jo 1980-luvun taitteen Ruotsissa, jossa hän opiskeli yliopistossa kauppatieteitä ja ystävystyi mm. ”Siekkareiden” basistiksi myöhemmin päätyvän Jouko Hohkon ja kotikaupungista kotoisin olevan kaverinsa Ismo Alangon kanssa. Noina päivinä Mömmö alkoi myös syventyä salatieteisiin ja substanssien kiinnostavaan maailmaan enemmän kuin olisi ollut inhimillisesti suotavaa. Hän halusi rock-maailman syleilyyn, mutta samaan aikaan todellisuus vinksautti asiat ylösalaisin.
Vuonna 1982 ja lyhyeksi jääneen ”Siekkareiden” palveluksessa toimimisen aikana Mömmön elämää alkoivat varjostaa vakavat mielenterveydelliset ongelmat, jotka kehittyivät vainoharhaisuuden oireista ennen pitkää skitsofreniaksi. Tästä alkoi ristiriitaisen muusikkosielun vuosia jatkunut psykiatristen sairaaloiden suljettujen osastojen ja päämäärättömästi eri kaupunkien välillä vaeltelun kierre. Monestikin ei-niin-hyviä asioita Mömmön elämässä alkoi tapahtua aina silloin, kun hän jätti lääkkeensä syömättä.
Mainos päättyy
Vuonna 1985 perustettu meluisan monisyisellä kitaravallilla kuorrutettua rockia soittanut, Uuno Kailaan runon mukaan nimetty Silmienvaihtajat antoi hänelle kuitenkin mahdollisuuden luovaan toimintaan ja kirjoittamiensa biisiensä kanavoimiseen. Yhtye oli kuitenkin toimintansa suhteen epävakaalla pohjalla useastakin eri syystä, eikä se saanut kämppänauhoja, kahta demotusta ja paria livekonserttia lukuun ottamatta mitään konkreettista aikaiseksi. Lopulta Mömmö erotettiin yhtyeestä epävakaan käytöksensä takia, minkä jälkeen kokoonpano vaihtoi nimensä muotoon Kosmonauts. Kuitenkin jo Silmienvaihtajien kappalemateriaalista löytyi raakilemaisia helmiä, jotka tulisivat muutamaa vuotta myöhemmin mulistamaan kotimaisen raskaan rockin luonteen.
Joensuussa oli 1980-luvulla ravintola Kapusta. Se oli alakulttuurien edustajien kokoontumispaikka, jossa nuoret hipit, punkkarit, rokkarit, opiskelijat ja joskus jopa alkoholin suurkuluttajat tapasivat. Kapustassa punk-yhtye Terveyskeskus-yhtyeen kitaristi Arto ”Otra” Romppanen tutustui ensimmäistä kertaa pitkätukkaiseen boheemiin, Mömmöön. Se oli ratkaiseva kohtaaminen Otran musiikillisen tulevaisuuden kannalta. Kyseinen kaksikko tuli ennenpitkää muodostamaan Mana Manan ytimen. Silmienvaihtajista erotetuksi tulemisensa jälkeen Mömmö oli jäänyt bändihommien suhteen omilleen. Otra ja Terveyskeskus-basisti Tumppi Moilanen ottivat hänet kuitenkin mukaan soittoporukkaansa. Romppanen oli oivaltanut Mömmön tummasävyisissä biiseissä olevan jotain ainutlaatuista ja kehityskelpoista. Yhteistyön tiivistyessä Mömmö alkoi hengailla ”Itärajan kosmonauttiyhdistys” -talolla. Kyseessä oli joensuulaisen rock-soundin syntylähteenä pidetty paikka 80-luvulla. Se oli paikallisten soittajien perustama kolmihuoneinen treenikämppätalo, jossa hc-punkkarit, mainstream-rokkarit ja Kosmonautsin porukka treenasivat. Otralla oli talossa myös työhuone, jossa hän alkoi äänitellä kappaleita Mömmön kanssa. Basson varteen tarttui Moilanen ja rumpuihin Timo Puukko. Vielä tuolloin nimeämätön bändi soitteli Silmienvaihtajien biisejä, sovitti niitä uusiksi ja teki tämän lisäksi vielä omia kappaleita. Ennen pitkää yhtye demotti joitakin näistä biiseistä ja julkaisi ne ”Jotain vikaa juomavedessä” -kokoelmakasetilla. Yhtye nimettiin mystisesti Mömmön ehdotuksesta Mana Manaksi.
Mainos päättyy
Mana Manan ensimmäinen 7″-single ”Maria Magdalena”/ ”Vaarallista” jukaistiin vuonna 1988. Otra kustansi Helsingin Equaliz-studiolla äänitetyn singlen tuotantokulut omista rahoistaan. Vaikka ilmestymisensä aikaan menestys vielä odotti, Rumba-lehden perustaja Kimmo Miettisen Gaga Goodies -levymerkillä julkaisema seiskatuumainen oli kitaravoittoisen suomalaisen rockin mullistava lyhytsoitto. Kukaan ei tosin vielä tuolloin tiennyt, että jotain sitäkin säväyttävämpää oli tulollaan.
Singlen äänitykset enteilivät kuitenkin vaikeuksia. Sessioiden alkaessa Mömmö alkoi olla kuntonsa puolesta taas kerran psykiatrisen sairaalahoidon tarpeessa. Biisit saatiin kuitenkin äänitettyä kunnialla, mutta heti sen jälkeen Mömmö kiidätettiin Paiholan sairaalan suljetulle osastolle Joensuuhun. Sama sykli toistui Mömmön kohdalla useaan kertaan. Samoin kävi myös kyseisen singlen masterointirupeaman jälkeen. Otra avasi Mömmön mielenterveyden tilaa Yleisradiolle vuonna 2017 antamassaan haastattelussa: ”Jounilla oli kolme vaihetta. Se oli joko kondiksessa, kierrokset päällä tai toipumassa kyseisestä olotilasta. Silloin, kun kierrokset oli päällä, Jouni oli todella sekaisin. Silloin, kun Jouni oli kondiksessa, se oli hyvinkin huumorintajuinen, charmantti ja älykäs herrasmies. Silloin kaikilla oli mukavaa.”
Yli vuoden hidastahtisen treenaamisen ja satunnaisen, muutamien vaihtelevasti onnistuneiden pistokeikkojen jälkeen, syksyllä 1989, Mana Mana palasi Equaliziin tekemään debyyttialbumiaan Gaga Goodiesille. Hitaassa valmistelutahdissa oli kuitenkin etunsa. ”Totuus Palaa” oli albumikokonaisuutena hahmottunut jo varsin valmiiksi, kun yhtye astui studioon. Sen biisit purkitettiin ja prässättiin albumille Mömmön haluamassa järjestyksessä. Kaikki Otran tekemä sovitustyö tapahtui myös biisintekijä Mömmön suopeasta suostumuksesta.
Kyseisissä sessioissa yhtye teki töitä tosimielellä ja niin hyvissä ruumiin ja sielun voimissa kuin se vain niillä asetuksilla oli mahdollista. Vaikka albuminteon lähtökohdat olivat enemmän kuin haastavat, mitkään luonnonoikut eivät ennen seuraavan vuosikymmenen vaihtumista estäneet kyseisen, erään kotimaisen raskaan vaihtoehtorockin kautta aikain merkittävimmän teoksen syntymistä… Onneksemme.
Mainos päättyy
Yhdeksästä kappaleesta koostuvan albumin avaava, melurockin, bluesin ja valssin yhdistelmänä etenevä, tuomiopäivän tunnelmia enteilevä nimikkobiisi, post-punkin keinoin kolkosti rokkaava ihmissuhdeutelu ”Ketä sä rakastat?” ja tyylillisesti Otran myöhempää Psychoplasma-yhtyettä enteilevä, hypnoottinen ”Paniikki on ekstaasin veli” tuovat tasapainoa albumin murskaaville, surumielisen vääristyneille hymneille. Kohtalokkaudessaan ja raskaudessaan musertavan kaunis mielen sairastumisen kuvaus ”Kuolla elävänä” jää kerta toisensa jälleen kummittelemaan kuulijan alitajuntaan. Eksistentialistisempia ja elämänkatsomuksellisia teemoja maanisen, suoraviivaisen äänivallirockin kautta lähestyvät ”Valtatie”, ”Kristinusko”, ”Mikä on sun taivas?” ja ”Ilmestyskirjan peto” tarjoilevat puolestaan sitä itseään. Unohtaa ei suinkaan sovi erillisinä singleversioina aiemmin äänitettyjä kappaleita ”Vaarallista”, eikä etenkään albumin lohduttoman toteavasti päättävää, yhtyeen tunnetuinta kappaletta ”Maria Magdaleena”.
Äänittäjä Ari Hämäläinen osoittautui albumin äänityksissä Mana Manan merkitykselliseksi oikeaksi kädeksi. Hänen suotuisella avustuksellaan Otra sai sovitettua ja nivottua jumalaisen rönsyilevänä mutta samalla voimallisen harmonisena soivan, useasta päällekkäin äänitetystä kitararaidasta muodostuvan kudelman uskomattoman kauniiksi mutta samalla painostavaksi äänimatoksi. Teeskentelemättömän luonnonmukaiset, edelleen 30 vuoden jälkeenkin säväyttävän rankat lyriikat mielenterveyden rajamailla tehdyistä havainnoista ja harhakuvien täyttämästä todellisuudesta uivat rinta rinnan verkkaisesti etenevän, transsinomaisen raskaasti rokkaavan musiikillisen kokonaisuuden pinnalla. Mömmön tekstit käyttivät tehokkaasti hyväkseen vahvoja, yleismaailmallisen kryptisiä jännitteitä ja vastakkainasetteluja: hyvä ja paha, rakkaus ja viha, rauha ja sota, tervejärkisyys ja hulluus, tietoisuus ja tiedostamattomuus, kipu ja turtuminen, lakoonisuus ja euforia, väärä ja oikea, jumaluus ja ihmisyys, elämä ja kuolema.
Lopputulos oli synkeän raskas mutta samalla jossain siellä syvemmällä äänivallin sisällä eksoottisen kaunis, melodinen ja houkutteleva. Periaatteessa kyse oli silti ainoastaan mollivoittoisista, avosoinnuin räimityistä punk-biiseistä, joiden tempot oli hidastettu puoleen niiden ideaalista hyökkäysnopeudesta. Tämä antoi tilaa Otran bluesahtavia, slaavilaisia ja itämaisia sävelkulkuja keskenään sekoittavan melodiaköynnöksen punoutumiselle osittain kakofonisen levottomaksi kuorrutukseksi raskassoutuisen äänimaiseman ympärille. Kappaleiden hitaat, jopa sludgahtavat tempot itsessään tuplasivat kappaleiden maanisuuskertoimen.
Mömmön matalalla vokaalirekisterillä julistetut, kohtalokkaan toteavat, raadollisuudessaan pelottavat ja ahdistavatkin tekstit yhdessä Romppasen ja Moilasen kuin noiduttuna ujeltavan ja jyräävän kitaravallin kanssa loihtivat tunnelman, jollaista kotimaisessa rockissa ei ollut aiemmin kuultu. Lisäksi kappaleiden hypnoottista vaikutelmaa korostivat entisestään rytmiryhmä Moilasen ja Puukon suoraviivaisen pelkistetysti ja punkisti soittamat rytmiosuudet. Yhtyeen ainoaksi Mömmön aikaiseksi albumiksi jäänyt ”Totuus Palaa” julkaistiin toukokuussa 1990. Levyn julkaisun jälkeen yhtye teki jälleen muutaman keikan, mutta vajosi ennen pitkää jo entuudestaan tuttujen haasteidensa myötä satunnaisen toiminnan myötä hiljaiselon tilaan.
”Totuus Palaa” -LP:n myötä Mana Mana noteerattiin myös isommissa punk-piireissä, Yhdysvalloissa. Entinen Dead Kennedys -solisti Jello Biafra ilmoittautui bändin isoimmaksi faniksi ja ehdottikin, että Mana Mana tekisi albumista englanninkielisen version Yhdysvaltain markkinoita varten. Oli kuitenkin jo liian myöhäistä. Kun yhtye astui kolmannen kerran studioon, Mömmö oli vajonnut jo niin syvälle oman häiriintyneen mielensä syövereihin, ettei hänellä tullut enää tolkullisesta studiotyöstä mitään. Pian yhtye totesi tilanteen ja jätti leikin kesken. Kaikki tämä on itse kunkin todettavissa Mana Manan vuonna 1996 julkaistulla kokoelma-CD:llä ”Complete… Kaikki”, jolta bonusbiiseinä löytyy ”Totuus Palaa” -albumin kappaleiden englanninkieliset yritelmät.
25. lokakuuta 1991 klo 5.00 Mömmön maalliset kärsimykset saivat päätöksensä miehen menehdyttyä ainoastaan 35 vuoden iässä Joensuun keskussairaalassa tietoisesti edellisenä iltana ottamansa lääkeyliannostuksen ja sitä seuranneiden, sairaalahenkilökunnan tekemien, epäonnisten hoitovirheiden edesauttamana. Niin koitti pitkä suruaika ja erään aikakauden päätös kotimaisen vaihtoehtorockin historiassa.
Myös suomihevin edelläkävijänä pidetyn Mana Manan jälkeensä jättämä musiikillinen vaikutus ja innoitus alkoi kuulua oikeastan vasta vuosia myöhemmin, 1990-luvun lopulla, raskaan suomenkielisen musiikin vallattua markkina-alaa ja suosiota suomalaisten musiikinkuluttajien piireissä.
Tuolloin Otra ja Moilanen kasasivat ympärilleen uuden Mana Mana -kokoonpanon mm. Terveyskeskus-, Babylon Whores– ja Maho Neitsyt -ympyröistä tuttujen muusikoiden kanssa. Vuonna 2000 yhtye julkaisi tuolloin vielä levyttämättä Mömmön pöytälaatikkoon jääneitä kappaleita ”Totuus Palaa” -albumin 10-vuotisjuhlan kunniaksi. Kyseisen session tuloksena syntyi toinen ja viimeinen Mana Mana -albumi ”Murheen Laakso”. Nyt kaksi vuosikymmentä myöhemmin uudesta Mana Manasta jatkettu Murheenlaakso jatkaa edelleen Mömmön ja Romppasen (nyk. Jehkisen) jylhää musiikillista perintöä. Mukana kyseisessä kokoonpanossa soittaa edelleen tuo jälkimmäisenä mainittu herra, joka on kiistatta eräs hienoimmista ja vaikutusvaltaisimmista kotimaisista vaihtoehtoisen rockin kitaristeista koskaan.
Ennen kaikkea voi luonnehtia, että ensimmäisellä kotimaisella kielellä tulkittua suomalaista, vaihtoehtoisempaa, raskasta rockia tai suomiheviä ei olisi edes olemassa sellaisenaan ilman yhdeksi maamme merkittävimmäksi kulttiyhtyeeksi vuosien mittaan kasvaneen Mana Manan tekemää pioneerityötä. Niitä ei olisi myöskään ilman yhtyeen toimimista musiikillisena ja ideologisena, ennakkoluulottomana tienraivaajana. Paperilla Mana Manan saattaa mieltää Suomen Flipperiksi (USA) tai isossa kuvassa jopa Suomen The Doorsiksi.
Murheenlaakson oli määrä soittaa kourallinen ”Totuus Palaa” 30-vuotisjuhlakeikkoja ympäri Suomen. Koronavirusrajoitusten takia ne kuitenkin siirtyvät syksymmälle.
