Suomimetallin kärkinimiä, hikeä ja kaaoksen palvontaa Qstockissa
Neljättätoista kertaa järjestetty Qstock marssitti kuudelle lavalle kirjavan joukon artisteja – niin vakiovieraita kuin tuoreempiakin tuttavuuksia. Järjestävällä taholla tuntuu olevan hyvät suhteet sään haltijoihin, sillä Qstock onnistui jälleen kerran kumoamaan synkiltä näyttäneet sääennusteet ja aurinko helli festarikansaa koko viikonlopun muutamaa lyhykäistä sadekuuroa lukuun ottamatta. Myös yleisötavoite täyttyi, sillä Qstock myytiin jo neljättä kertaa peräkkäin loppuun.
Homma nytkähti käyntiin perjantaina, kun ”Revolutions”-debyyttialbuminsa lokakuussa julkaiseva oululainen Blind Channel kävi kotiyleisönsä kimppuun vesipyssyillä ja energisellä violent popilla aseistautuneena. Blind Channel on selvästi porukka, joka ottaa hommansa vakavasti muttei liian tosissaan. Bändin hyväntuulisuus tarttuu yleisöön, ja tarttuvia ovat myös biisit.
Seuraavan esiintyjän myötä Kuusisaaren legendaariseen paviljonkiin laskeutui hieman erilainen energia. Leijuvaa, psykedeelistä rockia soittavan Death Hawksin musiikki on uneliasta ja unenomaista, muttei missään nimessä unettavaa. 
Laulaja-kitaristi Teemu Markkulan lavahaahuilu on hypnoottista seurattavaa, ja bändi johdattelee kuulijaa lempeästi linnunradan halki tunnelmasta toiseen.
Mainos päättyy
Jyväskyläläinen Lost Society otti Sirkusteltan haltuun kiukkuisella trash metalillaan. Helmikuussa kolmannen studioalbuminsa julkaissut bändi soitti vakuuttavan keikan ja sai temmattua yleisön mukaansa. Keikan jälkeen teltasta poistui hikisiä ja hymyileviä ihmisiä.
Perjantai-illan ehdoton herkku oli päälavalla esiintynyt Children of Bodom. Vaikka ”Something Wildin” julkaisusta on vierähtänyt jo kohta parikymmentä vuotta, bändi onnistui kuulostamaan suorastaan rapean tuoreelta ja Alexi Laihon murina hiveli korvia ja sielua. Yksimielisestä nyrkin heilutuksesta päätellen muillakin oli mukavaa.
Loppuillasta varhainen aamuherätys ja paahtava aurinko alkoivat jo vaikuttaa tajunnan tilaan, mutta Amorphiksen vahvaa tyylitajua huokuva esiintyminen piti otteessaan keikan loppuun asti. Laulaja Tomi Joutsen lupasi kuulijoille lisää levyjä, vaikka valittelikin pieni pilke silmäkulmassaan, että ikä alkaa jo painaa.
Vanhuuden vaivoista ei tämän shown perusteella ole vielä tietoakaan, vaikka Amorphiksella on takanaan jo kohta 26-vuotinen taival.
Toisen feataripäivän polkaisi käyntiin blue grassia ja tunnetuimpia rock-klassikoita hilpeästi yhdistelevä Steve ’n’ Seagulls, joka sai Qstock-yleisöltä innostuneen vastaanoton. Sadekuurokaan ei viilentänyt Kaleva-lavan tunnelmaa, sillä bändi oli kuumempi kuin aurinko, tai varmasti ainakin hikisempi. Steve ’n’ Seagulls soitti samana iltana myös yllätyskeikan Oulun Bar Ihkussa salanimellä Grainsville Cocks.
Kesäkuussa esikoisalbumiaan Thaimaassa työstänyt Temple Balls tarjoili Kooma-lavalla yleisölleen taitoa, karismaa ja asennetta. Ensikosketuksen tähän orkesteriin sain sanomalehti Kalevan vuonna 2011 järjestämässä Chili-bändikilpailussa, jossa bändi pärjäsi muistaakseni kohtalaisen hyvin. Noista päivistä Temple Balls on kehittynyt ja miehistynyt huomattavasti, vaikka potentiaali oli tuolloinkin jo kuultavissa.
Diablo nauttii oululaisyleisön syvää arvostusta, mikä näkyi ja kuului myös Qstockissa. On tosin ehkä epäreilua puhua oululaisyleisöstä, kun tapahtuma vetää väkeä ympäri Suomea, mutta sovitaanko niin, että jos Pyhän Patrickin päivänä kaikki ovat irlantilaisia, niin Qstockissa kaikki ovat oululaisia. Ainakin vähän. Joka tapauksessa Diablo veti hyvän show’n. Bändin tuoreempi tuotanto ei ole itselleni tuttua, mutta ”Read My Scars” ja ”The Preacher” osuivat edelleen maaliin.
Ruotsin progejättiläinen Opeth oli monelle odotetuin esiintyjä tämän kesän Qstockissa. Opeth esiintyi Kaleva-lavalla illan suussa, ja bändin maalaileva ja jollain tavalla hyvin seesteinen meininki sopi täydellisesti yhteen laskevan auringon ja kylmä(hkö)n siiderin kanssa.
Mainos päättyy
Ukrainalainen Jinjer vastasi Qstockin ehkä raskaimmasta ja vihaisimmasta meiningistä. Bändi veti Kooma-lavan täyteen väkeä ja lunasti yleisön odotukset. Laulaja Tatiana Shmailyukin ääni ei todellakaan ole tästä maailmasta.
Michael Monroen pirteä show sai hyvälle tuulelle, vaikkei bändin esiintyminen Qstockissa jo ties monettako kertaa tarjonnut juurikaan mitään uutta ja ihmeellistä. Monroen tapauksessa yllättävää olisikin ollut vain täysin eleetön esiintyminen. Bändillä vaikutti olevan hauskaa lavalla, ja varsinkin vanhat Hanoi Rocks -hitit ”Tragedy” ja ”Up Around the Bend” saivat yleisön innostumaan.
The Prodigy pyysi aloitusajan lykkäämistä, koska lavaspektaakkelin rakentaminen vaati ilmeisesti keskimääräistä enemmän aikaa. Yleisön odotus palkittiin, ja Prodigy järjesti hyvät bileet. Ihan kaikkiin näyttävä valoshow ja ysärihitit eivät silti tehneet vaikutusta, sillä keikan puolenvälin paikkeilla väkeä alkoi valua tasaisena virtana kohti uloskäyntiä. Huomattava joukko jaksoi silti juhlia loppuun asti.
14. Qstock ei jäänyt mieleen mitenkään poikkeuksellisena aiempiin vuosiin nähden, mutta hyväksi todetulla kaavalla rakentui jälleen hieno kokonaisuus. Kulttimaineeseen infernaalisilla lämpötiloillaan noussut Kooma-lava eli jo 60 vuotta palvellut Kuusisaaren paviljonki sai arvoisensa hautajaiset. Paviljonki puretaan ja tilalle rakennetaan tapahtumapuisto.
Mainos päättyy
Raportti: Hanne Uusitalo
Valokuvat: Jouko Posio