Suomirockin ensimmäinen nainen Muska julkaisee muistelmansa kesäkuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.5.2022

Muska Babitzin nousi suomirockin eturintamaan 1970-luvun alussa. Venäläistaustaiseen perheeseen syntynyt Muska innostui isoveljiensä Sammyn ja Kirkan tavoin laulamisesta ja räjäytti potin 70-luvun alun levytyksillään, kuten ”Kirjoita postikorttiin” ja ”Krokotiilirock”. Hänestä tuli ensimmäinen naisrokkari, joka pääsi Suomessa tekemään kokonaisen albumin. Samalla hän raivasi miesvaltaisessa rockmaailmassa tietä tulevien sukupolvien naislaulajille, joista monet ovat nimenneet Muskan esikuvakseen ja innoittajakseen.

Vetävä elämäkerta Muska ilmestyy laulajan 70-vuotispäivän alla. Ensimmäistä kertaa Muska ja hänen pitkäaikainen puolisonsa Hannu ”Kala-Hande” Salakka kertovat myös yhteisestä urastaan ja elämästään sekä vähemmälle huomiolle jääneistä yrittäjävuosistaan. Kirjassa käydään lisäksi kattavasti läpi Babitzinien suvun ja laulajasisarusten Sammyn, Kirkan, Annan ja Georgen vaiheet.

Muska-elämäkerran kirjoittanut Sauli Miettinen on helsinkiläinen tietokirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut muun muassa Jorma Uotisen ja Aira Samulinin elämäkerrat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat