Suonenjok`Rok 2012

”Suonenjoki on tunnettu mansikoistaan ja niistä marjoista”, näin asiaa kommentoi Bob Malmström, joka esiintyi Suonenjok’ Rokissa perjantaina. Mansikkakarnevaalien viereen kasattu rokkialue kutsui kuuntelijoita raskaamman metallin pariin. Mukana oli jonkin verran tunnettuja bändejä sekä roppakaupalla pienempiä bändejä, ja rokkialueelle suuntasi myös Kaaoszinen festaripaku.

Perjantai alkoi todella ikävästi kaatosateella ja festaripakun matka meinasi tyssätä alkuunsa. Perille kumminkin päästiin ja märät toimittajat tulivat ihmettelemään festarialuetta. Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Suonenjok’ Rokissa oli sisälava jäähallin sisällä ja pikkuruinen ulkolava. Sade ilmeisesti pelotti ihmisiä, sillä ensimmäistä bändiä oli katsomassa vain kourallinen ihmisiä. Perjantain aloitti Makrofagi, jonka 70-luvun henkinen progemetalli iski yllättävän hyvin. Nuorten jannujen bändi veti todella tiukan keikan ja itselleni antoi mukavan sysäyksen päivälle. Ja kun anniskelualueella oli oluet jääkylmiä, ei pikkuruinen sade enää haitannutkaan.

Ulkolavalla hommat käyntiin pisti Bloodred Hourglass eli BRHG, jonka tiukasti groovaavaa settiä oli tullut katsomaan harmittavan vähän väkeä. Kahden taitavan kitaristin kannattelemana bändi runnoi keikan läpi hirvittävällä innolla ja asenteella. Bändi onkin saanut debyyttilevynsä julkaisijaksi Spinefarm Recordsin, joten orkesterin nimi kannattaa pistää muistiin. Alun rytinät jatkuivat sisällä, sillä seuraavana esiintyjänä oli kuopiolainen Carnal Demise, joka on saanut paljon aikaan lyhyen olemassaolonsa aikana. Bändin Death ”n” Rollia olikin tullut jo lisää väkeä kuuntelemaan, joskin vain kourallisista puhuttiin vielä. Bändin vanhempi materiaali toimi tosi hyvin ja paahtoa oli tarjolla todella paljon. Bändi soitti ilmeisesti myös uutta materiaalia, joka ei avautunut ihan niin helposti. Puhtaita lauluosuuksia oli reippaasti, joten bändi ei tuonut kahden edellisen bändin tapaan ”vau”-elämystä. Ihan menevää matskua kumminkin ja uskon että bändillä on faninsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Seuraavaa katsomislistalla olevaa bändiä piti odotella reilun tunnin verran, joten käytimme sen ajan alueeseen ja järjestelyihin perehtymiseen. Itse festarialue oli suhteellisen pieni ja kätki sisäänsä vain yhden ruokakojun – sinänsä sen ei tarvinnut ollakaan yhtään isompi. Alueelle tultaessa pystyi näkemään järjestysmiesarmeijan, sillä niitä tapahtumassa oli todella paljon. Laukut tarkistettiin kivasti sateen suojassa ja opasteita oli hyvin esillä. Yksi outous järjestelyissä oli ja se oli jäähallin sivuovet, joista pääsi ulkona olevalle tupakkapaikalle. Ovien yläpuolelle oli isosti merkitty ”sisään” -kyltti, mutta sain eräältä järjestyksenvalvojalta valitukset kuljettuani ovesta alkuillasta. Loppuillasta porukka kumminkin kulki siitä ihan normaalisti, joten taisi olla järjestyksenvalvojalla joko huono päivä tai huono perehdytys. Muuten henkilökunnan toiminta oli todella hyvää ja ammattimaista.

Seuraavana esiintyjänä oli Jukka Ruostila & Kaaoksen Ystävät, jonka omaperästä rockia oli mielenkiintoista kuunnella. Bändin musiikin voisi kuvata olevan metallisempaa Tehosekoitinta. Varsin omaperäisen ja erikoisen kuuloista se kumminkin oli, mutta ei jaksanut kiinnostaa koko keikan ajan. Varmaan seuraavan bändin odotus vaikutti asiaan, sillä ulkolavalla tihkuttavassa vesisateessa esiintyi Bob Malmström. Ruotsin kielellä vedetyt biisit ja välispiikit olivat todella hauskoja ja bändin vinoilu yleisölle oli äärettömän hauskaa. Bändin basisti istui lähes koko keikan ajan, sillä hän oli hajottanut selkänsä edellisenä päivänä. Kaveri seisoi muutaman biisin ajan ja kipu oli havaittavissa jätkän kasvoilta. Isot plussat että bändi tuli vajaakuntoisena paikalle ja harmittava homma että sadetta pelkäämättömiä ihmisiä oli liian vähän paikalla. Punkin räimeen jälkeen olikin aika palata festaripakulle kuivattelemaan itseään ja odottelemaan Savon ylpeyttä Verjnuarmua.

Kymmenen aikaan sisälavalla aloitti Verjnuarmu, joka veti eniten väkeä katsomaan perjantaina. Bändi julkaisi vasta kymmenvuotisjuhlan kunniaksi vanhan demonsa uudestaan ja heittipä levylle muutaman harvinaisuudenkin. Bändi on saanut homman toimimaan yhdellä kitaristillakin ja musisointi oli mukavan ammattimaista. Katsojia ei ollut paljoa, mutta Verjnuarmu veti silti täysillä ja sai yleisön tyytyväiseksi. Bändin pitkällisenä fanina oli mukava kuulla vähän tavallisuudesta poikkeava setti, jossa oli mukana vanha ”Pimmeyden Ruhtinas”, komea ”Kallavesj” lainabiisi ja tulihan se ”Lentävä Kalakukko” myös. Verjnuarmu veti juuri niin tiukan keikan kun bändiltä osaa jo odottaa ja hyvillä mielin painuimme festaripakun takaosaan nukkumaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lauantai alkoi komealla auringon paisteella ja Sakremen keikalla. Jäppilästä kotoisin oleva thrash metal bändi oli vetänyt ihan mukavasti väkeä heti tapahtuman alkuun ja kylläpä pojat veti tiukan keikan. Perinteitä kunnioittavaa thrashia tuli niskojen täydeltä ja bändi veti todella hyvällä asenteella keikan läpi – juuri näin tulee toimia! Jos väkeä on vähän, niin vedetään kaikki vielä tiukemmin ja paremmin, jotta saadaan ne vähätkin ihmiset riehumaan. Kehotan kaikkia thrash metallin ystäviä tutustumaan tähän pikkubändiin Jäppilästä.

Samasta kylästä oli ulkolavan ensimmäinen bändi eli Unborn Generation, joka oli taas vähän oudompi tuttavuus. Keikan ensimmäiset 15 minuuttia oli todella tiukkaa paahtoa ja tunnelma oli katossa, mutta sitten tapahtui jotain outoa, bändi ryhtyi soittamaan äärettömän kuluneen kuuloista ”jenkki-metallia”. Oli kuin bändi olisi lavalla vaihtunut ja puhtaasti laulettujen rallattelujen jatkuessa loppui oma mielenkiintoni heitä kohtaan. Tässä vaiheessa nälkä rupesi kurnimaan vatsan pohjalla ja päätimme käydä mansikkakarnevaaleilla sapuskoimassa. Samalla näkisi 10-vuotiaan veljenpojan keikan kyseisessä tapahtumassa, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Palasimme alueelle Hedelmäpommin aloittaessa settiään, bändi oli jo nuoruudestani tuttu, sillä jätkät ovat lähtöisin naapurikunnasta. En itse selvinnyt juniorina bändiä katsomaan, joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kyllähän Hedelmäpommi veti tiukan keikan, siis todella tiukan keikan, jossa oli sopivasti komiikkaa mukana. Jos biisi lähti huonosti käyntiin, aloitettiin se reippaasti uudelleen. Lavalla oli trumpetti jolla tehtiin välillä sooloja. Yleisölle vinoiltiin, mutta miehistölle reippaasti enemmän. Niille jotka eivät bändiä tunne, niin Hedelmäpommissa on paljon samoja elementtejä kuin Napalm Deathin alkupään tuotannossa, savolaisella huumorilla varustettuna tietysti. Kyllähän bändiä jaksaisi kotonakin kuunnella, joten olisiko aika pistää kiertoon ne vanhat julkaisut? Ehdottomasti paras keikka koko tapahtumassa.

Sitten olikin pikkutauon jälkeen tarjolla teknoheviä parin bändin verran. Ensimmäisenä isossa nosteessa oleva Black Light Discipline, joka veti tasaisen varman keikan. Bändiä olikin tullut yllättävän hyvin porukkaa katsomaan ja ihmisille maistui bändin menevä industrial metalli. Ihan katsomisen arvoinen ja pitääkin bändiin tutustua tulevaisuudessa paremmin. Seuraavana ulkolavalla piti aloittaa Damnara, mutta bändi joutui perumaan esiintymisensä. Paikkaamaan otettiin Project Silence, joka yhdisti trancen ja metallimusiikin elementtejä saumattomaksi paketiksi. Bändillä oli pientä ongelmaa taustanauhojen sekä rumputahdistimen takia ja osa biiseistä meni pahasti metsään. Kappaleista paistoi myös hyvin vahva demomaisuus ja keikka ei jaksanut kiinnostaa muutamaa biisiä enempää. Yritys hyvä ja parin vuoden päästä uudelleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Seuraavaksi odottelin kovasti Synestesian keikkaa ja katsastin odotellessa Francinen keikan sisällä. Bändi olikin vetänyt todella paljon väkeä katsomaan ja porukka tuntui kovasti tykkäävän bändin rockista. Läskibasson juminaa on kyllä kiva kuunnella, mutta itse jäin vähän kylmäksi bändille. Yleisö tykkäsi, joten hyvä homma!

Porin lahja metallille, eli Synestesia, oli seuraava katsomisvuorossa. Ilma oli mitä mainioin, mutta ihmisiä bändi ei oikein saanut lavan eteen kerättyä. Eipä mitään, sillä tälle arvostelijalle bändin death metallin katkuinen suomimetalli uppoaa todella hyvin. Bändi teki vasta hienon vedon ja laittoi uuden levynsä täysin ilmaiseksi nettiin ladattavaksi, ja keikalla soittivat paljon uusia kappaleita. Synestesia on hämmentävä sekoitus tunnelmointia ja raivoa, joka tulee vokalistin Eero Kuusiston matalan ja selkeän korinan sekä taustanauhoilta tulevan naislaulun yhdistelmästä. Kuusisto on muutenkin aika mielenkiintoinen persoona, sillä jätkä on reippaat pari metriä pitkä ja esiintyi ilmeisesti merivoimien paidassa ja sandaaleissa. Jämäkkää settiä ja tutustumisen arvoinen bändi kaikille.

Lauantai alkoi kääntyä kohti iltaa ja oli viimeisten esiintyjien aika. Ensin sisälavalla esiintyi Pieksämäeltä kotoisin oleva FM2000, joka koki vasta suuret miehistön muutokset – alkuperäinen vokalisti siirtyi pois jota paikkaamaan mikin varteen siirtyi, aikaisemmin kitaraa soittanut jannu. Harmittavasti uusi vokalisti ei pääse samoihin äänialoihin kuin alkuperäinen miekkonen, joten biiseistä hävisi aika paljon voimaa. Uusiutuneella FM2000:lla on lavalla paljon enemmän energiaa ja riehumista, mutta kun laulut ei vaan toimi, niin hyvätkään biisit eivät iske niin kuin aikaisemmin. Bändi on kumminkin tekemässä uutta levyä, joka varmasti totuttaa uuteen laulajaan ja ehkäpä ne keikat siitä sitten parantuu.

Turmion Kätilöitä odottaessa vilkaisin ulkolavalla soittavan Hasta la Vista Social Clubin, jonka vokalisti oli myös puolikuntoisena keikalla. Reippaassa kipsissä oleva jalka ei kumminkaan menoa haitannut ja yleisö sai sitä mitä tuli hakemaan. Punk rock raikui ja yleisöllä oli taas kivaa. Itse valmistauduin pääesiintyjään, mutta sivukorvalla kuunneltua oli ihan hyvää settiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Turmion Kätilöt päättivät tämän vuoden Suonenjok’ Rokin varsin tiukalla keikalla ja bändin useamman kerran nähneenä voin vain ihmetellä, mistä vokalistit keksivät hämärät juttunsa biisien välissä. Sormea työnneltiin taas erikoisiin paikkoihin ja yleisö sai osansa vinoilusta. Kappaleet vedettiin rautaisella ammattitaidolla ja setti oli hiukan tavallisuudesta poikkeava. Muutama hittibiisi uupui, mutta harvemmin soitetut kappaleet kyllä kelpasi. Bändi soitti lähes puolitoista tuntia ja keikan jälkeen oli todella hyvät fiilikset.

Ensimmäinen Suonenjok’ Rok jätti hyvin vähän korjattavaa. Oikeastaan ihmisten vähyys oli ainut mikä jäi harmittamaan niin toimittajia, bändejä, kuin järjestäjiä. Ihmisiä yritettiin saada paikalle, jopa alennuslipuilla, mutta tavoitteesta ilmeisesti jäätiin. Harmi sinänsä, sillä itselleni tapahtumassa oli todella paljon bändejä ja loistavien järjestelyjen takia viikonloppu Suonenjoella oli yllättävän viihdyttävä. Tähän loppuun haluan sanoa isot kiitokset tapahtuman järjestäjille, jotka kävivät tasaisesti jutustelemassa ja olivat muutenkin äärettömän mukavaa sakkia. Sekä tapahtuman juontaneelle Hc Csdeelle, joka jaksoi innostaa yleisöä ja hoiti pestinsä äärettömän hyvin. Jospa ensi vuonna saisimme nauttia mansikoista ja metallista taas Suonenjoella.