Supersuckers – Holdin’ The Bag
Supersuckers ei suinkaan ole ainoa yhtye maapallolla, joka yhdistelee ulosannissaan punkia ja countrya. Ei kuitenkaan nosteta tällä kertaa kaikkia ilmeisimpiä vertailukohtia esille. Tyydytään vain toteamaan, että kovia viime aikoina kokenut trio on tinkimättömässä tyylitajuisuudessaan kuin cowpunkin kieli poskessa kukkoileva vastine Motörheadille tai Hurriganesille (Love Recordsin aikakaudella). Supersuckersille tuntuu olevan ominaista se, että Eddie Spaghettin ja kumppaneiden levyillä vuorottelee pääroolissa joko rouhea punkille löyhkäävä rockaaminen, tai sitten countryn puolelta vauhtia hakeva maanläheinen ilmaisumuoto. Edellinen studiolevy ”Get The Hell” hurjasteli ärjymmän öljyn voimalla pitkin erämaata halkovaa väylää. Tammikuun 29. päivä Euroopan julkaisunsa saava ”Holdin’ The Bag” pysähtyykin sitten huilaamaan valtatien varrella sijaitsevan kuppilan pihaan. Stetsoni kallistuu etu- tai takakenoon, bootsit nostetaan kuistin kaiteelle ja sylkykuppiin lentää pitkä ruskea räkä.
”Holdin’ The Bagia” voisi luonnehtia vaikkapa ”Must’ve Been High” klassikon kauan kadoksissa olleeksi sisarukseksi. Kaikki pahaperseisen ja lainsuojattoman countryn tunnusmerkit ovat tallella. Levylle on luotu tyylipuhdasta äänimaisemaa viiltävällä huuliharpulla, Meksikon rajalle huhuilevalla haitarilla sekä heinäladolle tuoksuvalla viululla. Banjo ja akustinen kitara ovat tasavertaisia soittimia sähkökitaran rinnalla. Sanoitukset ovat sarkasmin ja raadollisuuden täyteisessä huumorissaan velkaa huomattavia määriä countrymusiikin suurimmille legendoille. Tähän asti kaikki siis hyvin.
Uutuus ei kuitenkaan pärjää millään tasolla edellä mainitulle täyosumalle. Nostetaan vertailun vuoksi valokeilaan 19 vuoden takaa ”Hungover Togetherin” kaltainen helmi. Tuo Eddien ja Kelley Dealin (mm. The Breeders) duetto, jossa päähenkilöt riutuvat toistensa ihoilla kankkusen kourissa, on oivaltavuudessaan yksi parhaista vastaantulleista rakkauslauluista, johon olen koskaan törmännyt. ”Holdin’ The Bagin” vastine ”I Can’t Cry” (duetto Lydia Lovelessin kanssa) ei yllä karheana balladina lähellekään lähisukulaisensa sfäärejä, vaikka mainio kappale onkin. Vastaava tunnetaso jää saavuttamatta.
Kokonaisuus tuoksuu piristävästi Arizonan maaseudulle, ja toimii mainiosti raukeiden hetkien fiilistelymusiikkina. Nimeään myöten typerän ”Jibber Jabberin” kaltaisissa paloissa sorrutaan kuitenkin rentouden ytimestä täysin turhan hiihtelyn puolelle. Näitä yhdentekeviä kelauksia on osunut tälle kierrokselle ikävä kyllä useampia.
Viime vuosina on julkaistu erittäin kovia juurimusiikkilevyjä eikä ”Holdin’ The Bag”nouse kärkisijoille tässäkään kilpailussa. Tyylipisteet ovat silti kohdillaan, kun levyn varsinainen päätöskappale ”All My Rowdy Friends Have Settled Down” (Hank Williams jr cover) tekee kunniaa Lemmy Kilmisterille ja ”Ace Of Spadesille” päivitetyssä tekstissään. Ja osoittautuu samalla jonkin asteiseksi etiäiseksi (levy oli kuunneltavissa jo ennen jouluaattoa). Bändin kantilta katsottuna on tietenkin hieman huolestuttavaa, kun levyn paras kappale on lainaveto.
7/10
Kappalelista:
1. Holdin’ The Bag
2. This Life…Wtih You (feat. Hayes Carll)
3. High And Outside
4. Man On A Mission
5. I Can’t Cry (feat. Lydia Loveless)
6. Let’s Bounce
7. I Do What I Can
8. Jibber – Jabber
9. That’s How It Gets Done
10. Shimmy And Shade
11. All My Rowdy Friends
12. Georgia On A Fast Train (EU Bonus Track)
13. Loaded (Vinyl Only Bonus Track)
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Miikka Tuovinen
Mainos päättyy