Supersuckers kolmelle keikalle Suomeen maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.12.2013

Supersuckers 2013Itsensä vaatimattomasti maailman parhaaksi rock’n’roll-bändiksi nimennyt Supersuckers soittaa keväällä kolmen keikan mittaisen minikiertueen Suomessa. Seattlesta saapuva yhdysvaltalaisnelikko nousee Turun Klubin lavalle perjantaina 7. maaliskuuta, ja kahtena seuraavana iltana on vuorossa esiintymiset Helsingissä Virgin Oil Co.:ssa sekä Tampereen Klubilla.

Vuonna 1988 perustettu Supersuckers on uransa alusta lähtien soittanut riehakasta autotallirockia, hilpeää kantripunkia sekä boogie-vaikutteista rock’n’rollia. Eddie Spaghettin johtama nelikko muistetaan parhaiten neljästä 90-luvun Sub Pop -albumistaan sekä kymmenistä vinyylisingleistään ja live-levyistään.

Viime vuosina vaihtelevan aktiivisesti toiminut Supersuckers valmistautuu parhaillaan runsaan viiden vuoden tauon jälkeen ilmestyvän uuden studioalbumin julkaisuun. Tammikuussa ilmestyvä bändin yhdeksäs pitkäsoitto ”Get The Hell” äänitettiin Willie Nelsonin studiossa, ja levyn miksauksesta vastasi puolestaan Dwarves-yhtyeen Blag Dahlia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aikaisemmin Supersuckers on vieraillut Suomessa ainoastaan talvella 2009, jolloin yhtye soitti täpötäydellä Tavastialla kaveribändinsä Nashville Pussyn seurassa.

LIPUT:
Myyntiin ke 18.12.2013 klo 9.00
Pe 7.3.2014 Turku, Klubi: Ennakkoon Tiketistä alk. 17,50 EUR / ovelta 18 EUR
La 8.3.2014 Helsinki, Virgin Oil Co.: Ennakkoon Tiketistä alk. 21,50 EUR / ovelta 22 EUR
Su 9.3.2014 Tampere, Klubi: Ennakkoon Tiketistä alk. 17,50 EUR / ovelta 18 EUR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat