Surffimaasta pääesiintyjäksi Wacken Open Airiin: haastattelussa Parkway Driven Winston McCall

Kuva: Teemu Siikarla

Australialainen modernin metallin jättiläinen Parkway Drive julkaisi viime viikolla ”Viva The Underdogs” -nimisen soundtrackin. Elokuva, jossa kyseinen soundtrack soi, näkee päivänvalon YouTubessa 5. huhtikuuta heti puolen yön aikaan. Kaaoszine tavoitti puhelimitse yhtyeen laulajana toimivan Winston McCallin ja keskusteli miehen kanssa bändin nousujohteisesta urasta kohti metallimaailman kirkkainta kärkeä, tuoreesta DVD:stä sekä bändin suunnitelmista seuraavan albumin julkaisun suhteen. Voit lukea haastattelun tästä:

Miten vuosi on alkanut sinulla ja Parkway Drivella?

Winston: Erittäin hitaasti, oikeastaan. Julkaisimme ”Viva The Underdogs” -elokuvan. Olin myös pressikiertueella Euroopassa alkuvuodesta, mutta nyt on ollut hiljaisinta aikaa hetkeen. Olemme sellainen bändi, joka kiertää koko ajan, joten tämä käy hieman erikoiseksi.

Tässä haastattelussa käsittelemmekin nimenomaan tuota ”Viva The Underdogs” -elokuvaa. Olin todella tyytyväinen lopputulokseen elokuvan nähtyäni, sillä ”Home Is For The Heartless” on mielestäni paras dokumentti koko musiikkiskenessä. Miten saitte idean uuteen elokuvaan?

Parkway Drive – Tuska 2018

Winston: Vau, kiitos! Ei meillä oikeastaan ollut mitään ideoita… Muutama vuosi sitten totesimme, että haluamme tehdä uuden dokumentin. Se on meistä oikein hyvä formaatti ja yhdistää parhaiten meitä ja fanejamme. Mutta emme halunneet toistaa edellistä dokumenttia, joten meidän piti keksiä erilainen idea. Seuraamme siis kiertuettamme kulissien takana, ja ohjaajamme oli todella innostunut ideasta. Hän ei edes oikeastaan tykkää rock- ja metallimusiikista, hän vain tekee meille videoita. Kaikki siis huipentuu Wackeniin ja tajusimme, että se voi olla joko paras juttu koskaan, tai sitten se voi olla täysi katastrofi.

Bändinne on ollut minulle todella tärkeä. Minä itse asiassa näin teidän esiintymisen vuonna 2006, kun soititte Linköpingissä Deadfesteilla koulun tiloissa. Millaisia muistoja sinulla on tuosta ajasta? Olitte silloin vielä kuitenkin pieni yhtye ja jouduitte rundaamaan pakettiautossa ja soittamaan missä milloinkin.

Winston: Minulla on paljonkin muistoja, ja flashbackeja tulee tuolta ajalta jatkuvasti. Se oli ensimmäinen Euroopan-kiertueemme, ja olimme tietenkin nuoria ja janoisia. Se oli todella vaikeaa aikaa, mutta meillä oli silti todella hauskaa, emmekä olleet lopettamisen partaalla haasteista huolimatta. Saan edelleen samanlaisen kipinän kiertämisestä ja soittamisesta, koska rakastan tehdä sitä.

Kun soititte tuon kauan odotetun Wacken-keikan, niin minkälaiset fiilikset siitä jäi?

Winston: Se oli paras keikka, jonka olemme koskaan soittaneet. Se koko johdattelu siihen oli uskomaton. Heti, kun bookkasimme sen, niin pieni ääni sisälläni hillitsi minua, koska kaikki voisi mennä pieleen. Viisi minuuttia ennen keikkaa näimme kuitenkin valtavan ihmismeren, ja se toi meille itsevarmuutta. Keikka alkoi hyvin, ja se vain parani keikan loppua kohden. Kun kävelimme lavalta pois, olimme todella tyytyväisiä. Se oli erityistä. Totta kai tunnemme joka keikan jälkeen saman, mutta Wacken vei sen tietenkin korkeammalle tasolle.

Niin, sitä voisi luulla, että sen jälkeen tulisi tyhjyyden tunne. Wackenissa soittaminen on monille, ellei kaikille metallibändeille, se korkein huippu. 

Winston: Niinhän sitä luulisi, mutta minulla on nyt vain lisää intoa, enkä halua tyytyä tähän. Tiedän sisimmässäni, että on vielä paljon erilaisia asioita, joihin voimme bändin viedä.

Olette aina olleet tee-se-itse–bändi, teette myös paljon töitä lavashow’n eteen. Tuliko yllätyksenä esimerkiksi se, miten paljon työtä siihen vaaditaan?

Parkway Drive – Tuska 2018.

Winston: Ei, olemme tehneet aina kaiken itse. Olemme oppineet alusta asti asioita ja, totta kai, se käy aina vain luontevammaksi. Meidän lavashow kehittyy koko ajan. Ja se, mikä sen pitää pystyssä, on se, että me välitämme tästä. Olemme myös livebändi, emme halua tehdä vain levyjä, vaan haluamme tehdä livekeikkoja. Musiikki on yksi asia, mutta sitten, kun sitä tukee oikeanlainen ympäristö, niin se vain paranee.

Ennen viimeisintä Tuska-keikkaanne vuonna 2018 soititte Rock the Beach -festivaaleilla. Keikan aikana ihmiset moshpittasivat meressä, ja se oli ensimmäinen kerta, kun olet nähnyt sellaista. Muistatko sen?

 

Winston: Kyllä, ja kitaristimme meni myös sinne mukaan. Se oli todella hurjaa. Se koko keikka oli todella outo, en ole koskaan nähnyt sellaista.

Onko sellaista tapahtunut jälkeenpäin?

Winston: Ei, se oli todella uniikkia. Kun näimme keikkapaikan, ajattelin, että haluaisin nähdä moshpitin vedessä. Se näköjään toteutui.

Haluaisin keskustella hieman teidän tulevaisuudesta, mitä voimme odottaa?

Winston: Me olemme tietenkin jo aloittaneet seuraavan levyn kirjoittamisen, mutta se vie paljon aikaa ja on vielä alkutekijöissään. Olemme todella hitaita kirjoittamaan musiikkia. Emme ole sellainen bändi, joka kirjoittaa biisin ja siirtyy seuraavaan. Teemme kappaleen ja palaamme siihen vielä myöhemmin, jotta voimme varmistaa, että se ei menetä taikuuttaan. Tällä kertaa minusta tuntuu, että pääsemme ottamaan paljon vaikutteita myös ulkopuolelta. Jos olet kiertävä artisti, niin levyjä pitää julkaista tasaisin väliajoin, jotta yleisön mielenkiinto säilyy. Se hieman määräilee inspiraatiota, koska se antaa ajankohdan, jolloin on pakko tehdä. Se on todella iso paine. Tällä kertaa emme tunne mitään esteitä sille, mitä voimme tehdä. Toki olemme kehittyneet niin paljon, että osaamme tuoda ideamme eloon. Se ei ole aina ollut niin.

Niin, ja sehän on välttämätöntä, jos haluatte päästä sitä Wackenin-keikkaa pidemmälle. Seuraavaksi soitatte Kuussa. 

Parkway Drive – Tuska 2018

Winston: Hahah, niin. On todella vaikeaa keskittyä pelkästään uuden luomiseen, kun joka puolelta valuu ulkopuolisia vaikutteita. Haluamme tehdä musiikin suoraan sydämestä. Ja levyn jälkeen toivon aina tuntevani, että olen antanut kaiken siihen levyyn, jota olemme tehneet.

Kiitos ajastasi ja haastattelusta. Onko jotakin, mitä haluaisit sanoa suomalaisille faneillenne?

Winston: Kiitos paljon kaikesta tuesta, jota olette meille antaneet. Ja haluan kiittää myös ainutlaatuisimmasta moshpitistä, koskaan. Me palaamme vielä.

Voit kuunnella haastattelun halutessasi englanniksi tästä:

https://www.facebook.com/parkwaydrive/

Kommentoi julkaisua