Suspect208 korvasi Scott Weilandin pojan uudella solistilla – uusi single julki

Rocktähtien jälkikasvun perustama -yhtye antoi hiljattain edesmenneen Stone Temple Pilots -keulahahmo Scott Weilandin Noah-pojalle kenkää, ja ilmoittaa löytäneensä tilalle entisen Blueprint-solisti Cody Houstonin. Noah Weiland erotettiin yhtyeestä väitettyjen huumeongelmien vuoksi tammikuun alussa.

Yhtye on julkaissut Houstonin ensimmäisenä taidonnäytteenä ”Nicotine”-singlen. Kitaristi Niko Tsangaris kertoi uuden laulajan etsinnän tulleen päätökseensä verrattain nopeasti:

”Cody oli ensimmäinen koe-esiintymisensä lähettänyt, ja rakastuimme hänen ääneensä. Vasta hänen saapuessaan Los Angelesiin ymmärsimme hänen olevan hiki hatussa työskentelevä, taidokas ja mahtava tyyppi. Musiikillisesti tiemme kohtasivat aivan uudella tasolla, ja kappaleet soljuivat veden lailla heti ensimmäisenä päivänä! Emme malta odottaa, että pääsemme näyttämään faneillemme mitä olemme työstäneet!”

Tsangaris kertoo ”Nicotinen” kuvastavan hyvin, millaista energiaa bändi pyrkii soittaessaan välittämään; ”korkeajännitteistä, raakaa rock and rollia.” Kuuntele alta:

Kommentoi julkaisua